Perussuomalaisilla ei tule olemaan mitään sanansijaa kunnallispolitiikassa,eikä valtakunnanpolitiikassa,vaikka saisivat sen 5.9 prosentin kannatuksen vaaleissa,jota heille on ennustettu tutkimuksissa.Ainoa hyötyjä on puolueen johtototroikka,joka istuu eduskunnassa kovalla palkalla ja kulukorvauksilla.Vaalien jälkeen Soini ja kumppanit unohtaa työttömät ja vähävaraiset lähiöihin.
Soini unohtaa
vaalien jälkeen
3154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
on vetää perussuomalaisten vaalivankkurit (joita Astrid-täti lykkää) voittoon myös seuraavissa eduskuntavaaleissa! Politiikassa menestyminen on pitkäjänteistä työtä, ja kuntavaalien tuloksella on suuri merkitys eduskuntavaaleissa menestymisen kannalta.
Hän ei ole tehnyt päivääkään ns. rehellistä työtä, saati kokenut työttömyyden kurjuutta. Nytkin vain kultalusikka suussa päästelee väkeviä konjakkipieruja köyhien silmille ja nauraa röhkii, kun rasismi paisuu hänen naamaplakaattinsa suojissa. Huh huh!
Seikkaileva asiantijamme. Sinulta on unohtunut, että näissä vaaleissa valitaan kunnallisia päätöksentekijöitä.
Puheenjohtaja Soinin osuus perussuomalaisten ehdokkaista on 1/1840 osa. Vastaavasti tullessaan valituksi 1 osa perussuomalaisina valituista.
Vastaavasti valintansakin jälkeen hän toimii valtuutettuna vain kunnassa, jossa on tullut valituksi.
Aivan samoin toimivat kaikki muutkin valitut, puoluekannasta riippumatta.
Hänen tekemisensä tai unohtamisensa vaikuttaa vain alueella, missä hän täyttää mandaattiaan,
ei siis koko valtakunnassa kuten annat ymmärtää.