Nuoret vanhemmiksi haluavat

Ei, minulla ei ole lapsia, en myöskään ole sosiaalialalla enkä myösään ole lukenut lapsen kehityksestä muuta kuin mitä biologiassa tuli joskus luettua.

Minulla on kuitenkin 5 ystävää, jotka kaikki ovat saaneet lapsia alle 17-vuotiaana.

Yhdellä menee hyvin, isä kotona jne.

Lopuilla neljällä:

Olen hoitanut jokaisen lasta säännöllisesti. Yhden edelleenkin. Kahden mies lähti heti alkuunsa (miehet yli parikymppisiä) ja yhden kanssa parisuhde yhtä helvettiä, viimeisellä mies on mukana, mutta asuvat erikseen ja mies seurustelee toisen kanssa.

Kaikki muuttivat raskausaikana miehiensä kanssa yhteen, toiset jäivät tosiaan yksin asumaan toiset eivät. Jokainen rakastaa lastaan yli kaiken eikä vaihtaisi lasta mihinkään, mutta ajankodan saamiselle kyllä. Oli ihanaa kun se vauvamasu tuli, osteltiin vaatteita ja viikkailtiin saatuja. Sitten karusti kävi ja olkapäänä on saanut olla. Ei heitä voi syyttää - tarpeeksi painaa päälle jo valmiiksi.

Äitinä varmasti tiedät, kuinka rankkaa lapsen kanssa on yksin. Ihan pieni lapsi jo menee mutta heti kun vauva kaipaa vähänkin enemmän huomiota, ei omaa aikaa jää kuin päivä unet - tämän varmasti tiedätkin. Kaksi on soittanut minulle monta kertaa keskellä yötä: tule tänne. Ei se tee heistä huonoja äitejä, väsyneitä sellaisia vain.

Ole puhunut kaikkien kanssa tästä samasta aiheesta monta kertaa, että kuinka he pelkäävät, että kaikki sanovat heidän olevan huonoja äitejä jos he myöntävät, etteivä jaksa. Eniten heitä harmittaa se, että he uskoivat siihen, että mies rakastaa heitä ja haluaa lapsen. Näin ei kuitenkaan ollut. Joskus pitää kertoa se rumempikin puoli?
He kysyvät jo nyt itseltään, entä sitten kun lapsi menee tarhaan? Nyky-yhteiskunnassa on niin vaikeaa saada töitä ilman koulutusta. Jossain vaiheessa on pakko mennä töihin.
Näitä kysymyksiä riittää vaikka kuinka paljon.

Jokainen selviää omalla tavallaan. Ja nimenomaan selviää. Jatkuvasti vain tulee eteen nuoria tyttöjä jotka puhuvat vain siitä vauvasta. Että ihanaa vauva tulee kohta. Kun kysyym entäs kun se vauva kasvaa iskosi? Vastaus on pahimmillaan: no se on sitten mun iso ihana isoksi kasvanut vauva.

Yhdellä menee kuitenkin mainiosti ja rahaa on vähän mutta mies on rinnalla ja töitä tehdään, lasta kasvatetaan yhdessä, toinen on suunnitteilla.

Entäs se, jonka parisuhde on helvettiä. He eivät pärjää kumpikaan yksin. Kumpikaan ei osannut laittaa ruokaa, pestä pyykkiä jne. Ne opittiin mutta kumpikin alkoi vasta sitten saada selville toisesta ne puolet, joista ei tykkääkään. He riitelevät jatkuvasti,

En tekstisi perusteella usko, että sinä olet vauvan kanssa ihan yksin?

Huonompeja äitejä ovat varmasti monet aikuisemmat vanhemmat, kuten myös nuoremmat. Tämä on kuitenkin nuorten äitien ja isien palsta, enkä koe tarvetta suunnata tekstiä vanhemmille.
Mikään, mitä tänne sivustolle kirjoitetaan, ei tarkoita, että juuri sinä olisit sellainen kuin tekstissä sanotaan. Eikös vaan. :)

.............................. kirjoitti:

Ei, minulla ei ole lapsia, en myöskään ole sosiaalialalla enkä myösään ole lukenut lapsen kehityksestä muuta kuin mitä biologiassa tuli joskus luettua.

Minulla on kuitenkin 5 ystävää, jotka kaikki ovat saaneet lapsia alle 17-vuotiaana.

Yhdellä menee hyvin, isä kotona jne.

Lopuilla neljällä:

Olen hoitanut jokaisen lasta säännöllisesti. Yhden edelleenkin. Kahden mies lähti heti alkuunsa (miehet yli parikymppisiä) ja yhden kanssa parisuhde yhtä helvettiä, viimeisellä mies on mukana, mutta asuvat erikseen ja mies seurustelee toisen kanssa.

Kaikki muuttivat raskausaikana miehiensä kanssa yhteen, toiset jäivät tosiaan yksin asumaan toiset eivät. Jokainen rakastaa lastaan yli kaiken eikä vaihtaisi lasta mihinkään, mutta ajankodan saamiselle kyllä. Oli ihanaa kun se vauvamasu tuli, osteltiin vaatteita ja viikkailtiin saatuja. Sitten karusti kävi ja olkapäänä on saanut olla. Ei heitä voi syyttää - tarpeeksi painaa päälle jo valmiiksi.

Äitinä varmasti tiedät, kuinka rankkaa lapsen kanssa on yksin. Ihan pieni lapsi jo menee mutta heti kun vauva kaipaa vähänkin enemmän huomiota, ei omaa aikaa jää kuin päivä unet - tämän varmasti tiedätkin. Kaksi on soittanut minulle monta kertaa keskellä yötä: tule tänne. Ei se tee heistä huonoja äitejä, väsyneitä sellaisia vain.

Ole puhunut kaikkien kanssa tästä samasta aiheesta monta kertaa, että kuinka he pelkäävät, että kaikki sanovat heidän olevan huonoja äitejä jos he myöntävät, etteivä jaksa. Eniten heitä harmittaa se, että he uskoivat siihen, että mies rakastaa heitä ja haluaa lapsen. Näin ei kuitenkaan ollut. Joskus pitää kertoa se rumempikin puoli?
He kysyvät jo nyt itseltään, entä sitten kun lapsi menee tarhaan? Nyky-yhteiskunnassa on niin vaikeaa saada töitä ilman koulutusta. Jossain vaiheessa on pakko mennä töihin.
Näitä kysymyksiä riittää vaikka kuinka paljon.

Jokainen selviää omalla tavallaan. Ja nimenomaan selviää. Jatkuvasti vain tulee eteen nuoria tyttöjä jotka puhuvat vain siitä vauvasta. Että ihanaa vauva tulee kohta. Kun kysyym entäs kun se vauva kasvaa iskosi? Vastaus on pahimmillaan: no se on sitten mun iso ihana isoksi kasvanut vauva.

Yhdellä menee kuitenkin mainiosti ja rahaa on vähän mutta mies on rinnalla ja töitä tehdään, lasta kasvatetaan yhdessä, toinen on suunnitteilla.

Entäs se, jonka parisuhde on helvettiä. He eivät pärjää kumpikaan yksin. Kumpikaan ei osannut laittaa ruokaa, pestä pyykkiä jne. Ne opittiin mutta kumpikin alkoi vasta sitten saada selville toisesta ne puolet, joista ei tykkääkään. He riitelevät jatkuvasti,

En tekstisi perusteella usko, että sinä olet vauvan kanssa ihan yksin?

Huonompeja äitejä ovat varmasti monet aikuisemmat vanhemmat, kuten myös nuoremmat. Tämä on kuitenkin nuorten äitien ja isien palsta, enkä koe tarvetta suunnata tekstiä vanhemmille.
Mikään, mitä tänne sivustolle kirjoitetaan, ei tarkoita, että juuri sinä olisit sellainen kuin tekstissä sanotaan. Eikös vaan. :)

Tulla ylempänä on mielestäni hyvä lisä tälle minun kirjoitukselleni.

2lasta jo kirjoittaa hyvin myös miehen roolista, joka on ihan totta. Kun lasta hankit, ajatteletko myös sitä toista osapuolta vai onko hän sinulle vain siittäjä.

Ei mielestäni ole ollenkaan naiivia ajatella lapsen parasta ja tulevaisuutta jonka voit hänelle antaa. Vaikken luojaani välttämättä lapsista kiitäisikään, niin hyvää järkeä kyllä.

.............................. kirjoitti:

Ei, minulla ei ole lapsia, en myöskään ole sosiaalialalla enkä myösään ole lukenut lapsen kehityksestä muuta kuin mitä biologiassa tuli joskus luettua.

Minulla on kuitenkin 5 ystävää, jotka kaikki ovat saaneet lapsia alle 17-vuotiaana.

Yhdellä menee hyvin, isä kotona jne.

Lopuilla neljällä:

Olen hoitanut jokaisen lasta säännöllisesti. Yhden edelleenkin. Kahden mies lähti heti alkuunsa (miehet yli parikymppisiä) ja yhden kanssa parisuhde yhtä helvettiä, viimeisellä mies on mukana, mutta asuvat erikseen ja mies seurustelee toisen kanssa.

Kaikki muuttivat raskausaikana miehiensä kanssa yhteen, toiset jäivät tosiaan yksin asumaan toiset eivät. Jokainen rakastaa lastaan yli kaiken eikä vaihtaisi lasta mihinkään, mutta ajankodan saamiselle kyllä. Oli ihanaa kun se vauvamasu tuli, osteltiin vaatteita ja viikkailtiin saatuja. Sitten karusti kävi ja olkapäänä on saanut olla. Ei heitä voi syyttää - tarpeeksi painaa päälle jo valmiiksi.

Äitinä varmasti tiedät, kuinka rankkaa lapsen kanssa on yksin. Ihan pieni lapsi jo menee mutta heti kun vauva kaipaa vähänkin enemmän huomiota, ei omaa aikaa jää kuin päivä unet - tämän varmasti tiedätkin. Kaksi on soittanut minulle monta kertaa keskellä yötä: tule tänne. Ei se tee heistä huonoja äitejä, väsyneitä sellaisia vain.

Ole puhunut kaikkien kanssa tästä samasta aiheesta monta kertaa, että kuinka he pelkäävät, että kaikki sanovat heidän olevan huonoja äitejä jos he myöntävät, etteivä jaksa. Eniten heitä harmittaa se, että he uskoivat siihen, että mies rakastaa heitä ja haluaa lapsen. Näin ei kuitenkaan ollut. Joskus pitää kertoa se rumempikin puoli?
He kysyvät jo nyt itseltään, entä sitten kun lapsi menee tarhaan? Nyky-yhteiskunnassa on niin vaikeaa saada töitä ilman koulutusta. Jossain vaiheessa on pakko mennä töihin.
Näitä kysymyksiä riittää vaikka kuinka paljon.

Jokainen selviää omalla tavallaan. Ja nimenomaan selviää. Jatkuvasti vain tulee eteen nuoria tyttöjä jotka puhuvat vain siitä vauvasta. Että ihanaa vauva tulee kohta. Kun kysyym entäs kun se vauva kasvaa iskosi? Vastaus on pahimmillaan: no se on sitten mun iso ihana isoksi kasvanut vauva.

Yhdellä menee kuitenkin mainiosti ja rahaa on vähän mutta mies on rinnalla ja töitä tehdään, lasta kasvatetaan yhdessä, toinen on suunnitteilla.

Entäs se, jonka parisuhde on helvettiä. He eivät pärjää kumpikaan yksin. Kumpikaan ei osannut laittaa ruokaa, pestä pyykkiä jne. Ne opittiin mutta kumpikin alkoi vasta sitten saada selville toisesta ne puolet, joista ei tykkääkään. He riitelevät jatkuvasti,

En tekstisi perusteella usko, että sinä olet vauvan kanssa ihan yksin?

