VR- Stora Enso

Tossa taannoin pantiin ihmisiä kävelemään kun tehtaat suljeltiin ja Valtio sanoi, ettei he voi puuttua pörssiyrityksen päätöksiin ja siellä on hallinto mikä niitä asioita käsittelee. Nyt VR:n pomot sanoo, että on vailla vakuttamisen mahdollisuuksia johtamassaan yrityksessä kun heti ollaan siinä poekella kertomassa, mitä pitää tehdä ja mihin pitää rahaa käyttää. Vaikka VR ei olekaan pörssissä, niin linja siihen puuttumisseen pitäis olla sama. Vaikka onni tietty Kainuulle, että saavat nyt lisätilauksen viipynättä 2-kerrosvaunuosta jne..
6235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eikös tämä ole joku yksityisten sijoittajien omistama vaunutehdas, nyt siis veronmaksajien ja VR:n rahat menee uusiin vaunuihin joita eivät ilmeisesti kovin paljon tarvi, ja rahat pitäisi laittaa rataverkon ynnä muun kunnostukseen...

Äänestä

Käänteestä puhutaan. Pääministeri Vanhanen on niin sanonut ja samoin ministeri Häkämies. Siis Keskusta ja Kokoomus. Tekojen sarakkeeseenkin on tullut joku merkintä. Ryhtyykö maan hallitus todellakin kantamaan huolta yhteiskunnan kannalta keskeisten firmojen suomalaisomistuksesta, niin jää nähtäväksi?

Tällä hetkellä elämme kunnallisvaalien alusaikaa ja nuo kotimaisuuspuheet ynnä pienet teotkin voidaan arvioida myös vaalikampanjoinniksi. Jatkuuko hallituksen linja myös ensi maanantaina ja sen jälkeen? Vai onko turhaa toivo, että mm. Kokoomus olisi todellakin kääntänyt kelkkansa pysyväisesti?

Äänestä

Kilpailutus ensin. Vasta sitten voidaan sanoa, että Transtech saa kaupan. VR:n osalta omistajapolitiikka ja palkkajohtajien näkepykset poikkesivat toisistaan. Luonnollinen seuraus on se, että palkkajohtajat eroavat tehtävistään.

Äänestä
  • Koska rysähtää ja tulee suuronnettomuus jossa kuolee ihmisiä tai satuu paha ympäristöonnettomuus? Tämäkö on sitä järkevää politiikkaa.

    Mielestäni ei, mutta onhan ministereillä ja poliitikoilla mukava kelliä virkamatkoillaan kun matkat maksaa joku muu eli me veronmaksajat, varmaan Häkämiehen bisneskaveritkin taputtaa.

    Hirvittää kun omat lapset käyttää paljon junaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kantamies kirjoitti:

Tossa taannoin pantiin ihmisiä kävelemään kun tehtaat suljeltiin ja Valtio sanoi, ettei he voi puuttua pörssiyrityksen päätöksiin ja siellä on hallinto mikä niitä asioita käsittelee. Nyt VR:n pomot sanoo, että on vailla vakuttamisen mahdollisuuksia johtamassaan yrityksessä kun heti ollaan siinä poekella kertomassa, mitä pitää tehdä ja mihin pitää rahaa käyttää. Vaikka VR ei olekaan pörssissä, niin linja siihen puuttumisseen pitäis olla sama. Vaikka onni tietty Kainuulle, että saavat nyt lisätilauksen viipynättä 2-kerrosvaunuosta jne..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu