Jostain syystä en meinaa kehdata kirjoittaa tänne tästä aiheesta, vaikka ihmissuhteet aiheena taitaa olla vähän liiankin yleinen.
Menetin juuri elämäni suurimman rakkauden muutama päivä sitten.
Kaikki oli hienosti, hän välitti minusta paljon kuten minä hänestä. Niin sen ainakin piti olla.
Täysin yllättäen hän sanoi ettei pysty sittenkään sitoutumaan. Hänellä on kuulemma vielä käsittelemättömiä asioita/tunteita vanhaan suhteeseen liittyen.
En voi kuvailla rikkinäisyyttäni, ei riitä sanoja. Hän on ollut niin onnellinen mun kanssa. Mikä tämä yhtäkkinen mielenmuutos oli...
Puhuimme monesti siitä miten ihmeellistä on millä tavalla löysimme toisemme, ja miten ainutlaatuista kaikki on ollut nämä muutamat kuukaudet, jonka taustalla on myös jonkin aikaa kestänyttä ystävyyttä.
JOS KUKAAN TÄLLÄ PALSTALLA OIKEASTI NÄKEE, niin kerro minulle miten selviän. Menetinkö todella tämän ihmisen näin vaan? Yhtäkkiä. En pysty ymmärtämään enkä hyväksymään sitä.
Näinkö helppoa on kaikkien kauniiden hetkien jälkeen, lähteä vaan.
En halua ketään puolivakavaa harrastelijaa katselemaan korteista ja keksimään kultaista keskitietä noudattelevia vastauksia joita voi tulkita mihin tahansa suuntaan.
Kipuni on niin suuri, eikä itku lakkaa. En nuku öitäni, en jaksa syödä.
Kun mietin niitä juuri äsken vietettyjä iltoja yhdessä hänen sylissään ja niitä sanoja, minkälainen aarre olen, eikä hän koskaan halua satuttaa, ne on täysin ristiriidassa tämän eron kanssa.
En jaksa tätä.
Hänen piti olla se joka tuli jäädäkseen, niin omien sanojensa mukaan kuin syvimmän toiveeni.
Töistä olen ollut myös poissa, koska en saa tätä itkua loppumaan. Saatan revetä missä vaan ja milloin vaan. Olen jonkinlaisessa shokissa.
Menetin juuri elämäni suurimman rakkauden muutama päivä sitten.
Kaikki oli hienosti, hän välitti minusta paljon kuten minä hänestä. Niin sen ainakin piti olla.
Täysin yllättäen hän sanoi ettei pysty sittenkään sitoutumaan. Hänellä on kuulemma vielä käsittelemättömiä asioita/tunteita vanhaan suhteeseen liittyen.
En voi kuvailla rikkinäisyyttäni, ei riitä sanoja. Hän on ollut niin onnellinen mun kanssa. Mikä tämä yhtäkkinen mielenmuutos oli...
Puhuimme monesti siitä miten ihmeellistä on millä tavalla löysimme toisemme, ja miten ainutlaatuista kaikki on ollut nämä muutamat kuukaudet, jonka taustalla on myös jonkin aikaa kestänyttä ystävyyttä.
JOS KUKAAN TÄLLÄ PALSTALLA OIKEASTI NÄKEE, niin kerro minulle miten selviän. Menetinkö todella tämän ihmisen näin vaan? Yhtäkkiä. En pysty ymmärtämään enkä hyväksymään sitä.
Näinkö helppoa on kaikkien kauniiden hetkien jälkeen, lähteä vaan.
En halua ketään puolivakavaa harrastelijaa katselemaan korteista ja keksimään kultaista keskitietä noudattelevia vastauksia joita voi tulkita mihin tahansa suuntaan.
Kipuni on niin suuri, eikä itku lakkaa. En nuku öitäni, en jaksa syödä.
Kun mietin niitä juuri äsken vietettyjä iltoja yhdessä hänen sylissään ja niitä sanoja, minkälainen aarre olen, eikä hän koskaan halua satuttaa, ne on täysin ristiriidassa tämän eron kanssa.
En jaksa tätä.
Hänen piti olla se joka tuli jäädäkseen, niin omien sanojensa mukaan kuin syvimmän toiveeni.
Töistä olen ollut myös poissa, koska en saa tätä itkua loppumaan. Saatan revetä missä vaan ja milloin vaan. Olen jonkinlaisessa shokissa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.