Mistä rohkeutta?

ja keskustella täälläkin, mutta parhaiten saat neuvoja Hakomaja-forumilta, jossa on oma keskusteluosio nimenomaan tästä aiheesta.

Osoite:

http://www.hakomaja.net/sekalaista/askeleet-irti-srksta

Se on hyvä kun vl-naiset alkaa kyseenalaistamaan tiettyjä käytäntöjä. Minä olen myös miettinyt samoja asioita kuin sinä, jopa lapsesta asti.

Minua ärsytti jo lapsena se että monissa vl-perheissä oli käytäntönä varsinkin murrosikään tultaessa se että pojat saivat rassata mopojaan rauhassa je tehdä sitä sun tätä. Mutta tyttöjen suhteen kontrolli oli aivan mieletöntä. Tarkoittaa sitä, että tytöt olivat lapsenhoitajina ja siivoojina kotona samaan aikaa kun pojat saivat mennä vapaasti.

Minua ärsytti suunnattomasti se lokero mihin vl-naisen vaaditaan asettuvan. Ja niin suuri osa asettuukin-kyselemättä.

Minulle on aina ollut päivänselvää, että kukaan muu ihminen kuin minä itse ei päätä ruumiistani. En ole koskaan halunnut suurta lapsimäärää koska tiedän etten pystysisi siihen. En voisi katsoa itseäni peilistä jos synnyttäisin tähän maailmaan lapsia joista en kykenisi huolehtimaan tarpeeksi. Tosiasiahan on se, että siinä vaiheessa kun lapsia on kymmenen ja äidin voimat miinuksen puolella, olet silti itse vastuussa lapsistasi. Vaikka tottelisit vain mitä saarnamies sanoo, hän ei tule teille kuitenkaan apuun kun voimat loppuvat. Itse olet silti vastuussa. Niinpä lapsiasiassakin kannattaa vastuu ottaa itselle.

Mulla oli juuri vähän aikaa sit sama tilanne et mietin miten voin kertoa muille etten halua uskoa enää näin. Mullakin on lapsia ja aviomies ja molempien vanhemmat on uskovaisia. Luulin etten koskaan pysty kertomaan muille, pelotti niin niiden reaktiot...ajattelin että on vaan helpompi esittää. No ihan vähän aikaa sit tuli totaalinen stoppi, en kestänyt yhtään enää valhetta...soitin sukulaisille että tilanne on nyt se etten ole ollut pitkään aikaan uskomassa niinkuin te(toisellalailla uskovaisena pidän itseäni vieläkin).
Reaktiot oli niinkuin pelkäsin, mua anelttiin ja rukoiltiin tekemään parannus ja vanhempani oli ihan rikki, äiti valvoi yöt ja itki.

Nyt onneks alkaa rauhottumaan tilanne ja mulle ei enää soiteta kymmenen kertaa päivässä. Olen nyt niin tyytyväinen että tein tämän ratkasun. Kyllä se sullakin tulee tilanne että et enää yhtään jaksa valehdella. Se alku on vaikeeta kun kerrot mut kyllä ne jättää sut rauhaan lopulta. Ei kannata uskoa muiden takia ja valehdella koko elämäänsä. Monesti mietin nykyään että miks valehtelin näin kauan.

Tsemppiä sulle. Jas haluut vaihtaa ajatuksia sähköpostin kautta niin se onnistuu?

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/

Olen myös vl-yhteisöstä lähtenyt nainen. Olin parikymppinen tuolloin. Minullahan oli se helpompaa että lähdin yksin, ei ollut perhettä.
Mutta aluksi oli yksinäistä kun ei ollut ei-vl ystäviä pahemmin. Muutama vl-tuttu oli yhteyksissä päätöksestäni huolimatta vaikka vähitellen useimmat niistä ovat hävinneet jonnekin=) mutta ne jotka olivat oikeita ystäviä ovat jääneet tilalle.
Myös omalta osalta on vaikuttanut tuo ystävien väheneminen vl:n suhteen kun ei ollut mielenkiintoa pitää kaikkiin yhteyttä kuin ei selvästi heilläkään. En myöskään koe tarvetta haalia kauheita määriä ystäviä ympärille, mieluummin niitä oikeita ystäviä vain kun sukulaisiakin on niin paljon, enkä jaksa stressata olenko sitä ja tuota tavannut.

Mutta elämä lähtee siitä vähitellen rullaamaan. Ja on muuttunut päiväpäivältä onnellisemmaksi(kokoajan on mennyt paremmin)ja vl-yhteisö tuntuu kaukaiselta enkä ikimaailmassa haluaisi sinne takaisin(älkää loukkaantuko).

Vähitellen sitä sitten sai ystäviä täältä "maailmastakin";) ja oikeita ystäviä on kyllä löytynyt, aivan ihanaa elämää saan viettää ihanien ihmisten seurassa.

Minä tein heti alussa selväksi etten halua puhua syitä miksi lähdin vl-liikkeestä vl:lle ja se on osoittautunut erittäin järkeväksi päätökseksi.
Sanoin että minun tapojani voi kysellä mutta minä en selostele miksi teen niin tai miksi en tee niinkuin vl:t, koska ne ovat minun yksityisasioita. Vain jollekin ERITTÄIN läheiselle, josta tietää tasantarkkaan ettei ole potkaisemassa kun hänelle kertoo vaan johon voi luottaa aivan täysin. Siis johonkin johon on aikaisemmassa elämässäkin voinut aina luottaa, kertoi mitä tahansa.
Se usko ihmeessä ettei sinulla ole mitään velvollisuuksia selostella ihmisille tekemisiäsi jos sinusta siltä tuntuu, koska et ole rikkomassa Suomen lakia!
Myöskään ihminen joka sinusta aidosti välittää antaa sinulle aikaa ja kunnioittaa jos sinä et jostain halua puhua, tällaiselle sitten joskus ihan mielellään kertookin jos näkee että hän kunnioittaa sinua sellaisena kuin SINÄ olet.