Priorisointi

Varsin hienosti täällä Suomessa tunnutaan hoidettavan vähempiosaisten asioita. Suomessa on käytännössä suuri joukko kerjäläisiä tänä päivänä, joiden asiat ei kiinnosta ketään. Todella hienoa toimintaa melkein "sivistysvaltiolta".

Vanhusten asema todella onneton. Pienet eläkkeet, hoidonlaatu, -taso ja ylipäätään mitä hoitoa mahdollisuus saada.

Päihdeongelmaisten hoito täysin retuperällä. Nykyään, jopa ambulanssin saanti päihtyneelle tuntuu olevan, joskus todella vaikeaa.

Työttömät varsinkin yksinäisten toimeentulo on käsittämättömän heikko. Nämä ihmiset syrtäytyy yhteiskunnan ulkopuolelle todella tehokkaasti.

Tästä ei seoraa ainakaan yhteiskuntaan mitään hyvää ja kustannusten kokonais hinta saattaa olla reilusti suurempi. Verrattuna tilanteeseen, jossa asiat pyrittäisiin aidosti hoitamaan edes kohtuullisella tasolla.

Kuvastaakohan nyky hallituksen asennetta näihin perustavaalaatua oleviin epäkohtiin Matti Vanhasen kommentti tupakoinnista? Jotenkin tähän suuntaa, tupakoivat tulevat terveydenhuollolle halvemmiksi kuollessaan aikaisemmin, jolloin eivät kerkiä sairastaa niin paljon.

Lieneeköhän sama periaate käytössä työttömillä, vanhuksilla sekä päihdeongelmaisilla? Toivottavasti ei.

Kerjäläis ongelma ei varmasti poistu tällä ns. kannustavuudella. Tämä ajattelu on nimenomaan luonut tämän ongelma ja tuntuu huvittavalta ajatella ongelman poistuvan samalla keinolla millä se on syntynyt.

Eikö kukaan päättäjä enää välitä mistään mitään?
Ai niin eihän sitä rahaa riitä.
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Huuhaa Innanen kirjoitti:

Varsin hienosti täällä Suomessa tunnutaan hoidettavan vähempiosaisten asioita. Suomessa on käytännössä suuri joukko kerjäläisiä tänä päivänä, joiden asiat ei kiinnosta ketään. Todella hienoa toimintaa melkein "sivistysvaltiolta".

Vanhusten asema todella onneton. Pienet eläkkeet, hoidonlaatu, -taso ja ylipäätään mitä hoitoa mahdollisuus saada.

Päihdeongelmaisten hoito täysin retuperällä. Nykyään, jopa ambulanssin saanti päihtyneelle tuntuu olevan, joskus todella vaikeaa.

Työttömät varsinkin yksinäisten toimeentulo on käsittämättömän heikko. Nämä ihmiset syrtäytyy yhteiskunnan ulkopuolelle todella tehokkaasti.

Tästä ei seoraa ainakaan yhteiskuntaan mitään hyvää ja kustannusten kokonais hinta saattaa olla reilusti suurempi. Verrattuna tilanteeseen, jossa asiat pyrittäisiin aidosti hoitamaan edes kohtuullisella tasolla.

Kuvastaakohan nyky hallituksen asennetta näihin perustavaalaatua oleviin epäkohtiin Matti Vanhasen kommentti tupakoinnista? Jotenkin tähän suuntaa, tupakoivat tulevat terveydenhuollolle halvemmiksi kuollessaan aikaisemmin, jolloin eivät kerkiä sairastaa niin paljon.

Lieneeköhän sama periaate käytössä työttömillä, vanhuksilla sekä päihdeongelmaisilla? Toivottavasti ei.

Kerjäläis ongelma ei varmasti poistu tällä ns. kannustavuudella. Tämä ajattelu on nimenomaan luonut tämän ongelma ja tuntuu huvittavalta ajatella ongelman poistuvan samalla keinolla millä se on syntynyt.

Eikö kukaan päättäjä enää välitä mistään mitään?
Ai niin eihän sitä rahaa riitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu