Toivotalkoot eli EU-ruuan jakaminen jatkuu kunnissa varmasti myös vaalien jälkeen. Katainen sanoi vaalitentissä, että on kuntien oma asia hoitaa kunnalliset palvelut.
Kun kunnat ovat suurissa veloissa jo nyt, eivätkä voi järjestää kuntalaisille lakien edellytämiä palveluksia - on varmaa - että kunnissa tarvitaan Toivotalkoita eli ruuan hätäapuajakoa yhä enemmän.
Suomessa on 600.000 köyhää tai köyhyysrajalla elävää. Kalliiden asumiskustannusten, kalliiden verojen, pienten palkkojen maassa ... verokertymää ei suunnata kunnille palveluiden tuottamiseen vaan sinivihreän hallituksen mielestä tärkeämpää on rikkaiden 0-verotuksen toteuttaminen.
Kunnissa on järjestetty "toivotalkoita" jo vuosikaupalla. EU-ruokaa on jaettu vuosittain tonneittain samoin kuin kaupoista jäänyttä päivämäärältään vanhentunutta ruokaa ruokajonoissa.
Näin "Toivotalkoita" järjestetään niin laman jälkeen, korkeasuhdanteen aikana sekä ennen lamaa Korpilahdella:
Ruokakasseja jaettu kymmenen vuoden ajan
"Tilapäisellä” ruoka-avulla autettu vähävaraisia jo kymmenen vuotta
Kun perheen laskut on maksettu ja viivan alle jää muutama euro elämiseen, ojentaa seurakunta kätensä EU-ruoka-avun muodossa. Ruuan tarpeessa oleva saa mukaansa peruselintarvikkeita, joita käyttämällä selviää elämässä taas jonkin matkaa eteenpäin. Diakoniatyön puitteissa ruoka-apua hoitava Kirsi Pakanen sanoo, että konkreettisen avun myötä ruuan hakija voi myös halutessaan keskustella elämäntilanteestaan. Lokakuun puolessa välissä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun ruoka-avun jakaminen Jämsän seudun seurakunnissa on alkanut.
Kuorma-auto jättää pappilan pihaan 2 000 kiloa elintarvikkeita. EU-ruoka-apu puretaan suurista paaleista, lajitellaan muovikasseihin ja jaetaan myöhemmin ruokaa tarvitseville. Kasseista löytyy vehnäjauhoja, sämpyläjauhoja, näkkileipää, hapankorppuja, makaronia, maitojauhetta sekä kaurakeksejä ja -hiutaleita. Tänä vuonna ei lihasäilykkeitä ole EU-varoin jaettu, vaan seurakunnan diakoniatyön varoista on säilykkeitä ostettu kasseihin mukaan. Kassin sisältö on Pakasen arvion mukaan 30-35 euroa.
Seurakunta jakaa ruoka-apua kerran kuussa. Hakijoita käy kerralla 35-45. Hakijat vaihtuvat elämäntilanteidensa mukaan; joku saattaa saada töitä, joku puolestaan pudota yllättäen köyhyysloukkuun. Kirsi Pakanen arvioi, että seurakunnan kautta ruoka-apu tavoittaa noin sata eri taloutta.
”Se on merkittävä apu heille, jotka tulevat toimeen vähällä rahalla”, uskoo Pakanen.
Kassien sisältö on kaikille samanlainen. Yksin asuvien ei kaikkien tule kuitenkaan leivottua. Ruokaa hakiessa jutellaankin siitä, että tuleeko kaikki käytettyä; toiveissa on, ettei ruokaa menisi roskiin. Esimerkiksi jauhojen käyttöä voidaan miettiä yhdessä.
”Joskus joku haluaa lahjoittaa jotakin edelleen jaettavaksi. Olemme saaneet joskus esimerkiksi perunoita. Joskus on kaupasta saatu erä leipää. Kaikki ovat menneet tarvitseville.”
Elämäntilanne huomioon
Ruoka-apua seurakunnalta hakevat ovat Pakasen mukaan työttömiä, pätkätyöläisiä, eläkeläisiä ja opiskelijoita; ihmisiä elämänkaaren eri vaiheissa. Hakijoiden tuloja ja menoja selvitetään, jotta avun tarve voidaan todeta. Tätä vaatii jo ruuan antajakin.
”Euromääräistä rajaa meillä ole sille paljonko voi tienata ruoka-apua saadakseen. Diakonian periaatteena on se, että ihmisen elämän kokonaistilanne otetaan huomioon; jollakin voi olla iso velka, suuret sairauskulut, jonkinlainen kriisi, esimerkiksi avioero, joka aiheuttaa taloudellista ahdinkoa”, toteaa Pakanen.
Pakasella on sellainen tuntuma, että Korpilahdellakin on monia henkilöitä ja perheitä, jotka joutuvat erittäin tarkasti miettimään mihin euronsa laittavat. Kysymyslomakkeessa on kohta, jossa kysytään miksi henkilö hakee ruoka-apua. Yleinen vastaus on, että ’rahat eivät riitä ruokaan.’
Konkreettista apua
Kirsi Pakanen sanoo pohtineensa ruoka-avun syvempää vaikutusta; passivoiko valmiiksi lankeava ruokakassi ihmistä niin, että hän ei esimerkiksi ryhdy aktiivisesti hakemaan töitä. Pakanen on tullut siihen tulokseen, että ruoka-avun antaminen on hyvästä. Ruokakassit ovat konkreettinen apu ahdinkotilanteeseen. Jos henkilö itse ostaa kuivaelintarvikkeiden lisäksi hieman tuoretta, pääsee hän ruuan puolesta elämässään viikkoja eteenpäin.
Konkreettisen avun lisäksi ruuanhakijoiden kanssa on mahdollisuus keskusteluihin; onko näköpiirissä töitä, kiinnostaako koulutus, millainen on hakijan elämäntilanne.
”Ruokakassien äärellä kohtaa ihmisiä, joita ei muuten välttämättä kohtaisi. Keskustelemalla voi myös tukea ihmisiä heidän elämäntilanteissaan.”
Ruokaa EU-n tukiohjelman mukaisesti jaetaan korpilahtelaisille, mutta vain Korpilahden keskustassa. Sivukylien tarvitseville Pakanen on vienyt ruokakassin kylillä kulkiessaan.
Kuorma-auto on mennyt menojaan ja vapaaehtoiset auttajat ovat purkaneet ruokapaalit pappilan tiloihin. Ruokaa on taas jaettavaksi. Ruuanjakopaikalla eivät Pakasen mukaan leijaile ainoastaan köyhyyden tuntemukset.
”On ihana huomata, että ihmiset auttavat toinen toistaan; ottavat kyytiin, kantavat vanhemmille kasseja. Paikalla vallitsee hyvä henki. Kun itseä on autettu ruuan muodossa, voi toistakin vähän jelpata. Tulee toisesta välittämisen tuntu.” –SP

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei ole aina joka olisi pasaamassa.
Asia ihan toinen, joka apua tarvitsee.
Näkee terveitä salskeita ihmisiä avuttomana hakemassa ruokakaseeja.
Ei se noin saisi mennä. Vaan todella tarvitsijoille.
Uusavuttomuus levinnyt jo liikaa.
Edes metsänmarjoja ei osata enään poimia omaan terpeeseen.
Valitetaan ja ollaan avuttomia jo nuorena.
Työnteko itse kullekkin olisi parasta terapiaa avuttomuuteen.
Ei aina voida olla naapurin jääkaapilla. Naapurinkin on hankittava eineksensä jostain, työnteolla.
Vetäjiä uusavuttomille tarvittaisiin tuhansia.
Jo pieneltäkin tuntuva asia saattaa muuttaa osin oma aloitteiseksi.
Niinpä niin, olenko minä veljeni vartija. En ole. On tärkeämpää, että minä saan pääomaa itselleni, jotta voin sijoittaa halpaan työvoimaan, jos sitä ei ole saatavana Suomessa niin orjatyöhön ja lapsityövoimaan muualla maailmassa.
On aivan oikein, että minulla menee hyvin. En tietenkään halua maksa veroja ja elättää laiskoja.
Onneksi varallisuusveroa ei enää ole. Saan myös perintöni verotta kuten minun lapsenikin.
Osakkeitani en myy laman aikana vaan odotan arvonnousua ja kyllä ne kohta nousevatkin.
Onneksi pankit turvasivat korkeakorkoisille tileille sijoittamani eurot 50.000 euroon asti. Nyt minullakin eri pankeissa eri tileillä runsaasti hyväkorkoisia talletuksia varmassa tallessa.
Kyllä se on ihan oikein, että ne jotka eivät työtä tee - ei pidä ruokaakaan syömän. Turhaan sitä Eu-ruokaa ja kauppojen vanhentunutta ruokaa köyhille jaetaan. Metsät ovat täynnä marjoja ja sieniä, syökööt niitä. Ai talvellako. No marjoja on tietysti myyty niin paljon, että niillä talvi eletään mukavasti. Bisnes se on mikä kannattaa. Myös marjabisnes.
Pitäisikö marjastajilta kieltää siellä metsissä koluaminen ja marjojen perässä juokseminen. Ovat siellä metsäkoneitten tiellä, kun metsää nyt kannattaisi myydä. Myyntivoittojen verotus on puolitettu.
Niin, että jos joku Suomessa kuolee nälkään tai talvella pakkasessa - joku asunnoton. Se on sen ihan itse ansainnut. Täällä pärjää kyllä jokainen joka yrittää - ja yrittää meidän pitää jokaisen.
Myös minun on yritettävä ja seurattava yritysten pörssiosakkeiden nousuja ja laskuja. Joskus kannattaa myydä ja joskus taas ostaa. Siinä sitä onkin työtä, että osaa myydä oikeaan aikaan ja ostaa silloin kun se kannttaa.
Viime vuonna yritykset jakoivatkin osinkoja ennätysmäärän, koska osinkotulojen verotusta pienennettiin voimakkaasti. Viime vuosi olikin hyvä vuosi meille sijoitusyrittäjille. Kun on pääomaa mitä sijoittaa - se poikii aina lisää pääomaa ja onneksi nykyinen hallitus huolehtii siitä, että Suomesta on tullut veroparatiisi meille rikkaille.
Missään muualla maailmassa kuin Suomessa ei ole poistettu sekä rikkailta varallisuus- että perintöveroa. Kiitos hallituksen!