The Mist -Usva (2007)

Elokuvaa on kulunut 15 sekuntia ja olen iloinen. Hyvä merkki, erittäin hyvä merkki.

(Kahta tuntia myöhemmin.)

Öö,,, mitä juuri tapahtui? Katsoin elokuvan joka oli osittain parasta elokuvaa koskaan, mutta myös niin huono että käsi rupesi hamuilemaan NES-pelien suuntaan.

Aloitetaan nyt siitä ilmiselvimmästä seikasta, eli elokuvan pituudesta. Liian pitkä. Tästä olisi ollut hyvä leikata puoli tuntia surutta pois, eikä sen puuttumista olisi edes huomannut. Tarinan pohjustuksen jälkeen elokuva jämähtää paikoilleen kuin mammutti tervahautaan, joten keskiosa olisi tarvinnut pahasti trimmausta.

Mist kertoo siis tarinan siitä kuinka mystinen usva peittää tyypillisen StephenKingiaanisen pikkukaupungin alleen ja joukko paikallisia ihmisiä sulkeutuu turvaan ruokakaupan sisuksiin. Kohta selviää että usvan seassa toikkaroi röykkiöittäin eriskummallisia ötököitä jotka aikovat pistää kaupassa olevat ihmiset suihinsa. Jakaudutaan kuppikuntiin ja koetetaan karata ötököiltä.

Monessa Kingin tarinassa seurataan ihmisryhmää joka joutuu mahdollisesti yliluonnollisen... Mitä minä puhun, kyseessä on Stephen King... taatusti yliluonnollisen uhan keskelle, kuitenkaan tietämättä mitä on tapahtumassa. Langoliers, Stand, Storm Of The Century, Unensieppaaja ja muuta tuttua löytyy Mististä. Mikä ei ole missään nimessä huono asia. Ja kuten esimerkiksi noissa mainitsemissani tarinoissa, myös Mistissä aloitetaan tarinan kasvatus hyvin rakennetussa epätietoisuuden tilassa. Niin katsoja kuin tarinan henkilötkään eivät tiedä mitä on tapahtumassa ja pikku hiljaa asioiden tila alkaa selviämään. Joten Mistissä aloitetaan hyvin onnistuneesti tarinan avaaminen, mutta siinä vaiheessa kun huomataan että usvassa liikkuva uhka on todellinen, alkaa elokuvan alamäki. Heti sorrutaan siihen Kingin helmasyntiin, jossa yksi hörhö rupeaa messuamaan jotain maailmanlopusta, Jumalasta ja muusta sellaisesta jonka tahtiin on hyvä herättää hysteriaa ja ihmisuhrien vaatimista. Ja voi helvetti tuon paasaamisen kanssa. Se on niin perinteistä ”hullun saarnaajan”-käsikirjan tekstiä, että voi vain ihmetellä miksi kukaan sortuisi kirjoittamaan sellaista, saati sitten lausumaan kameran edessä. Olisi Marcia Gay Hardenin pitänyt vetää Fordit ja vain todeta niissä saarnauskohtauksissaan että ”i know” ja sitten olisi laskettu karboniittiin.
Ja kun sen saarnaajan lisäksi laitetaan elokuva täyteen niitä ”ei siellä mitään ole,,, VOI LUOJA! EIII!!!”-kohtauksia, niin kyllähän se vetää mielen hieman matalaksi.

Mist on niin hyvässä kuin pahassakin tyypillinen King-filmatisointi (puhutaan siis enemmän siitä kauhupainoitteisesta Kingista.) Se tuntuu ja näyttää ihan Kingiltä, mutta ei oikein kunnolla pääse jaloilleen jotta pystyisi karistamaan ajatuksen siitä kuinka jälleen kerran kirja oli parempi. Kyllä Mist tavoittaa suht' hyvin kirjan tunnelman ja elokuvan tarinaan tehdyt muutokset ovat ihan onnistuneita, mutta ei tässä kuitenkaan mistään Hohdon tai Dead Zonen kaltaisesta onnistumisesta puhuta, vaan pikemminkin ollaan siellä ihan kivassa Firestarterissa.
Ja oikeastaan vain elokuvan kliseinen hahmogalleria sieltä hullusta saarnaajasta alkoholipainotteiseen maajussiin, sekä keskiosan ympyrän kierto ovat Mistin suurimmat ongelmat. Sillä elokuvan aloitus on loistava huomautus siitä kuinka tiedostetaan vertailut erään Carpenterin hämmästyttävän samankaltaiseen alkuideaan pohjautuvaan elokuvaan (mutta tekemällä sekin kiertotien kautta.) Ensimmäiset usvassa liikkuvat lonkerot tuovat hyvällä tavalla mieleen Deep Risingin ja uskalsin odotella samankaltaista henkeä loppuelokuvaan. Ja sitten se lopetus,,, Luoja se oli nerokas. Ollakseen kokonaisuutena niin keskitason elokuva on tässä mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaimpia lopetuksia.

Niin ja on todettava että elokuvassa on roolihahmojen ja keskiosan jurnutuksen lisäksi myös kaksi muuta heikkoa asiaa. Ensinnäkin jotkut tietokone-efekteistä ovat uskomattoman rumia ja ötököiden liiallinen esittely, että niiden monimuotoisuus alkoi menemään jo naurettavuuksiin asti. On sitä lonkeroötökkää, hämähäkkiötökkää, sudenkorentoötökkää, isonenäötökkää ja sen sellaista. Onko kyseessä jokin intergalaktinen monsterieläintarha vapaana, vai mitä.

Elokuvan ensimmäinen minuutti ja lopun kymmenen ovat kuin Bo Derek Dudley Moorelle, mutta keskiosa on kuin Uwe Boll peliteollisuudelle.

Ei kuitenkaan mikään onneton tekele. Ihan kiva perusKing. Kannattaa katsoa jo pelkästään sen loppukohtauksen takia. Hitto!

*** / *****