Ranieri sahaa omaa oksaansa
Kaksi kertaa historiansa aikana Mestarien liigan voittoa juhlinut Juventus lähti kauteen 2008/09 menestyksen kiilto silmissään, mutta syksyn edetessä tuo kiilto on alkanut himmetä toden teolla. Pelinrakentelu- ja maalinteko-ongelmat, loukkaantumissuma sekä valmentaja Claudio Ranierin ajoittainen suorastaan ääliömäinen peluutus ovat ajaneet Juventuksen peräti viiden ottelun voitottomaan kierteeseen. Tappioita on alla nyt kaksi.
Maalinteko on ollut vaikeaa läpi syksyn, ja viime kauden Italian tehokkain hyökkäys on onnistunut yhdeksässä pelissä ”vain” yhdeksän kertaa. Tosin ranskalaispyssy David Trezeguet on viettänyt alkukauden lasaretin puolella. Lisää jobinpostia valmennusjohdolle ja juventinoille tuli vajaa kuukausi sitten, kun Gianluigi Buffonin selkävaivat estivät Italian parhaan maalivahdin pelaamisen. Kakkosveskari Alexander Manninger ei ole toistaiseksi pystynyt täyttämään Gigin saappaita.
Myös Mauro Camoranesi liittyi pari viikkoa sitten Trezeguet’n ja Buffonin seuraan sairastuvalle, joten kaikki odottivat luonnollisesti nuoren ja lupaavan Sebastian Giovincon ottavan avauskokoonpanon paikan lauantaina Napolia vastaan. Ranieri jätti kuitenkin Juven molemmat maalit BATE:a vastaan syöttäneen nuorukaisen penkille. Giovinco tuskin olisi pelastanut yksinään hengetöntä esitystä Napolia vastaan, mutta Ranierin jääräpäisyys ihmetyttää silti.
Los Blancosin vierassaldo timantinkova
H-lohkon kärjessä majaileva Real Madrid on ollut tällä kaudella vieraskentillä erityisen kova. Elokuun Deportivo-tappion jälkeen valkopaidat ovat voittaneet kaikki pelaamansa neljä vieraskamppailua. Edellinen tuli lauantaina derbyssä Atléticoa vastaan. Täysin kävellen Real ei kuitenkaan ole pisteitä napsinut, ja mm. edellisessä UCL-kamppailussa Pietarissa Zenit olisi paremmalla onnella kaatanut Realin.
Realin keskikentältä sivussa ovat loukkaantuneet Guti ja Fernando Gago, mutta Bernd Schusterilla on heittää keskelle mm. Wesley Snejderia ja Rafael van der Vaartia.
Edes kotietu ei tasoita vaakaa
Vierailija Real lähtee otteluun ennakkosuosikkina, jopa suhteellisen selvänä sellaisena. Juventus lähtee todennäköisesti sumputtamaan, ja koittaa näin eliminoida fyysisellä keskikentällään Realin hyökkäyksen rakentelut. Juve hakenee laidalta keskityksillä Amauria ja Alessandro Del Pieroa. Real on otteluparista tällä hetkellä ehdottomasti se, joka pelaa ns. näyttävämpää jalkapalloa. Mikäli Los Blancos saa keskialueen haltuunsa ja pääsee pelaamaan omaa peliään, tulee Seeprapaitojen puolustukselle hikinen iltapuhde.
Veikkauksen pitkäveto tarjoaa kertoimia 2,45-3,10-2,45, joista hieman suurempi tasapeli vaikuttaa varmasti kaikkein houkuttelevimmalta. Ottelu alkaa klo 21.45, ja lähetys Ylen TV2:lla kymmenen minuuttia aikasemmin.
Tulosveikkaus: Real Madrid voittaa 2-1
Pähkinänkuoressa
» Juventuksen syksy alkanut surkeasti.
» Loukkaantumishuolet lisäävät Juven ongelmia.
» Realilla kova vierassaldo alkukaudelta.
» Keskialueen herruus merkitsee paljon.
Poissa
Juventus Buffon (mv), Camoranesi (kk), Poulsen (kk), Trezeguet (h)
Juventus -
Real Madrid Gago (kk), Guti (kk)
Real Madrid -
Kommentoi

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja keskityksillä se piero myös löydettii katellaa vielä tota sun 2-1