Huonompeja äitejä ovat varmasti monet aikuisemmat vanhemmat, kuten myös nuoremmat. Tämä on kuitenkin nuorten äitien ja isien palsta, enkä koe tarvetta suunnata tekstiä vanhemmille.
Mikään, mitä tänne sivustolle kirjoitetaan, ei tarkoita, että juuri sinä olisit sellainen kuin tekstissä sanotaan. Eikös vaan. :)

Onko sulla ehkä jäänyt peruskoulu käymättä kun et edes komparatiiveja osaa kirjoittaa oikein? Mikä siinä on että nää kaikkitietäväiset liisat eivät tajua edes yhdyssanasääntöjä? Olet tietävinäsi mistä puhut, mutta et pätkääkään siitä, MITEN siitä puhut. Siitä on hyvä aloittaa.

Toiseksi, mä en ihmettelisi jos sun kaltaisella leuhkan oloisella pikku wannabe-tietopankilla ei olisi ensimmäistäkään ystävää. Tekstistäsi paistaa alentuvuus ja se, ettet sä selvästikään itse ole kokenut äitiydestä mitään. Joitain alempiasi voit auttaa, mutta muistuttelet sitten, kannattiko tehdä lapsi kuin mies lähti kalppimaan. Selkeästikään joistain muna-aivoista ei ole vastuuta ottamaan, mutta frendisi edes yrittävät. Yritäpä itse kasvattaa lasta yksin.

Ehkäpä ne kaverisi sulle soittelevat, mutta onko susta niille mitään muuta hyötyä? :D Kyllähän lapsenhoitaja aina kelpaa, vaikka olisikin ylimielinen pikku tärkeilevä tiina, koska ne elävät aikaa mitä sä toivottavasti et koskaan koe: äitiyttä silloin kun se myös itkettää eikä vain naurata.

No, kaipa edes sä jonakin päivänä ymmärrät, että tollasia neuvoja tyrkyttäviä pikku kukkahattutätejä ei ihan joka paikassa kaivata. Vai oletko sä joskus yrittänyt tyrkyttää itseäsi vaikkapa tarhan vanhempainiltoihin ja ilmaissut mielipiteitäsi siellä...? :D (Sut naurettaisiin pihalle joten varoisin sinuna tekemästä edellä mainittua asiaa).

Kun sulla on sitten tarpeeksi äitiyttä kirjoista opiskeltuasi kolme lasta ja mies tienaa elantoa teille, muksut kiukuttelee, pyykit pesemättä, ruoka laittamatta etkä tietenkään ole kunnolla nukkunut, niin mä tulen jakelemaan sulle neuvoja siitä, miten asioita kannattaisi tehdä. Katsotaan, oletko sä yhtä aulis ottamaan neuvoja vastaan kuin niitä antamaan.

Hihhih.. =) (Anteeks, mut tästä sun tekstistä sai päivän parhaat naurut).

- Cizu, 21v, t05

Cizu* kirjoitti:

Onko sulla ehkä jäänyt peruskoulu käymättä kun et edes komparatiiveja osaa kirjoittaa oikein? Mikä siinä on että nää kaikkitietäväiset liisat eivät tajua edes yhdyssanasääntöjä? Olet tietävinäsi mistä puhut, mutta et pätkääkään siitä, MITEN siitä puhut. Siitä on hyvä aloittaa.

Toiseksi, mä en ihmettelisi jos sun kaltaisella leuhkan oloisella pikku wannabe-tietopankilla ei olisi ensimmäistäkään ystävää. Tekstistäsi paistaa alentuvuus ja se, ettet sä selvästikään itse ole kokenut äitiydestä mitään. Joitain alempiasi voit auttaa, mutta muistuttelet sitten, kannattiko tehdä lapsi kuin mies lähti kalppimaan. Selkeästikään joistain muna-aivoista ei ole vastuuta ottamaan, mutta frendisi edes yrittävät. Yritäpä itse kasvattaa lasta yksin.

Ehkäpä ne kaverisi sulle soittelevat, mutta onko susta niille mitään muuta hyötyä? :D Kyllähän lapsenhoitaja aina kelpaa, vaikka olisikin ylimielinen pikku tärkeilevä tiina, koska ne elävät aikaa mitä sä toivottavasti et koskaan koe: äitiyttä silloin kun se myös itkettää eikä vain naurata.

No, kaipa edes sä jonakin päivänä ymmärrät, että tollasia neuvoja tyrkyttäviä pikku kukkahattutätejä ei ihan joka paikassa kaivata. Vai oletko sä joskus yrittänyt tyrkyttää itseäsi vaikkapa tarhan vanhempainiltoihin ja ilmaissut mielipiteitäsi siellä...? :D (Sut naurettaisiin pihalle joten varoisin sinuna tekemästä edellä mainittua asiaa).

Kun sulla on sitten tarpeeksi äitiyttä kirjoista opiskeltuasi kolme lasta ja mies tienaa elantoa teille, muksut kiukuttelee, pyykit pesemättä, ruoka laittamatta etkä tietenkään ole kunnolla nukkunut, niin mä tulen jakelemaan sulle neuvoja siitä, miten asioita kannattaisi tehdä. Katsotaan, oletko sä yhtä aulis ottamaan neuvoja vastaan kuin niitä antamaan.

Hihhih.. =) (Anteeks, mut tästä sun tekstistä sai päivän parhaat naurut).

- Cizu, 21v, t05

En tajua ollenkaan, miksi sinua otti tuo aloittajan teksti päähän? Ehkä siksi, että siinä kerrottiin elävästä elämästä kaunistelematta totuutta? Käsittääkseni kirjoittajan tarkoitus oli "varoittaa" kovin nuoria lapsista haaveilevia tyttöjä toteuttamasta unelmiaan liian aikaisin. Hänhän kertoi viidestä ystävästään, jotka ovat äitejä ja joiden elämää hän on seurannut läheltä! Eikö ole hyvä, että hän on ollut apuna ystävilleen? En ollenkaan usko, että hän tuomitsee tai arvostelee heitä yrittäessään tukea heitä tai katsoo heitä nokanvartta pitkin. Mutta sensijaan TOPPUUTTELEE niitä tyttöjä, joilla ei mitenkään voi olla vielä realistinen käsitys parisuhteesta, vanhemmuudesta ja elämästä lapsen kanssa. Minusta kirjoittaja kirjoitti oikein asiallisesti. Sen sijaan jaksan näillä keskustelupalstoilla aina ihmetellä niitä, jotka paremman puutteessa tarttuvat toisen kirjoitustyyliin ja -asuun, kun tekstin sisältö tulee liian kipeästi kohti tai muuten ärsyttää. Ikäänkuin se, MITEN sanotaan, olisi jotenkin tärkeämpää kuin se, MITÄ sanotaan!

ja tekstin pääpointtiin kirjoitti:

En tajua ollenkaan, miksi sinua otti tuo aloittajan teksti päähän? Ehkä siksi, että siinä kerrottiin elävästä elämästä kaunistelematta totuutta? Käsittääkseni kirjoittajan tarkoitus oli "varoittaa" kovin nuoria lapsista haaveilevia tyttöjä toteuttamasta unelmiaan liian aikaisin. Hänhän kertoi viidestä ystävästään, jotka ovat äitejä ja joiden elämää hän on seurannut läheltä! Eikö ole hyvä, että hän on ollut apuna ystävilleen? En ollenkaan usko, että hän tuomitsee tai arvostelee heitä yrittäessään tukea heitä tai katsoo heitä nokanvartta pitkin. Mutta sensijaan TOPPUUTTELEE niitä tyttöjä, joilla ei mitenkään voi olla vielä realistinen käsitys parisuhteesta, vanhemmuudesta ja elämästä lapsen kanssa. Minusta kirjoittaja kirjoitti oikein asiallisesti. Sen sijaan jaksan näillä keskustelupalstoilla aina ihmetellä niitä, jotka paremman puutteessa tarttuvat toisen kirjoitustyyliin ja -asuun, kun tekstin sisältö tulee liian kipeästi kohti tai muuten ärsyttää. Ikäänkuin se, MITEN sanotaan, olisi jotenkin tärkeämpää kuin se, MITÄ sanotaan!

Ei se koira mun kohdalla älähdä johon kalikka kalahtaa. Jos se nyt sulle yhtään kuuluu, niin mä otan lapseni isän kans yhtäläisen vastuun lapsesta, se kun ei onneksi ole munaton häntäheikki, joka kieltää tekosensa. Me ei olla yhdessä, mutta ei myöskään teinimäisesti tapella siitä, pettikö Liisa tai Tiina tai Jenna mua sen kanssa vai pitäiskö mennä assalle hengaa näyttääkseen, että mua se jäbä ei komentele...
okei, asiaan. Lähinnä mua tossa tekstissä ärsytti se, että joku, jolla ei ole MITÄÄN KOKEMUSTA äitiydestä, tulee tänne paasaamaan, mitä jonkun pitäisi tehdä. Ensinnäkin tää palsta on teini-ikäisinä synnyttäneille vanhemmille eikä niille kukkahattutarjoille, jotka tänne tulee lässyttää siitä, mitä se lapsen kanssa oleminen on.
Tuleeko joku, jolla on OIKEESTI jotain kokemusta lapsista, neuvomaan tänne muita? Lukuunottamatta niitä 28-vuotiaita, jotka luulevat olevansa aikuisia?
Ainoa, mihin voin ton alkuperäisen tietotiinan kanssa yhtyä, on se, että olen samaa mieltä aikuisuudesta: aikuisuutta on se, että myöntää sen, ettei ole aikuinen. En muista, kuka filosofi se oli, joka aikoinaan sanoi, että viisautta on se, että tietää, ettei tiedä mitään.
Mun mielestä se, että yrittää tänne asiasta mitään tietämättömänä tulla pätemään, vaatii jo sen, että osaa edes kirjoitussäännöt oikein. Mä voin sanoa olevani fiksu äiti, koska myönnän sen, etten tule koskaan tietämään äitiydestä kaikkea ja tiedostan vanhemmuuteni heikkoudet ja vahvuudet. Mua saa vapaasti arvostella, mä kestän sen. Itse tiedän, millainen olen ja se kestää tarkastelunkin.
Tunnen mäkin täällä päässä kymmeniäkin äitejä joilla on parempaa tekemistä kuin hoitaa lasta, mutta mä en silti lähde arvostelemaan ketään tai en edes yritä olla tietävinäni kaikesta kaikkea. Mitä se mulle ees kuuluu? Mä annan jokaisen hoitaa oman elämänsä, enkä lähe tärkeilemään täällä siitä, mitä se äitiys tai isyys on - enhän edes itsekään tiedä sitä täydellisesti. En tule koskaan tietämäänkään.
Tuskinpa täällä kukaan muukaan kaipaa moralisointia. Se, tehdäänkö me palstan äidit lapsia 16- vai 36- vuotiaina, ei pitäisi kuulua kenellekään muulle pätkän vertaa. Usein teiniäidit tietää kyllä lapsenteon "seuraukset" ilman näitä asiasta mitään tietämättömiä saarnaajiakin. Jos tyrkyttää mielipiteitään, pitää aina olla varautunut siihen, että ne torjutaan. Se on fiksuutta sekin, että tietää sen itsekin.
Siinä mun kantani.

Cizu* kirjoitti:

Ei se koira mun kohdalla älähdä johon kalikka kalahtaa. Jos se nyt sulle yhtään kuuluu, niin mä otan lapseni isän kans yhtäläisen vastuun lapsesta, se kun ei onneksi ole munaton häntäheikki, joka kieltää tekosensa. Me ei olla yhdessä, mutta ei myöskään teinimäisesti tapella siitä, pettikö Liisa tai Tiina tai Jenna mua sen kanssa vai pitäiskö mennä assalle hengaa näyttääkseen, että mua se jäbä ei komentele...
okei, asiaan. Lähinnä mua tossa tekstissä ärsytti se, että joku, jolla ei ole MITÄÄN KOKEMUSTA äitiydestä, tulee tänne paasaamaan, mitä jonkun pitäisi tehdä. Ensinnäkin tää palsta on teini-ikäisinä synnyttäneille vanhemmille eikä niille kukkahattutarjoille, jotka tänne tulee lässyttää siitä, mitä se lapsen kanssa oleminen on.
Tuleeko joku, jolla on OIKEESTI jotain kokemusta lapsista, neuvomaan tänne muita? Lukuunottamatta niitä 28-vuotiaita, jotka luulevat olevansa aikuisia?
Ainoa, mihin voin ton alkuperäisen tietotiinan kanssa yhtyä, on se, että olen samaa mieltä aikuisuudesta: aikuisuutta on se, että myöntää sen, ettei ole aikuinen. En muista, kuka filosofi se oli, joka aikoinaan sanoi, että viisautta on se, että tietää, ettei tiedä mitään.
Mun mielestä se, että yrittää tänne asiasta mitään tietämättömänä tulla pätemään, vaatii jo sen, että osaa edes kirjoitussäännöt oikein. Mä voin sanoa olevani fiksu äiti, koska myönnän sen, etten tule koskaan tietämään äitiydestä kaikkea ja tiedostan vanhemmuuteni heikkoudet ja vahvuudet. Mua saa vapaasti arvostella, mä kestän sen. Itse tiedän, millainen olen ja se kestää tarkastelunkin.
Tunnen mäkin täällä päässä kymmeniäkin äitejä joilla on parempaa tekemistä kuin hoitaa lasta, mutta mä en silti lähde arvostelemaan ketään tai en edes yritä olla tietävinäni kaikesta kaikkea. Mitä se mulle ees kuuluu? Mä annan jokaisen hoitaa oman elämänsä, enkä lähe tärkeilemään täällä siitä, mitä se äitiys tai isyys on - enhän edes itsekään tiedä sitä täydellisesti. En tule koskaan tietämäänkään.
Tuskinpa täällä kukaan muukaan kaipaa moralisointia. Se, tehdäänkö me palstan äidit lapsia 16- vai 36- vuotiaina, ei pitäisi kuulua kenellekään muulle pätkän vertaa. Usein teiniäidit tietää kyllä lapsenteon "seuraukset" ilman näitä asiasta mitään tietämättömiä saarnaajiakin. Jos tyrkyttää mielipiteitään, pitää aina olla varautunut siihen, että ne torjutaan. Se on fiksuutta sekin, että tietää sen itsekin.
Siinä mun kantani.

Kannattaisiko sinun Cizu* soveltaa noita neuvojasi omaan tekstiisi siitä, MITEN kirjoitetaan? Luin ensimmäisen tekstisi, mutta tuota toista en edes jaksanut lukea, kun oli kaikki yhteen pötköön kirjoitettu ja eipä oikein kiinnostakaan.

Aloittaja kirjoitti siinä mielin asiaa, että toppuuttelee muita nuoria lapsiasioissa. Mihin meillä on kiire valmiissa maailmassa? Kyllä sitä äidiksi ehtii vaikka 25-vuotiaana.

Walerina kirjoitti:

Kannattaisiko sinun Cizu* soveltaa noita neuvojasi omaan tekstiisi siitä, MITEN kirjoitetaan? Luin ensimmäisen tekstisi, mutta tuota toista en edes jaksanut lukea, kun oli kaikki yhteen pötköön kirjoitettu ja eipä oikein kiinnostakaan.

Aloittaja kirjoitti siinä mielin asiaa, että toppuuttelee muita nuoria lapsiasioissa. Mihin meillä on kiire valmiissa maailmassa? Kyllä sitä äidiksi ehtii vaikka 25-vuotiaana.

Jokaisen oma asia se on, hyvä Walerina (voiko tota sanaa käyttää vaikka yhdisteenä vale-Riina?) koska ne lapset oikein tekee. Ehkä sä teet ne 25-vuotiaana ja muut sillon kun huvittaa, eikä sillon kuin yhteiskunnan normit sallii sen ilman arvostelua ja Eau de cologne-tätien kauhisteluja.
Mäkin voin tulla tyrkyttää sulle sit joskus neuvoja siitä, koska sä olet tarpeeksi viisas synnyttämään. Näinhän se homma toimii: äidit tappelee ja arvostelee toisiaan kaikesta. Toimii...