Monesta lehdestä on saanut lukea Lordin väsymyksestä ja ilmeisesti sen vuoksi levyn teko hieman venähti. Kun kyseessä on sama levy-yhtiö, saman tyyppiset aikataulut ja sama Laurenteen studio niin voisiko olla niin, että Arin levyn tekoa aikaistettiin, koska Lordi tarvitsi lisää aikaa? Vielä viime syksynähän oli tiedossa, että Arin toinen levy julkaistaan syksyllä 2008.
Ehkä tietoni ovat virheelliset, mutta tulipahan mieleen.
Ehkä tietoni ovat virheelliset, mutta tulipahan mieleen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
oli Lordista lisää. Hän on kärsinyt masennuksesta ja bunoutista ja tän päivän lehdessä Lordi toteaa firmansa tappiouutisista, että Suomi on pieni maa ja vähän populaa eikä täällä riitä keikkoja edes iskelmälaulajille. Kyllä on viihdeala kovaa Suomessakin vaikka Lordikin on sentään breikannut ulkomailla aika isosti. Toivottavasti esiintyminen Conanin showssa tuo lisää faneja.
panostaa musiikkiin eikä oheistoimintaan. tommosta perushardrockia on maailma väärällään, eikä sitä saa enää kuminaamareilla kiinnostavaksi. vanha vitsi.
on itseasias ihan coolii paitsi ei tietty tyypeil itelleen ku nehän paahtuu sinne. niin pitkäl kukaan ei ennen oo wieny ideaa mun tietääkseni ja sehän on duunannu niil oikeen historiat ja kaikki siis niil hahmoil. ilman tota hirwiöhässäkkää lordi ei ois niinkään kuuluisa ku on. niiden biisit ny on sellast et kuuntelee kyl sujuwast mut mitään ahaa elämyksii ei siit nouse.
GWAR. Hirviöhommaa jo vuodesta 1985.
http://fi.wikipedia.org/wiki/GWAR
http://en.wikipedia.org/wiki/GWAR
Ei tää tietenkään Lordin arvoa vähennä, ja kyseinen yhtye on saanut ihan turhan paljon paskaa niskaansa ottaen huomioon etenkin Putaansuun mittavan sävellys- ym.työn koko bändin historian ajalta. Mutta ei se mikään uranuurtajabändi ole musiikillisesti, kauhuteemoiltaan eikä hirviökonseptiltaan.
uranuurtaja? Mitä sillä on väliä onks vuonna yksja kaks jollakin ollu hirviömaskit kun Lordi kuitenkin tällä hetkellä on ainoa.
Noi sen firman tappiot on mun mielestä aika pienet siihen nähden että ne on tehny niin paljon sijoituksia, jotka kantaa hedelmää pitkällä tähtäimellä. Uudet yritykset taitaa muuten olla aina alussa enemmän tappiollisia kuin voitokkaita ja monet pikkufirmat ei pysty alussa maksaa palkkaa ollenkaan. IS:n mukaan kuitenkin hemmot on saaneet periaatteessa 1200/kk liksaa. Mun mielestä se on hyvin kun päälle tullee vielä teostot ja kopiostot.
Tärkeintä tietenkin olis terveys että jaksaa painaa, joten tsemppiä ja jaksamista Putaansuulle.
onhan se hyvin :)
uudelle firmalle. Monet ei pysty maksamaan palkkaa ekoina vuosina ollenkaan ainakaan omistajille. Toi on varmaan vaikee ymmärtää sellasten pullamussujen jotka ei nosta persettään tuolista ellei saa tekemättä mitään tota tuplana.
pieni palkka ja paljon tehty duunia!. Ihmettelen, et mistä nää suomalaiset ovat kateellisia Lordille? Ei ainakaan pitäs rahan takia olla.
sunmainitsemillas oo tota lateksii yhenmäärin ollu niskassaan. warsinki putaansuun omat releet on kesäkuumal warmaan wittumaiset kantaa ja jos se on tehny sitä mukisematta tonnil kuussa niin kunniaks sille ;)))
spedeile. GWAR on aktiivinen edelleen.
se liitty siihen jotenki mut en kyl muist miten ;))
jos olisivat saaneet tehdä alkuperäisellä aikataululla, mutta ei kai siitä Lordiakaan voi syyttää kun minkäpä se voi väsymykselleen.
ootteleen, niin levy ois jääny tekemättä. Ei riitä, et biisejä on tarpeeks monta,
niiden pitää olla myös tarpeeks hyviä.
sen tiedät?
täällä taas provoilee. Omia olsi ollut levyllinen jos olis julkaistu syksyllä, se on nimittäin fakta.
Kertauksen vuoksi:
Ei riitä, et biisejä on tarpeeks monta,
niiden pitää olla myös tarpeeks hyviä.
eli walowuosii sitten. tähän mennes ois jo tarpeeks hywii biisei lewyllinen kasas et älä ala tyhjää jankkaamaan wiisaampies kans.
työntää noi sun peukaloimisesi jorpakkoon.