Matti Vanhasen (kesk) ylimelisyys outoa

ja tulee kostautumaan. Mies kuvitelee olevansa Luojan valitsema johtaja. Samoja piirteitä kuin eräällä aatulla aikoinaan.

Matti Vanhasen sanonta vastatessaan Jutta Urpilaisen tarjoukseen, että Jutta on myöhässä on hämmentävä. Totuus on, että Matti Vanhanen hallituksineen tiesi jo hyvin varhain, että tänä syksynä tulee mustat pilvet Suomen talouden taivaalle. Hänellä oli parempi ja ajankohtaisempi tieto kehityksestä, kun oppositiolla.

Kuntavaaleista johtuen, uskoen ettei talouden ongelmat tule näkyviin, vastuunottoa siirrettiin tarpeettomasti ja annettiin talouden lamaantua.
Maailmalla vauhti kuitenkin kiihtyi saavuttaessa lokakuulle ja Matti Vanhasen oikeistohallitus oli housut kintuissa. Rahoitus- ja pankkikriisin alku Yhdysvalloissa sai Matti Vanhasen vielä selkeästi valehtelemaan. Hän väitti ettei pankkikriisi ulotu Suomen talouteen ja pankkeihin. Totuus on se, että rahoituslaitosten ja pankkien kriisi kouraisee syvältä myös Suomea. Suomi oli menossa alas ilman tätäkin hunosti hoidetun talouden johdosta.

Matti Vanhasen oikeistohallitus tuhlasi saamansa perinnön.
288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Matti ja Jyrki eivät halua oppositiolle näyttää mitä leikkauksia tulevat tekemään, muka taloudellisen tilanteen parantamiseksi, salailustahan tässä on kysymys, vähävaraisten ihmisten talouden kiristämisestä entisestäänkin vielä tukalammaksi!

Äänestä
  • että oppositio tulee sotkemaan ja pilaamaan asioita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuntavaalit kirjoitti:

ja tulee kostautumaan. Mies kuvitelee olevansa Luojan valitsema johtaja. Samoja piirteitä kuin eräällä aatulla aikoinaan.

Matti Vanhasen sanonta vastatessaan Jutta Urpilaisen tarjoukseen, että Jutta on myöhässä on hämmentävä. Totuus on, että Matti Vanhanen hallituksineen tiesi jo hyvin varhain, että tänä syksynä tulee mustat pilvet Suomen talouden taivaalle. Hänellä oli parempi ja ajankohtaisempi tieto kehityksestä, kun oppositiolla.

Kuntavaaleista johtuen, uskoen ettei talouden ongelmat tule näkyviin, vastuunottoa siirrettiin tarpeettomasti ja annettiin talouden lamaantua.
Maailmalla vauhti kuitenkin kiihtyi saavuttaessa lokakuulle ja Matti Vanhasen oikeistohallitus oli housut kintuissa. Rahoitus- ja pankkikriisin alku Yhdysvalloissa sai Matti Vanhasen vielä selkeästi valehtelemaan. Hän väitti ettei pankkikriisi ulotu Suomen talouteen ja pankkeihin. Totuus on se, että rahoituslaitosten ja pankkien kriisi kouraisee syvältä myös Suomea. Suomi oli menossa alas ilman tätäkin hunosti hoidetun talouden johdosta.

Matti Vanhasen oikeistohallitus tuhlasi saamansa perinnön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu