Ollaan uusperhe, johon kuuluu sekä mieheni että minun alle kouluikäiset pojat kummankin aiemmista suhteista. Odotan nyt ensimmäistä yhteistä lastamme, jonka laskettu aika kesäkuussa. Raskaus ei ollut suunniteltu, eikä vauvaa "yritetty", mutta ei mitenkään erityisesti esteltykään. Olen itse tosi onnellinen tästä raskaudesta, mutta onnea varjostaa se, ettei miestä ei tunnu lainkaan kiinnostavan koko asia. Kertaakaan plussaamisen jälkeen hän ei ole esim. kysynyt, miten voin, eikä ole puhunut koko raskausasiasta halaistua sanaa. On kyllä sanonut moneen kertaan, kun olen asiasta yrittänyt keskustella, että ajoitus nyt vain on tällä hetkellä väärä. Kuitenkin, kun olen kysynyt, toivooko hän, että raskaus keskeytetään, hän sanoo, että hän olisi jo sanonut, jos näin haluaisi.
Miehen täydellinen välinpitämättömyys tuntuu pahalta, varsinkin, kun tiedän, miten hän aikoinaan oli riemuinnut, kun hänen exänsä, siis esikoisensa äiti oli tullut raskaaksi. Se lapsi oli kuulemma ollut todella toivottu ja haluttu.
Eilen sitten, kun sanoin, että kävin huvikseni netistä katsomassa, millaisia kulkupelejä tämän päivän lastenvaunut on(esikoiseni ajoista on jo liki 7 vuotta), niin mies sanoa töksäytti, että hänen mielestään hänen poikansa vanhat vaunut kelpaavat oikein hyvin. No okei, ehkä minulla on vähän tunteet herkässä, mutta repesin siltä istumalta ihan hillittömään itkuun. Huusin miehelle, että ihan tosissaanko hän on tyrkyttämässä minulle exänsä valitsemia vaunuja, joissa he yhdessä ovat esikoistaan työnnelleet. Huusin samaan hengenvetoon, että meinasiko hän antaa minulle myös exänsä äitiysvaatteet. Tuon eilisiltaisen jälkeen alkoikin sitten mykkäkoulu, eikä mies toivottanut edes hyvää yötä. Aamullakaan ei sanaakaan vaihdettu, suukoista puhumattakaan.
Rakastan miestäni aivan valtavasti ja haluaisin enemmän kuin mitään, pitää tämän lapsen. Silti mielesttä myllertää koko ajan, ettei mies oikeasti halua tätä lasta. Lähes koko viime yön ja kuluvan aamun olen miettinyt, onko ainoa oikea ratkaisu sittenkin keskeyttää tämä raskaus, niin tuskallisesta kuin se jo pelkkänä ajatuksena tuntuukin.
Miehen täydellinen välinpitämättömyys tuntuu pahalta, varsinkin, kun tiedän, miten hän aikoinaan oli riemuinnut, kun hänen exänsä, siis esikoisensa äiti oli tullut raskaaksi. Se lapsi oli kuulemma ollut todella toivottu ja haluttu.
Eilen sitten, kun sanoin, että kävin huvikseni netistä katsomassa, millaisia kulkupelejä tämän päivän lastenvaunut on(esikoiseni ajoista on jo liki 7 vuotta), niin mies sanoa töksäytti, että hänen mielestään hänen poikansa vanhat vaunut kelpaavat oikein hyvin. No okei, ehkä minulla on vähän tunteet herkässä, mutta repesin siltä istumalta ihan hillittömään itkuun. Huusin miehelle, että ihan tosissaanko hän on tyrkyttämässä minulle exänsä valitsemia vaunuja, joissa he yhdessä ovat esikoistaan työnnelleet. Huusin samaan hengenvetoon, että meinasiko hän antaa minulle myös exänsä äitiysvaatteet. Tuon eilisiltaisen jälkeen alkoikin sitten mykkäkoulu, eikä mies toivottanut edes hyvää yötä. Aamullakaan ei sanaakaan vaihdettu, suukoista puhumattakaan.
