Sanotaan, että nyt alkavan laman syvin aallonpohja koetaan 2011, ja lama kestää aina vuoteen 2013.
Kun lama uhkaa, niin silloin on paras aika inventoinneille.
Kuitenkaan ei pidä investoida tuottamattomaan toimintaan, vaan työpaikkoja tuovaan teollisuustoimintaan ja vaikka matkailuelinkeinojen parantamiseen.
Kaarinasta puuttuu raskas teollisuus, oma energiantuotanto ja matkailuvaltti.
Matkailuvaltiksi sopisi vaikka rannalle rakennettu kylpylä/hotelli/casino-kompleksi, jonka yhteyteen voisi rakentaa myös täyden palvelun huvivenesataman.
Lamapeikko vaanii
13
640
Vastaukset
- rakentelemaan
jos jotain haluaa niin se pitää tehdä ihan itse, eikä aina odottaa että joku muu sen tekee.
- Omalta pohjalta
Fucusa on silleen oikeassa, että suhdanteiden käännekohdissa on aina mahdollisuus, ja pakkokin, tarkentaa omia tavoitteita.
Fucusa puhuu lamasta. Lama on äärimmäinen kohta normaalissa suhdannevaihtelussa, joiden sykleiksi tuntuu muodostuneen n. 10-vuoden periodit.
Nyt ei ole kyse lamasta, vaan kasvun taittumisilmiöstä, jossa "paska alkaa tippua rattailta", no sorry, mutta näin.
Fucusan kylpylät, raskas konepaja- tai prosessiteollisuus, matkailuvaltit jne ovat rakentavia ehdotuksia ajalta, jolloin joka vaalipiiriin hajasijoitettiin sellutehtaita, konepajoja, kuvaputkitehtaita. Silloisessa näkemyksessä välttämättömiä. Nykyistä näkemystä voi kysellä silloisen näkemyksen nykyisiltä, entisiltä työntekijöiltä.
Kaarinan ainoa mahdollisuus menestyä on toimia Suur-Turun muita kiinnostavampana lähiökuntana, satsata maantieteelliseen sijaintiin palveluelinkeinojen vähittäis- ja tukkukaupan logistiikkakeskuksena, pitää kiinni vähäisestä jalostustuotannostaan ja tukea sen markkinointi- ja asiakaspalveluosaamista vähintään säilyttävässä, ehkä laajentuvassakin merkityksessä.
Kaarina tulisi nähdä itsensä ja omat, realistiset mahdollisuutensa itsenäisenä toimijana, lopettaa heti "Turusta itsenäinen Kaarina" -olemmassaolopolitikointi. Jos Turku taantuu kriisikuntasarjaan, niin mennäänkö mukana vai ollaanko tehty ajoissa jotain muuta.
Kaarinan keskeisin kehityseste voi olla korkeimman päätösosaamisen rajoittuminen paikallispolitikointiin, jolloin Kaarina talousalueena ei ole muodostunut omaleimaiseksi tuotteeksi vaan aluekeskuksen kylkiäiseksi.
Jos Kaarinan uudet valtuutetut saisivat tehdä yhteispäätöksen, että Kaarina on tärkein kehityskohde, ei reunapolitikointi, niin valtuusto linjaisi päätavoitteen ja tulosvastuuttaisi- ja valtuuttaisi pätevän, operatiivisen funktiojohdon kaikilla toimeenpanovaltuuksilla suhteessa tavoitteeseen.
Jos ja jos. Voi olla, ettei tule enää uusia kunnallisvaaleja Kaarinaankaan, jos... - saadaan paikallisia tehtaita
Omalta pohjalta kirjoitti:
Fucusa on silleen oikeassa, että suhdanteiden käännekohdissa on aina mahdollisuus, ja pakkokin, tarkentaa omia tavoitteita.
Fucusa puhuu lamasta. Lama on äärimmäinen kohta normaalissa suhdannevaihtelussa, joiden sykleiksi tuntuu muodostuneen n. 10-vuoden periodit.
Nyt ei ole kyse lamasta, vaan kasvun taittumisilmiöstä, jossa "paska alkaa tippua rattailta", no sorry, mutta näin.
Fucusan kylpylät, raskas konepaja- tai prosessiteollisuus, matkailuvaltit jne ovat rakentavia ehdotuksia ajalta, jolloin joka vaalipiiriin hajasijoitettiin sellutehtaita, konepajoja, kuvaputkitehtaita. Silloisessa näkemyksessä välttämättömiä. Nykyistä näkemystä voi kysellä silloisen näkemyksen nykyisiltä, entisiltä työntekijöiltä.
Kaarinan ainoa mahdollisuus menestyä on toimia Suur-Turun muita kiinnostavampana lähiökuntana, satsata maantieteelliseen sijaintiin palveluelinkeinojen vähittäis- ja tukkukaupan logistiikkakeskuksena, pitää kiinni vähäisestä jalostustuotannostaan ja tukea sen markkinointi- ja asiakaspalveluosaamista vähintään säilyttävässä, ehkä laajentuvassakin merkityksessä.
Kaarina tulisi nähdä itsensä ja omat, realistiset mahdollisuutensa itsenäisenä toimijana, lopettaa heti "Turusta itsenäinen Kaarina" -olemmassaolopolitikointi. Jos Turku taantuu kriisikuntasarjaan, niin mennäänkö mukana vai ollaanko tehty ajoissa jotain muuta.
Kaarinan keskeisin kehityseste voi olla korkeimman päätösosaamisen rajoittuminen paikallispolitikointiin, jolloin Kaarina talousalueena ei ole muodostunut omaleimaiseksi tuotteeksi vaan aluekeskuksen kylkiäiseksi.
Jos Kaarinan uudet valtuutetut saisivat tehdä yhteispäätöksen, että Kaarina on tärkein kehityskohde, ei reunapolitikointi, niin valtuusto linjaisi päätavoitteen ja tulosvastuuttaisi- ja valtuuttaisi pätevän, operatiivisen funktiojohdon kaikilla toimeenpanovaltuuksilla suhteessa tavoitteeseen.
Jos ja jos. Voi olla, ettei tule enää uusia kunnallisvaaleja Kaarinaankaan, jos...rajat kiinni niin saadaan Suomeen takaisin tuotantoa kiinasta.... jo ollaan laman uhka voitettu.... vai mitä?
Antaa Turun upota ihan yksin ja saneerata oma taloutensa kuntoon yksin kunnon supistuksilla. Vasta sitten Kaarinan kannatta edes ajatella liittymistä. Muuten jos tehdään ennen supistuksia liitos suurin osa supistuksista tulee kohdistumaan Kaarinaan... Ihan niin kuin oikeissa yrityskaupoissa missä ostetusta firmasta yleensä leikataan "läski" pois ja toiminnot siirretään ostajan organisaatioon.. - Miel Eusta
saadaan paikallisia tehtaita kirjoitti:
rajat kiinni niin saadaan Suomeen takaisin tuotantoa kiinasta.... jo ollaan laman uhka voitettu.... vai mitä?
Antaa Turun upota ihan yksin ja saneerata oma taloutensa kuntoon yksin kunnon supistuksilla. Vasta sitten Kaarinan kannatta edes ajatella liittymistä. Muuten jos tehdään ennen supistuksia liitos suurin osa supistuksista tulee kohdistumaan Kaarinaan... Ihan niin kuin oikeissa yrityskaupoissa missä ostetusta firmasta yleensä leikataan "läski" pois ja toiminnot siirretään ostajan organisaatioon..Jos kiinalainen tuotanto ajautuu laajasti YT-neuvotteluihin, niin tuskin kyse on tuotannon siirrosta vieläkin halvemman työvoiman alueille vaan romahtaneen kulutustavarakysynnän ylitarjonnan leikkauksista.
Jos kiinalainen pääoma sijoittaisi Eurooppaan, niin Rotterdam-Moskova -pohjoisempi tienvarsi olisi kiinnostavampia, kiinarahallekin. Rajat kannattaa pitää auki, jos joku utelias vaikka poikkeaisi.
Jos Turku uppoaa, niin koko ulkomuseo uppoaa, paitsi Suur-Salo, joka integroituu vaivattomasti pääkaupunkiseutuun 1h motariläheisyydellä.
Kaarinan läski voi olla vain maksukyisempien turkulaisten asuttaminen kaupungista, jonka suhteen korostetaan itsenäisyyttä, koska sen taloudellista osaamista epäillään.
Voi olla aihettakin, mutta logiikka voi ontua. Oman olemassaolon tarkoitusta voisi laventaa ja syventää, siis itse, tai odottaa läskinleikkajia.
- Hessu Höpö
Inventoinnit tehdään tilin- ja välitilinpäätösten mukaan vuosittain tai tiheämmin. Lamalla tai taantumalla ei ole suoraa vaikutusta. Välillinen voi olla aiheuttamalla painetta välitilinpäätöksen tekemiseen.
- Run with money
Kuolema kuittaa univelat, maailmansota valtioiden velat.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=1364
Talousasiantuntijat uskovat romahdukseen ja jopa suursodan syttymiseen
Kaksitoista muuta talouskriisin tuomion profeettaa ennustaa synkkien aikojen vasta alkaneen.
Miljardööri ja globalisti George Soros uskoo markkinoiden ajavan koko maailmaa kohti Megalamaa. Soroksen mielestä eurooppalaisilla päättäjillä on tilanteen kontrolli menetetty.
PIMCO:n CEO Mohammed El-Erian uskoo rahojen alkaneen paeta Euroopasta, eritoten Ranskan pankeista, mistä seuraa valtioiden velkaloukku euroalueella.
Saksan Public Finance ‑instituutin Stefan Homburg toteaa: "Euron ruma loppu on lähellä. Rahaliiton romahdus näyttää väistämättömältä".
High Frequency Economics-yhtiön pääekonomisti Carl Weinberg sanoo heidän lähtevän siitä oletuksesta, että Kreikka romahtaa muutaman viikon sisällä.
Kansainvälisen ammattiliittojen kattojärjestö International Labour Organizationin puheenjohtaja Juan Somavia uskoo työttömien määrän nousevan G20-maissa nykyisestä 20 miljoonasta 40 miljoonaan vuoteen 2012 mennessä.
ECRI:n Lakshman Achuthan sanoo laman alkavan ruokkia itse itseään, vaikka kirjoiteltaisiin kuinka isoja shekkejä; prosessi ei pysähdy.
Synkin kaikista on Barnhardt Capital Managementin Ann Barnhardt: "Se on ohi. Loppu. Tästä ei ole takaisin kääntymistä. Ainoa, mitä enää voi tapahtua, on kaiken entisen täydellinen romahdus, ja ihmiskunta aloittaa alusta. Ne jotka ovat jäljellä. Jos kukaan kuvittelee tämän täydellisen romahduksen menevän ohi ilman ihan helvetin isoa ja laajaa sotaa, on surkeasti väärässä." - Liikaa virkamiehiä
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9965841#comment-50122580
7.) Ylikouluta väestö, makeaan elämään tottuneet opiskelijat vieroksuvat aikuisena tuottavaa työtä, ja muodostavat klikkejä, joiden jäsenet järjestelevät toisilleen ylipalkattuja suojatyöpaikkoja, tämä lisää eripuraa epätoivoisesti päivittäisestä toimeentulosta taistelevan valtaväestön kanssa ja kasvattaa valtion velkaa. - 1 milj. turhaketta
http://www.talouselama.fi/uutiset/talousviisaat varoittavat quottaydellinen myrskyquot nousemassa/a765894
Kuuluisa talouspessimisti Nouriel Roubini sanoi, että maailma saattaa kituuttaa vielä tämän vuoden läpi mutta että vuonna 2013 luvassa on "täydellinen myrsky".
Seuraava nousukausi on sittenkin peruttu, johtuen pitkälti vuosia kestäneestä lainarahalla suoritetusta tekohengityksestä.
Lännen velkavetoinen talous olisi jo pari vuotta sitten pitänyt irroittaa ziionistipankkiirien elvytyskoneesta, mutta ylisuureksi paisunut julkinen sektori ei herkästi luovu toisilleen jakamista eduista.
Pelkilla palveluilla ei elä, eikä A4-saasteen tuottamisella, eikä PC:n näyttöruutuun tuijottamisella, tarvitaan voita, leipää, harvestereita ja luxusristeilijöitä, ja näitä ja tuhansia muita tuotteita erityisesti vientiin.
Kädet ylös kuka on merkittävässä määrin ollut tuotannossa töissä :D - <aswedrfgtyhujio
Ensi vuonna vasarat paukkuu, no onhan sitä jo odotettukin pari vuotta kun kuuta nousevaa.
http://www.kauppalehti.fi/omaraha/roubini talouden hirmumyrsky koittaa 2013/201207217661
Tunnettu taloustietelijä Nouriel Roubini pitää kiinni ennusteestaan, että maailmantalous ajautuu ensi vuonna hirmumyrskyn kouriin.
Roubini arvioi uutistoimisto Reutersin televisiohaastattelussa, että maailmantalouden ongelmat paisuvat ensi vuoteen mennessä sellaisiin mittoihin, että talousmyrsky on väistämätön.
Hän uskoo, että euromaiden talouskriisi kärjistyy lähikuukausina edelleen – samaan aikaan, kun veronkorotukset ja kulutuksen hiipuminen voivat ajaa Yhdysvaltain talouden taantumaan. Roubinin mukaan maailmantalouden turbulenssia lisäävät vielä Kiinan ja muiden kehittyvien talouksien talouskasvun heikentyminen sekä mahdollinen sotilaallinen selkkaus Iranin kanssa.
”Ensi vuonna ongelmien lakaiseminen maton alle käy mahdottomaksi, ja maailman edessä on täydellinen myrsky.”
Talousongelmien kärjistymisen seurauksena Roubini ennakoi Yhdysvaltain keskuspankin Fedin joutuvan turvautumaan mahdollisesti uusiin epätavallisiin keinoihin pitääkseen talouden rattaat pyörimässä, koska pankin aiemmin käyttämä setelielvytys menettää kriisin uudessa vaiheessa tehonsa. Yhdysvaltojen osakemarkkinoille kriisin seuraava vaihe iskee Roubinin arvion mukaan puolestaan ensi vuonna, jolloin hän epäilee kurssien sukeltavan jyrkästi.
Nouriel Roubini tunnetaan myös lempinimellä Tohtori Tuho, koska hän ennusti oikein vuoden 2008 finanssikriisin alkamisen. Roubini on todennut viime aikoina muissakin yhteyksissä uskovansa, että maailmataloudessa koetaan ensi vuonna täydellinen myrsky. Viime aikoina hänen pessimistiset näkemyksensä ovat kuitenkin alkaneet saada enemmän vastakaikua, koska eurokriisi pitkittyy ja epäilyt siitä, alkaako Kiinan talousveturi yskiä, ovat voimistuneet. - <zasxdfgtyfrgtyu
"Rahaa Unioniin" on yksi tunnetuimmista Euroopan historian hölmöläistarinoista:
Hölmöläiset, ei kun eurooppalaiset yhdistivät Euroopan valtiot, mutta siinä oli paha vika, rahaa oli liian vähän. Koska kukaan ei halunnut olla köyhä, päätettiin hankkia Unioniin lisää rahaa. Mutta miten? Sitä pohdittiin yhdessä. Lopulta joku keksi, että rahaa voitaisiin tuoda säkillä Unionin toisesta valtiosta, jossa rahaa oli yllin kyllin. Toinen hoksasi, että työ helpottuisi kun samalla kannettaisiin toisella säkillä rahaa toisestakin Unionin valtiosta, ja myös kolmannesta...jne.
Hölmöläiset...ei kun unionilaiset jakaantuivat moneen ryhmään. Toiset kantoivat rahaa Suomesta Kreikkaan ja toiset kantoivat rahaa Kreikasta Suomeen. Työ oli aika helppoa, sillä setelisäkit ovat kevyitä ja ykkösten ja nollien lisääminen kovalevylle ei ketään rasita. Unionin rajoilla ja internettin verkoissa kävi melkoinen vilske, kun toiset toivat ja toiset veivät. Mutta jostain syystä Unionin varallisuus ja kokonaisrahamäärä vain entisestään pieneni.
Unionin "viisain" mies Jyrki kulki siitä ohi ja kysyi, mitä hölmöläiset olivat tekemässä. Nämä selittivät. Jyrki otti kännykän ja soitti Ziionin Rothschildille, joka lainasi Unioniin lisää rahaa. Hölmö...ei kun Unionin asukkaat kirjautuivat nettipankkeihinsa - ja ihmeiden ihme, sinne todellakin oli tullut lisää rahaa. Miten viisas Jyrki olikaan!
Jyrkin mentyä hölmöläiset päättivät Ottaa ziionisteilta vielä enemmän lainaa. Lainaa otettiin yhä enemmän ja enemmän, kunnes lainan kokonaismäärä ylitti Unionin kaiken omaisuuden arvon. Unionissa oli nyt siis jo enemmän lainaa kun omaisuutta. Saataisiinko ziionisteilta vieläkin enemmän lainaa? Yksissä tuumin päätettiin laittaa nimet paperiin, ja luovutettiin näin kaikki päätäntävalta ja omaisuus ziionisteille. Kun Unionin asukkaat olivat muuttaneet kaiken omaisuutensa vihreäksi paperirahaksi, sen arvo romahti kasaan. Onneksi kukaan ei jäänyt alle.
Hölmö...ei kun Unionin asukkaat olivat hieman pahoillaan, kun heillä ei enää ollut tehtaita, ei kotia, ei omaisuutta, ja rahakin oli muuttunut arvottomaksi paperiksi, jolla voisi tapetoida vessansa seinän, mutta kun kukaan ei omistanut enää edes ulkohuussia.
Mutta sitten he lakkasivat murehtimasta, kun joku keksi, että omaisuudesta onkin vain kuluja,,,,kuten esimerkiksi kiinteistöverot, ja tyhmänä on kiva olla kun ei rasita polla - asderfgthyj
Euroopassa on vakavia rakenteellisia ongelmia, miljoonat tuottavaan työhön osallistumattomat ovat keränneet vuosikymmenien aikana itselleen ja lähipiirilleen etuja, joiden maksumiehiksi on joutunut suuri joukko pienellä palkalla työskenteleviä duunareita.
Hyväosaiset eivät koskaan tule luopumaan näistä saavuttamistaan asemista vapaaehtoisesti, kuten Kreikassa saamme huomata, mitään EU:n sanelemia uudistuksia ei ole pistetty toteen.
Nyt vain pelataan lainarahalla aikaa, kenelläkään ei ole todellista halua tai tahtoa tehdä mitään asian hyväksi - Se on kohta siinä
http://www.talouselama.fi/uutiset/osakemies pelon keskellaedessa on suurin varallisuuden uusjako jonka meidan sukupolvemme on nahnyt/a2137804
Osakemies pelon keskellä:
"Edessä on suurin varallisuuden uusjako, jonka meidän sukupolvemme on nähnyt"
”Jossain vaiheessa tämä euroalueen korttitalo kaatuu. En itse usko suureen pamaukseen, vaan asteittaiseen sulamiseen. Voi olla, että silloin pari kolme vuotta mennään alenevan kysynnän, laskevien palkkojen ja laskevien hintojen kierteessä. Suomen tie voi olla rankka, jos suuria takausvastuita kaatuu tavalla tai toisella meidän maksettavaksi”, diplomi-insinööri Salo toteaa. - sxdrfvgbhnjmk
KUINKA RYÖVÄTÄ VALTIO
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9965841
KUINKA RYÖVÄTÄ KOKONAINEN VALTIO (by IMF)
godlikeproductions.com
1.) Luo raha tyhjästä ja paina se paperille
2.) Lainaa tai pakota tämä raha kohdevaltiolle,
niin suurella summalla, että he eivät koskaan voi maksaa sitä takaisin
3.) Kerää korkoa lainasta, kunnes valtio on pakotettu maksuhäiriöön
4.) Vaadi/hoputa valtio maksuhäiriöön, ostamalla luottoriskijohdannaisia (credit default swaps)
ulkomaalaisella velalla ja näin voit tehdä tuurilla suuren jättipotin, samalla kun valtio romahtaa.
5.) Tarjoa valtiolle jälleenrahoitus-sopimusta uusilla ehdoilla sen jälkeen,
kun omistat kaikki maksuhäiriöiden todelliset rahavarat
6.) Matkusta nyt maahan jonka omistat ja tapaa uudet maaorjasi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882