Omistan niin uskomattoman lyhyen pinnan että ihan pahaa tekee. Välillä jos lapsi ei heti kuuntele niin karjun hänelle naama punaisena kunnes hän rupeaa itkemään, ja olen jopa napannut lelun hänen kädetään ja viskannut pois, ja sitten illalla itkenyt tekoani. Minun on PAKKO hillitä hermoni jotenkin, koska pelkään että joku päivä satutan lastani, lasta joka rkastan oikeasti yli kaiken ja vihaan itseäni kun loukkaan lapsen tunteita, haluan vain halata häntä ja olla onnellinen, lopettaa nämä hepulit. Lapseni on kiltti, ei millään lailla vaikea, ongelma on minussa ei lapsessa. Mitä ihmettä teen?
MITEN hillitsen itseni!?
apua...
8667
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
..minulla on kaksi lasta ja vanhemmalla alkanut olemaan reippaasti sitä "omaa tahtoa". Hyvin nukutun yön jälkeen sen kyllä kestää, mutta väsyksissä myös räjähtelen ja lapsesta näkee, että välillä oikeasti säikähtää. Tuntuu jälkeenpäin tosi kamalalta ja aina lupaan, että huomisesta alkaen en enää huuda, mutta..
Apua tääläkin siis kaivataan..
Kaikilla tulee joskus mitta täyteen, mutta silloin pitäisi yrittää käyttäytyä mahdollisimman kypsästi ja aikuismaisesti. Kun pinna palaa, kannattaa ottaa etäisyyttä tilanteesta. Lohduta sanoilla "ymmärrän että sinua harmittaa.." Älä laita lasta toiseen huoneeseen. Tahtominen ei ole väärin. Lapsi voi saada käsityksen, että hän kelpaa vain silloin kun mukautuu toisten tahtoon.
Aikuisellakin on oikeus näyttää tunteensa ja niihin kuuluu myös vihaisuus. Sitä pitäisi kuitenkin osata hieman hillitä, jotta lapsen ei tarvitsisi säikähtää raivokohtauksia. Lapselle voi tulla turvaton olo ja sitten tekee tuhmuuksia vielä enemmän, koska hakee vanhemmalta niitä turvallisia rajoja.
Vinkkinä voisin antaa sellaisen että kun huomaat raivokohtauksen alkavan, pysähdy hetkeksi ja mieti että nyt ratkon tämän tilanteen "sivistyneesti" ja kun olet tilanteesta hammasta purren päässyt, palkitse itsesi!
asioissa on luonne-eroja.Eivät kaikki "räjähtele" niin hitaasti että kerkiäisi miettimään sanojaan ja että miltä lapsesta tuntuu.Eikä mielestäni se tee kenestäkään "aikuisempaa" että räjähtelee "sivistyneesti."Ja jos on hyvin vilkas ja temperamenttinen perhe muutenkin niin ei lapsi niistä "raivokohtauksista" säiky.Nyt täytyy tietenkin muistaa että meille kaikille sana "raivokohtaus" tuo mieleen varmasti erilaisen tilanteen.
Meikä saa "raivarin" ehkä pari kertaa vuodessa ja silloin lähden megapitkälle lenkille tai muuten vaan pois koko talosta jos se on mahdollista.Mutta sellasia suuttumuksen vallassa olevia huutokonsertteja tulee tämän tästä,koska olen niin henkisesti kuin fyysisestikin väsynyt moneen asiaan meidän elämässä.Ja ne ovat asioita joille ei voi mitään ex tempore-muutoksia tehdä.
Mutta onpa niitä hyviäkin päiviä joukossa ja ne kantaa pitkälle.Että ei meidän elämä silkkaa huutoa ja tappelua ole.;)Mutta kun koko perhe on samasta puusta veistetty niin tämäkin asia on ns.normaalia meidän perheessä.Itsekukin tussahtelee ja sitten pyydetään anteeksi.
Olen itsestäni huomannut että jos ja kun olen väsynyt niin poksahdan ihan pikkuasioista.Samoin jos ja kun on jotain huolia niin pinna on superlyhyt.Olen myös oppinut itsestäni sen että olen AINA ollut lyhytpinnanen ja ailahteleva.Olen siis luonteeltani sellainen.Olen lapsesta asti ollut samanlainen.Ei kaikille tule "lehmän hermoja" vaikka äidiksi tulevatkin.
Toki on hyvä että oppii hillitsemään itseään,mutta kun "tilanne on päällä" niin aika harva siinä kohtaa muistaa mitään hyviä ja hienoja neuvoja.
Onko sulla mitään harrastusta?Saatko nukuttua tarpeeksi?Oletko lapsen kanssa 24/7?Oletko muuten ylityöllistetty/stressaantunut?
