mielestäni vanhoillislestadiolaisten kannattaa erota kirkosta. Kirkon opetus on hyvin erilainen, kuin vanhoillislestadiolaisten. Kirkko on luopunut täysin raamatun opetuksesta. Nykykirkkoa ei vain tarvitse yhtikäs mihinkään. Itse erosin kirkosta, enkä jaksa oottaa muiden vl:ien kantaa asiaan. Luulen, että lähivuosina vl irtoaa kirkosta omaksi kirkokseen.
vl:ien kantsii erota kirkosta
Miksi kuulumme kirkkoon
8299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kirkoksi on vaikeaa.
Tuskimpa VL lähtee erilleen kun siinä joutuu jättämään lähes koko maallisen omaisuutensa joka on valtava.
Siinä menisi samalla isolta vl-joukolta leipätyö.
Pappejakin kai noin 120 jäisi ilman palkanmaksajaa.
Asiallisempaa olisi, jos liike erotettaisiin kirkosta ja heitettäisiin saatanalle.
käydä kirkossa töissä.
Eihän se mitenkään muuttaisi nykyistä tilannetta, vaikka vanhoillislestadiolaiset eivät kirkkoon kuuluisi.
Pappisvala vaatii sitoutumista kirkon tunnustustukseen. Tuskin se vaatisi kuulumista kirkkoon.
Jaetulla sydämellähän papit nykyisinkin työtään tekevät. Hännystelevät aisankannattajina Raamatun liberaaliteologeille, jotka tulkitsevat Raamattua oman korvasyyhynsä mukaan: Naispappeus, avoliitot, homoparien iljetysten hyväksyminen, yms.
Ei ole väärin hyväksyä ihmisiä ja rakastaa heitä, mutta synti tulee saarnata synniksi, sillä se on suurinta rakkautta lähimmäistä kohtaan. Jumalan hävittänyt ihmiskunnan kerran noiden syntien takia.
kuitenkin hyvä, että myös sinun kotikirkossasi kaikuisi elävä evankeliumi. ....ihan se Raamatun mukainen , eikä kuulijoiden korvasyyhyn mukainen.??!!
sitä ei kuule, vaan vl-pappienkin puhe on vain ympäripyöreää ..... Ovat mukana kuulijoiden syntielämän mielistelyssä, ettei kukaan avoliitosa elävä tai muuta synninluvallisuutta ottanut loukkaantuisi.
Rakastava suhtautuminen ihmisiin on oikein, mutta he sanovat kuin väärä huoneenhaltija: "Istu pian ja kirjoita 50 sadan sijaan." Näin ovelasti he selittävät syntivelan pienemmäksi, että omavanhurskaus jaksaa sen kantaa.
Kirkon oppi on oikea, mutta on todella vähän pappeja, jotka saarnaavat esittämälläsi tavalla.
Niinpä käymmekin vain oman herätysliikkeemme kokouksissa ja vain niissä yhteisissä ehtoollisjumalanpalveluksissa, joihin kokoonnumme yhdessä.
Puhumattakaan että käsittäisit kristinopin. Kuinka sinulla olisi tätä taustaa vastaan kyky tietää missä määrin kirkon tunnustuskirjoissa oleva oppi eroaa Jumalan sanasta.
Totuus on nimittäin se että luterilaisessa kirkossa on edelleen ihan oikea oppi.
Kokonaan eri kysymys on, kuinka kukin henkilökohtaisesti elää oikeassa opissa.
Vanhoillislestadiolaisuudessa julistettava oppi sen sijaan eroaa monessa kohtaa jyrkästi Raamatun opetuksesta.
Jos ostat roomalaiskatolisen katekismuksen, ja luet sen, niin huomaat hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä, JA hämmästyttävän paljon.
on vaan niin makiaa, että vl:kin siitä nauttii - ei tarvi omia ropojaan pistää likoon
...laitat tämän saman aloituksen säännöllisen jatkuvasti. Et osaa suomen kieltä, et tajua koko asiasta yhtään mitään, et usko kun sulle yritetään vääntää asiaa rautalangasta.
Mene hyvä mies välillä jonnekin muualle.