PS ja NATO?

Mikä on PS:n kanta Suomen NATO-jäsenyyteen. Puolesta vai vastaan? Eikä mitää selittelyjä vaan selvä vastaus!
6219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vastaan. Soini on kerran väläyttänyt nato myönteisyyttä,en tiedä sen tarkemmin.

Äänestä

tunnetusti kaikissa suurissa kysymyksissä.
Jotain kai kuitenkin kertoo, että aikaisemmin esim. PS:n vaalioppaissa oli selkeä Nato-vastainen kanta. Nyt sellaiseen viittaavatkin lausunnot on sieltä Soinin käskyttämänä poistettu.

Alla olevasta saa kuitenkin paljastavaa vinkkiä:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/20353-soini-onkin-nato-mies

Äänestä

on nato-vastainen puolue. Soini kerran sanoi valitsevansa mielummin Naton kuin EU:n koska Nato pystyy antaamaan maallemme turvatakuut.

Tuosta lausahduksesta jotkut vähäisen älykkyysosamäärän omaavat ovat saaneet päähänsä että Soini ja muut perussuomalaiset olisivat ajamassa Suomea Natoon.

Äänestä
  • Naton puolesta sekä vastaan, ehdottomasti! Näin tulee äänet molemmilta puoliskoilta ja sehän on pääasia? Kyllä kusetusmaisteri temppunsa osaa.

    Äänestä

Se, että kysyy mitä mieltä PS=Soini on jostain asiasta on sama, kuin jos kysyisi mihin suuntaan tuuliviiri osoittaa.

Molemmat kääntyvät aina sen mukaan, mistä päin milloinkin tuuli puhaltaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joroisten kgb kirjoitti:

Mikä on PS:n kanta Suomen NATO-jäsenyyteen. Puolesta vai vastaan? Eikä mitää selittelyjä vaan selvä vastaus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu