Kurja lapsuus saa monet juomaan aikuisena
Tutkija tutkii, selitys vain täyttää luokkasepustuksen tuntomerkit. No tämä luokkatulkinta tässä alla olevassa Kansanterveyslaitoksen tutkimuksessa tietysti siksi, jotta tutkimuksesta tullisi julkaisukelpoinen.
Voimme sanoa aina, että induktiivisessa tai deduktiivisessa päättelyssä on ongelmansa, mutta emme sillä sivuuttaa tosiasioita. Jos päättely jää johtopäätöksen kannalta vajaaksi, tulee kysyä, miksi tutkimus lopetettiin kesken. Eikö lopputulosta joka alkaa vaikuttaa jo ennakkoon selviöltä, tule päästää julkisuuteen. Tiedän, että mm. eläkepäätöksiä tehdessä, pois suljetaan täysin lapsuudenmerkitys, vaikka voidaan selvästi osoittaa kussakin yksittäisissä tapauksissa erikseen, että juuri se määrää lähes poikkeuksetta aikuiselämän ongelmia. Lääkärit tekevät nämä tulkinnat, vaikka juuri näitä tulkintoja heidän ei tule tehdä, kuten tutkimus tässä osoittaa. Tulkinta lapsuuden vaikutuksista kuuluu tutkijoille, mutta ehdottomasti puolueettoman, luokkasidoksesta vapaan laitoksen tutkijoille, jos on kyse mm. Kansaneläkkeestä.
Ohessa olevaa, Helsingin sanomissa julkaistua tutkimusta vaivaa tämä yleinen tutkimusvika. Laura Kestilän tutkimuksen rajaus on ollut tarkoitushakuinen, ei kuitenkaan välttämätön tutkimusalueen muiden syiden pois rajaamiseksi. Selitys on selvä, koska tutkimuksen teettäjä on Kansanterveyslaitos.
Jos paljastamme lapsuudenmerkityksen kehitystämme määräävänä (heijastusteoriaa), paljastamme sen, että yhteiskunnallinen olemisemme on meidät ja tajuntaamme tuottavaa. Jos asia on näin, niin silloin se on myös perustavat ongelmamme tuottavaa. Yhteiskuntamme on tuottanut huonon lapsuuden, huonot vanhemmat, heille huonon lapsuuden ja nyt huonon aikuisen, jolla on huonot edellytykset tuottaa jälkeläisilleen hyvä aikuiselämä. Ketju on katkeamaton, historia todistaa sen aukottomasti. Syy, joka tuottaa tällaisia seurauksia on meille käsin kosketeltava, siksi se on piilotettava, jätettävä tutkimusprosessi kesken ja rajata tutkimus hallittaviin tarkoitushakuisiin osiin. Näin toimii mm. hovioikeuslaitos, kun se tekee tarkoitushakuisia tuomioitaan ns. oikeusmurhia. Tästä on esittää riittävässä määrin konkreetista aineistoa, josta voi tehdä vastaavanlaisen tutkimuksen ja päätyä näihin kuvaamiini johtopäätöksiin.
Hannu Rainesto Helsinki 22.10.2008
Tutkimus:
Kurja lapsuus saa monet juomaan aikuisena
Julkaistu: HS.FI 5:18 stt
Jyväskylä. Nuori mies on erityisen suuressa vaarassa käyttää paljon alkoholia, jos häntä on lapsena kiusattu koulussa, jos hänen vanhempansa ovat eronneet tai jos hänen perheessään on ollut päihdeongelmia, kertoo Keskisuomalainen.
Tutkija Laura Kestilä Kansanterveyslaitokselta totesi lapsuuden elinolojen ja nuorten aikuisten miesten alkoholinkäytön välisen yhteyden väitöstutkimuksessaan.
Epäterveellisten elämäntapojen riski kasvaa myös vanhempien alhaisen koulutustason vuoksi. Kestilä korostaa kuitenkin, ettei lapsuus sinetöi kohtaloa: osa hyvinkin huonoissa oloissa kasvaneista lapsista pärjää aikuisena hyvin.

Vastaukset 22
Vanhimmat
on syyttää yhteiskuntaa huonosta lapsuudesta ja jopa vanhemmista. Jätät kokonaan huomioimatta yksilön vastuun omasta ja lähimmäistensä elämästä. Jos sinulle kommunismi toisi autuuden niin monelle sen yrityskin on tuonut helvetin maan päälle. Koko ajattelusi on kovin yksiniittistä etkä osaa nähdä metsää puilta.
Minun osaltani, niin ja naapureidenikin osalta, vanhemmat loivat ne olosuhteet joissa kasvoimme. Kaveriporukassamme oli ainoastaan yhdellä kaverilla vaikeuksia isänsä juoppouden kanssa ja hänestä tulikin hieman erikoinen kehonrakentaja joka sitten nuorella iällään heitti henkensä ulkomailla hurjastellessaan. Yhteiskunta ainoastaan antoi tietyt raamit mutta vanhemmilla oli kokonaisvastuu meistä muksuista.
Tuo siteeraamasi osa Lauran tutkimuksesta on paljon lähempänä todellisia ongelmia. Useat vanhemmat nykyään lyövät laimin perheensä ja käyttävät nekin vähät varat joita heillä on omaan viihteeseensä pubien tiskeillä, lapset saavat pärjätä miten parhaakseen näkevät. Tästä aikuiset pitäisi saada vastuuseen, kuten kaikki tiedämme ei sosialismi venäläisiä mitenkään raitistanut eikä heitä perhekeskeisemmiksi tehnyt. Lapset vietiin suuriin päiväkotikasvatuslaitoksiin jossa pienestä pitäen aloitettiin aivopesu jossa kehuttiin sosialismin olemattomia saavutuksia ja haukuttiin porvarillisten yhteiskuntien paljon parempia oloja huonoiksi.
Mahdoitko tutustua tutkimuksen väittämään tai etkö tajunnut sitä?
Jos olet niin laiska ja saamton, että et viitsi lukea tieteellistä perustelua asialle eli "heijastusteoriaa" niin ole hiljaa. Sinun arkiajattelija mielipiteelläsi ei ole nyt mitään merkitystä.
Ihmisen yhteiskunnallinen oleminen on keskeinen asia ja jopa Kela yrittää sitä tutkia ja kiertää samalla tutkimustuloksia. Teille porvareille tieto on aina kuolemaksi, joten on selvä että kiemurtelette, mutta teillä ei ole mitään tarjota tilalle. Ihmisyyden ryöstö siis osaltanne vain jatkuu...
vai hiljaa jos ei ole kanssasi samaa mieltä! Tässä tulee kommunismin diktatuuri taas näkyviin, jos on eri mieltä niin hiljaa tai Siperiaan (tai mullan alle).
Ei todellakaan ole tuo sinun heijastuksesi ainoa tapa jäsentää maailmaa eikä edes paraskaan. Vaikka pidän sitä tyhmänä niin sinä aloitit sensuroinnin. Sitähän on kaikissa sosialistiyhteiskunnissa harjoitettu ja tultaneen harjoittamaan.
Tieto on ollut kuolemaksi sosialistisille/kommunistisille yhteiskunnille ja kaikki vieraaseen kulttuuriin kuuluva on ollut kiellettyä. Virossa ei olisi saanut katsoa Suomen TV:ta, Kiinassa rajoitetaan internetin käyttöä, Neukkulassa ei saanut tilata ulkolaisia lehtiä, jne. listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Olen varma siitä, että tälläkin hetkellä Suomessa useampi ajattelee arkiajattelijan lailla kuin sinun laillasi joten kummalla ajatuksella on merkitystä. Katsotaan taas vaalien jälkeen kummat saavat kannatusta porvarit vai kommunistit, muistaakseni sinä laskit SDP:n myös porvareihin. Siitä ne merkitykset sitten on helppoa päätellä.
Tässä päättelysi menee metsään myös, kuten aina, voi jo sanoa.
Itse tarjoilet ainekset omaan häviöösi, aivan kuten kapitalismi virittää rotanpyydyksensä. Älä typeryydestäsi muita syytä.
Sillä mitä arkiajattelija meinaa, ei ole mitään merkitystä, kuten tiedät kärpäsistä. Vaan sillä, mitkä ajatukset vaikuttavat ja mitkä ovat oikeita.
Kehitys, myös yhteiskuntien on ristiriitojen taistelua, jota taistelua kapitalisti käy petoksella ja vääryydellä, kuten pankkikriisi taasen osoittaa.
metsää tarkoita jos sinun kanssasi on eri mieltä. Toisaalta jos toinen meistä menee ajatuksissaan metsään niin tuskin meistä kumpikaan on sitä kykenevä ratkaisemaan. Tässä tarvitaan ulkopuolista puolueetonta apua. Toisaalta jos yli puolet meistä (suomalaisista) on ainakin lähes samaa mieltä kuin minä ja muutama prosentti korkeintaan kannattaa sinun ajatuksiasi niin kummalla se metsä lienee likempänä?
Onkohan nyt niin, että et ole lukenut lainkaan tutkimusta, sen lähtökohtaa tai tulosten perusteluja? On hyvä, että on mielipiteitä, mutta lokaa ei kannata heittää, jos ei ole asioihin paremmin perehtynyt.
Tarkoitatako, että Helsingin sanomat julkaisee perättömiä juttuja tutkimustuloksista. Eiköhän se julkaise sitä mitä niistä sinne lähetetään.
Näin siitä voi tehdä päätelmiä minkä kerkiää, voihan niitä sitten tutkija oikoa jos vituttaa. Olisi tehnyt tutkimuksen, joka on järjissään tai sanonut sen antajalle, että antaa heitää luisuotsa.
Kumpi on voitolla?
Ei oikein saa selvää.
Alkoholismiin taipuvaisuus on perinnöllistä ja siitä syystä on luonnollista, että alkoholistien lapsista on suurempi osa alkoholisteja kuin raittiiden vanhempien lapsista.
Syy ei siis ole pelkästään sinun "heijastuksissasi" vaan myös perintätekijät vaikuttavat.
Viimeksi perintötekijöistä keskustellessamme jäimme tähän:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000037793223
Suksi jorpakkoon, algoholistin geeniperimä on hypoteesi, ei verifioitu paradigma jolla selittää.
Mutta sinä selität, koska sinun on pakko pistää paskaa totuuden tilalle.
http://www.hernesniemi.fi/
"Liikajuomisen perinnöllisyys on havaittu jo kauan sitten, mutta ratkaisevaa geeniä, joka sen aiheuttaa, ei ole löydetty, sillä niitä lienee useita."
http://www.medicina.fi/fato/26.pdf
"Perinnölliset tekijät (geneettiset erot mm. reseptorien toiminnoissa
ja yksilölliset perinnölliset käyttäytymisominaisuudet) muovaavat
alkoholin ja huumeiden vahvistamisefektiä ja siten riippuvuuden
esiintymistä."
Ja täältä löytyy lisää faktaa:
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=alkoholi perinnöllisyys väärinkäyttö&btnG=Google-haku&meta=
Suksi jorpakkoon.
Kalle tuossa ylempä osoitti alkoholismin johtuvan osittain geeniperimästä.
Sinun väitteesi alkoholismin johtuvan vain ja ainoastaan yhteiskunnallisesta heijastumisesta on hypoteesi, ei verifioitu paradigma jolla selittää. Vai olisiko sinulla antaa jokin lenkki väitettäsi tukemaan??
Niin, ei taida olla - eipä taida sinulla olla muuta kuin kommunistista paskaa levitettäväksi palstalle, valetta ja propagandaa.
Taidat sekoitta nyt asioita. Ei geenit määrää sinun juomistasi, sen määrää sinun tajuntasi, se mitä milloinkin meinaat. Sinun määritelmäsi mukaan rattijuoppo on sairas, jota ei pidä lainmukaan rangaista.
Geenit määrittävät ominaisuuksiamme, ne mm. saattavat altistaa meidät pitämään viinasta, mutta eivät päätä tahtoamme ja ajatteluamme. Lue heijastusteoriaa niin et sekoile...
Sen, kyllä allekirjoitan, että porvarismi on sairaus ja siitä tulee antaa heille pillerihoitoa yksityisellä klinikalla, a'5000€ pilleri. Jos ei maksa tulee ulosottajan viedä munat lusmulta laskunsa maksamatta jättävältä porvarilta...
Sinun väitteesi alkoholismin johtuvan vain ja ainoastaan yhteiskunnallisesta heijastumisesta on hypoteesi, ei verifioitu paradigma jolla selittää. Vai olisiko sinulla antaa jokin lenkki väitettäsi tukemaan??
MOLSKIS!
Voin kertoa sen ihmeellisyyden, että jos uskomme ja luotamme Evoluutioteoriaan, niin kaikki meissä Katutallaajissa on enemmän tai vähemmän riippuvaista meidän perimästämme eli Geeneistä.
Tieysti sekin asia on varmaa, että jos uskoo sellaiseen Sekoiluun kuin MARXISMI-LENINISMI, niin eikähän silloin kerro totuuden Lusenko ja Kumppanit.
Mitä tähän Totuuteen vastaa Kaikkien Alojen Erikoisnero HR?
KIVIMESTARI
Et taida pystyä linkittämään osoittaaksi netissä olevan ainakin yhden toisenkin yhtä tollon, joka uskoo yhteiskunnallisen heijastuksen olevan ainoa syy alkoholismin esiintymiseen maailmassa???
Missä lukee "vain"? Geenin ominaisuuksiiin kuuluu joillakin meistä mieltyä liiaksi alkoholiin, mutta geenit eivät määrää ketään juomaan. He, tälläisen geenin kantajat ovat vain alttiimpia riippuvuudelle kuin toiset.
Sano sinä kun väität, että onko tämä geeniominaisuus sama kuin sairaus, vai mitä se on? Johdattelen sinut nyt jorpakkoon liian lyhyissä saappaan varsissa...
Lue sinä kritilinen teos" Tie, totuus ja elämä" niin minä luen teoksen "Tieteellisen tiedon rakenne".
Lysenko, kasvitutkija, mitä se tähän kuuluu?? Kasvaako sinulla horsmaa korvasta?
Kerro ensin se ja kysy sitten, että onko geenierovaisuus sairaus.
Onko kommunismi mielisairaus??
Vai onko se vain mielipide-eroavaisuus??
Ilmoitan että minulta on ryypätessäni läikkynyt enemmään viinaa pöydälle kuin mitä valtaosa suomalaisista on koskaan juonut. Minulla on melko vakaat kädet.
Oletko Kalle käynyt vieraissa naisissa? Entä vaimosi,onko hän pettänyt sinua? On näet niin,että ihmisten paheista puhuttaessa suurimpia asiantuntijoita ovat ne,jotka eivät koskaan ole paheita harrastaneet. Mihin sinun puheesi perustuvat,kokemukseen vaiko luettuun tietoon?
Jo nuorena ajattelin että miehen yleisivistykseen kuuluu juoda ennen kolmeakymmentä Alkon luettelo läpi - ainakin väkevien puolelta. Kaikkien muiden ottamieni urakoiden tapaan sekin tuli hoidettua reilusti etuajassa. Nyt vanhemmiten olen ajatellut,että ihmisellä on ikäänkuin henkilökohtainen viinakiintiö. Minulla se alkaa olla käytetty,siksi säästelenkin niitä viimeisiä satavuotissyntymäpäivilleni. Sen jälkeen annan mennä ihan reippaasti läträten ja kiintiöistä piittaamatta.
Kun kaikessa muussakin perustat asiasi käytännön tietoon ja "todistamiseen", niin todista nyt vaikkapa minulle että olet nauttinut alkoholia muuallakin kuin ehtoollisella. Puhutaan sitten viinasta.
Tarkoitat siis, että lääkäri, joka ei ole saanut aivohalvausta, ei voi tietää aivohalvauksesta mitään.
"Johdattelen sinut nyt jorpakkoon liian lyhyissä saappaan varsissa..."