Itselläni auttaisi "oma aika" ,hyvät ja pitkät yöunet ja stressitön elämä.Heh,no, noita ei ole mahdollista saada tällä hetkellä säännöllisesti joten pinna on koko ajan hyvin poksahdusherkkä.Että pattitilanteessa sitä täälläkin ollaan.....
ongelmasi, on hyvä alku.
Sinun on tehtävä itsellesi selväksi, että pikkulapselle raivoaminen ja mahdollinen fyysinen väkivalta on alhaista, inhottavaa ja rikollista.
Sen jälkeen alat harjoitella toisenlaista käyttäytymistä ja toimintaa. Keinoja saada räjähdys tukahdetuksi on monia: laske kahteenkymmeneen, ole hetki hiljaa, laula, mene toiseen huoneeseen. Parasta olisi, jos pääsisit lähtemään ulos ja juoksisit muutamaan kertaan talon ympäri. Ehkäpä meneminen hetkeksi parvekkeelle tai avonaisen ikkunan ääreen hengittämään auttaisi myös.
Jätä pois elämästäsi väkivaltaiset elementit: elokuvat, videot, televisio-ohjelmat, kirjat. Täytä ajatusmaailmasi kauniilla asioilla. Kuuntele kaunista musiikkia, lue hyviä kirjoja vaikka yhdessä lapsesi kanssa. Etsi elämästäsi ja luonnosta hyvää ja kaunista. Kohtele muita ihmisiä hyvin. Pyri tekemään päivän hyvä työ jollekulle, vaikka sitten puolisollesi. Kirjoita päiväkirjaa ja merkitse joka päivä sen päivän paras asia lapsestasi, itsestäsi, luonnosta.
Jos käytät alkoholia tai tupakkaa, jätä ne pois. Mene ajoissa iltaisin nukkumaan, ulkoile paljon lapsen kanssa ja yksin, jos voit. Tee ja syö terveellistä ruokaa. Helli puolisoasi.
Pidä suhteet sukulaisiisi lämpiminä ja läheisinä.
Tässä maailmassa on paljon kovuutta ja raakuutta, joka tarttuu helposti. Pidä se pois kodistasi, elämästäsi ja lapsesi elämästä.
Minusta kuulostaa, että olet väsynyt? Saatko tarpeeksi omaa aikaa latautua? Joskus vain varttituntikin yksin raikkaassa ulkoilmassa tekee ihmeitä! Itse olen huomannut, että joskus tekisi mieli hermostua mutta kun se ei auta. En KOSKAAN lähde lapsen kiukkuun mukaan. Tosin lapseni onkin vielä niin pieni, että ei kunnolla osaa edes kiukutella vaan aina siihen itsekuun ja keppurointiin on jokin syy. Silti joskus hermostuttaa kun on väsynyt ja miljoona asiaa tekemättä. Silloin otan lapseni syliin, otamme mukavan kirjan ja selailemme sitä ja nuuhkuttelen ihanaa lapsen tuoksua ja kerron lapselleni kuinka rakas hän minulle on. Kiukku menee molemmilla ohitse ja kuinka ollakaan ne miljoona tekemätöntä kotityötä eivät ole kadonneet mihinkään eivätkä ole vaatimassa hoitoa. Ne kyllä ehtivät odottaa. Tiskit voi joskus jättää huoletta seuraavaan päivään ja pyykitkin voi pestä myöhemmin. Rauhoitu aina ensin itse ja rauhoita sitten lapsesi. Itku menee näin melko nopeasti ohitse ja sinun ei tarvitse kärsiä pahaa mieltä siitä että olisit raivonnut omalle rakkaalle pienokaisellesi. Kannattaa myös kuvitella itsensä sen pienen lapsen tilalle ja miettiä, että onko se aina helppoa hänelläkään?? Olla nyt meidän aikuisten armoilla.. Miettikääpä sitä muutkin. Hyvää syksyä kaikille lukijoille :)
Kuule,lapsellasi on vain tasan yksi lapsuus tasan yksi elämä,et halua hänen muistelevan äitiään noin se on epäreilua ja enemmänkin.
Pieni ja isompikin lapsi kokee ihmisarvoansa loukattavan huudosta ja samalla se tuo turvattomuuden muusta.Vain sinä tiedät jos uskallat katsoa mikä sisälläsi mättää niinhän se on,lapsen on pakko elää kanssasi ei riitä että jälkeenpäin kadut sinun on ehkäistävä tilanne.
Lapsesi ja sinä,olette sen arvoisia.
Joskus se on hyvinkin vaikea hillitä itseänsä kun on samasta asiasta jauhanu todella moneen kertaan sitten vaan loppuu huumori, tuntuu että muksut oikeen odottaa niiin kauan että tulee se huuto!! on se vaikeaa välillä tämä lasten kasvattaminen, kun parhaansa yrittää venyttää pinnaa, mutta aina se vaan ei riitä.