Rakastan miestäni aivan valtavasti ja haluaisin enemmän kuin mitään, pitää tämän lapsen. Silti mielesttä myllertää koko ajan, ettei mies oikeasti halua tätä lasta. Lähes koko viime yön ja kuluvan aamun olen miettinyt, onko ainoa oikea ratkaisu sittenkin keskeyttää tämä raskaus, niin tuskallisesta kuin se jo pelkkänä ajatuksena tuntuukin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Näin minun mieheni on muuttunut raskausuutisen jälkeen (nyt 18rv): Alkanut juomaan enemmän, ei tee kotitöitä, ei huomio minua niin paljon, ei ota minua vakavasti, tekee aika paljon mitä tykkää, ei silittele kasvanutta mahaani, ei kysele vointiani ja muita asioita jotka ovat saaneet minut jo luopumaan kihlasormuksestanikin. En tiedä kauanko jaksan hänen kanssaan, mutta lapsen ehdottomasti pidän :) Olen stressannut tätä asiaa niin paljon, että nyt pidän taukoa ja annan itselleni aikaa.
Kuinka pitkällä olet? :) Tuntuu, että olen aivan yksin tämän asioan kanssa enkä osaa ottaa huomioon edes pieniä huomionosoituksia.
saman teki minun mieheni.. ja nyt sitten asutaan eri osotteissa.. Rv on nyt 31. Mies väittää olevansa hukassa eikä tiedä kuka on. Sitä mää en käsitä että miten voi ihmisen jättää tällaisessa tilanteessa yksin?! Mää ainaki kaipaisin ihan hillittömästi huomiota, koskettelua ja rakkautta. Mies ei oikeestaa ole sen jälkee koskenukkaa ku huomattiin että oon raskaana.
nyt hän sitten yrittää saada meista vielä perhettä, mutta mulla on loppunu uski siihen että hänestä voisi tulla enää isää.. enkä tiedä haluanko hänestä isää mun lapselle enää..
ja nyt ajattelet ratkaisuna keskeyttää raskautesi?! Anteeksi, ei ole tarkoitus olla ilkeä, mutta en ymmärrä tuollaista ajatuksenjuoksua ollenkaan. Sinä haluat lapsesi, mutta olet valmis luopumaan hänestä, koska miehesi käyttäytyy huonosti?
Minulla on toinen ehdotus: Mies pihalle ja jatkat loppuraskauttasi paremmin mielin ilman tuollaista tyyppiä.
Ymmärrän että sinulla on paha mieli, ihan varmasti olisi minullakin. Nyt taidat kuitenkin paisutella asiaa hieman liiaksikin (kuten itsekin sanoit: tunteet herkässä) Lähinnä siis tuo reaktiosi ihan järkevään vaunuehdotukseen. Samoin ajatuksesi raskauden keskeytyksestä on mielestäni ylireagointia. Älä vaan tee mitään hätiköityjä päätöksiä, kun hormoonit noin jylläävät.
Anna miehellesi aikaa sopeutua ajatukseen. Tämä tuleva lapsihan ei ollut suunniteltu, joten voi viedä hetken ennen kuin mies innostuu raskaudestasi. Jos suhteenne vain on kunnossa, niin uskon, että mm ultrien myötä mies hullaantuu yhteisestäkin lapsestanne vielä ihan yhtä lailla kuin edellisestäänkin. Tsemppiä!
Sympatiat on täysin sun puolella!!! Välillä on täälläkin samat fiilikset, vaikka sismmässäni tiedän, että mies on yhtä innoissaan ku minä. On vaan ollut paljon poissa kotoa koko raskauden ajan. Tais olla 10.kerta, kun sanoin asiasta ja sain hänet miettimään. Nyt on pari iltaa ollu menemättä mihinkään. Kyllä se vaan itkupotkuraivarit on vaatinu joka kerta.
Mulla on kans hormonit tosi sekasin, mut jos miehellä ois exän kans lapsi ja ehdottais mulla samaa, varmaan löisin. En tuu toimeen miehen exän kans, ja jos meiltä löytyis ees joku sen naisen tavara kämpästä, hajottaisin heti. On tunteet pinnassa tai ei, kyllä omalle lapselle pitää saada sun valitsemat tavarat, ei miehes exän! Pidä puoles ja voimia kovasti =)
Kivalta tuntuu huomata, että joku ymmärtää noin täydellisen hyvin, miltä tämä tilanne minusta tuntuu. Minulla on jo tarpeeksi sulattamista siinä, että asun samassa kodissa, missä mies on myös exänsä kanssa aikoinaan asunut ja täältä tosiaan vielä löytyy yhtä jos toistakin exän aikaista tavaraa. Mies varmaankin yritti olla vain käytännöllinen, mutta tosiasiassa hänen ehdotuksensa satutti minua kovasti.
Koita sinäkin kestää ja toivotaan, että miehesi on nyt mennyt itseensä ja ymmärtää vähentää menojaan.
Se on todella valitettavaa että miehesi ei tajunnut tätä vaunu asiaa ajatella siltä kantilta että ne ovat hänen entisen vaimonsa valitsemat ja siksi sinulle kuin punainen vaate. Luulen kuitenkin että miehesi ei todellakaan tarkoittanut sinua sillä loukata vaan oli höpsö vähän ylikäytännöllinen. Valitettavasti miehillä tuntuu joskus puuttuvan joku "solu" aivoista ja he eivät tajua ajatella asioiden tunne puolta vaan ovat käytännön läheisiä.
Tunteesi ovat täysin ymmärrettäviä mutta reaktiossa olisi varmaan ollut toivomisen varaa. Minun mieheni on ainakin sitä sorttia että hänelle on täysin turha vetää mitään itkukilareita, hän vain hermostuu eikä viesti todellakaan mene silloin perille. Jos selitän asiat kohtalaisen rauhallisesti niin on todennäköisempää että saan hänet ymmrtämään oman kantani, ehkä sinunkin kannattaisi kokeilla seuraavaksi sitä.
Sinuna selittäisin miehellesi rauhallisesti millaisia tunteita lapsen odottaminen sinussa herättää ja millaista suhtautumista häneltä toivot. Kaikki ihmiset, niin naiset kuin miehetkin, suhtautuvat laspen odotukseen täysin eri tavalla.
Varmasti miehes koitti olla vaan käytännöllinen ja ajatella rahansäästöä tms. mut kuitenki raja on vedettävä johonki! Meillä alkaa olla tavarat jo koossa, kaverit tarjoo omia vanhojaan, ihan ilmaseks. Ei tarvi miettii paljon rahaa kuluu mihinki.
Jospa vaan yrität jollain kielellä saada miehes ymmärtää, et haluut itekin osallistuu oman vauvan hankintoihin, ja suostut sit harkitsee jotain vanhaa, jos rahat loppuu totaalisen kesken... Vaikka tuskin ;)
Nostan kyllä hattua et asut vielä samassa talossa, siinä on mun mielestä jo tarpeeks sisua!
Kyllä meillä on joku menny perille, äsken lähti (taas) johonki ku puhelin soi, mut oli tosi kovasti pahoillaan. Kai se pikkuhiljaa oppii =)
Kyllä kaikki menee parhain päin, koitetaan me nauttia kasvavista masuista ja liikkeistä jotka jossain vaiheessa tuntee...
Tsemppiä=)
ajatuksia kyllä aikanaan,olin tosi loppu..onneksi miehelläni ei ole muita lapsia.aikanaan päätin etten ikinä enää seurustele sellaisen kanssa jolla on entisestä suhteesta lapsia.se jos mikä on rasittavaa.mun aiemmalla miehellä oli kaks lasta ja se oli siis aivan järkkyä.ukko luuli olevansa koko elämäsä velkaa ex akan lapsille ja ilmeisesti myös ex akalle koska kaiken teki,mitä se pyyti..aina.miettimättä hetkeekään. nyt ootan lasta ihanalle miehelle,ja luulin alussa teeä olen yksin,hän ei halua tätä ym.mutta kun aikaa kului ja vauva alkoi liikkumaan,mentiin ultraan ja muihin yhessä, hän on lähentyny ihan älyttömästi.nyt ollaan oikea perhe!! uskon että miehesi tarvii aikaa vaan. mutta älä anna hänen olla tyly. hänen pitäs tietää miten käy ilman ehkäsyä olosta..en tajua noita ukkoja..mitäs jos sinä alkasit hänelle puhumaan sun ex miehes tavaroista??koitas..vaik aika vaikee keksii mitn lapseen liittyvää,mutta vaikka keksit jonun "polkupyörä kärrin..minkä ex miehes on ostanu"...ihan mitä vaan. jos se ei lotkauta korvaasakaan ni ....eip taiap paljoa välittää sit loppupelissä.