Nyt on taas pakko kirjoittaa tänne, ei ole ketään jonka kanssa voisi näistä asioista keskustella tai joka aidosti välittäisi niin paljon että siitä olisi minulle apua. Olen muutama päivä sitten eronnut minulle rakkaasta ihmisestä sen takia ettei parisuhde toiminut masentuneena, ja hänellä oli itselläänkin ongelmia terveyden puolesta. Ajat olivat muutenkin raskaat parisuhteelle. Silti minulla on ihan tajuttoman järjetön ikävä tätä ihmistä! Hänen olemassaolonsa antoi minulle jonkinlaisen elämäntarkoituksen viime keväänä, kesänä ja nyt syksylläkin vielä. En ollut masentunut koko kesänä oikeastaan koska tiesin että hän odottaa minua, että pääsemme muuttamaan syksyllä yhteen ja aloittamaan yhteisen elämän. Todistelimme toisillemme rakkautta päivittäin ja ensimmäistä kertaa todella moneen vuoteen olin oikeasti onnellinen... luulin jo päässeeni masennuksesta irti. Ongelmia tuli kuitenkin nyt syksyllä kun masennuksellani on tapana uusiutua pahempana syksyisin ja olin raskasta seuraa puolisolleni näin yhteiselon alkuvaiheessa. Päätös erosta oli hänen, hän ei yksinkertaisesti jaksanut masentunutta luonnettani, huomautuksiani asioista ja ymmärtämys ei ehkä kummallakaan meistä riittänyt suhteelle.
Syy siihen miksi kirjoitin tänne, on se että tällä hetkellä olen todella huolissani jaksamisestani. Hätäratkaisuna muutin vanhempieni luokse eilen asumaan, jätin työpaikkani ja elämäni entiseen kaupunkiin koska satutti olla saman katon alla entisen puolisoni kanssa. Olen todella pettynyt itseeni, ja aivan rikki surusta, pelosta ja ahdistuksesta. Tiedän etten tule selviytymään yksinäisyydestä, minulla ei juuri ole sellaisia hyviä ystäviä joiden kanssa voisin keskustella tilanteesta eikä tällä paikkakunnalla pääse ammattiavun luoksekaan. Tuntuu että on todellisessa umpikujassa elämässään, en haluaisi tehdä yhtään mitään mutta tiedän että sillä tavoin en voi saavuttaa mitään. Voimat eivät vain riitä avun etsimiseksi. Kevättalvesta asti tehdyiltä ja toteutuneilta unelmilta putosi pohja parissa viikossa, masennus palasi pahempana kuin koskaan, toivottomuus nostaa päätään. En yksinkertaisesti voi selvitä pimeästä talvesta.
Tiedän että tämä voi olla typerää ja sokeaa, mutta osaako kukaan neuvoa tai auttaa minua?!? Masennus, sydänsurut ja toivottomuus ovat todella huono yhdistelmä. En pysty tällä hetkellä syömään, juomaan, nukkumaan enkä huolehtimaan itsestäni... itken koko ajan ja suren kohtaloani ja ikävöin kaikkia muistoja ja rakastani... yritän päästä töihin jossain vaiheessa mutta en tiedä jaksanko enää. Koko aiempi elämä jäi 400 kilometrin päähän palattuani kotiin, olen taas tyhjän päällä. Paljon käytännön asioitakin hoidettavana, muutto takaisin, työt, tulevaisuudensuunnitelmat yms...
En tiedä miten tästä eteenpäin.
Syy siihen miksi kirjoitin tänne, on se että tällä hetkellä olen todella huolissani jaksamisestani. Hätäratkaisuna muutin vanhempieni luokse eilen asumaan, jätin työpaikkani ja elämäni entiseen kaupunkiin koska satutti olla saman katon alla entisen puolisoni kanssa. Olen todella pettynyt itseeni, ja aivan rikki surusta, pelosta ja ahdistuksesta. Tiedän etten tule selviytymään yksinäisyydestä, minulla ei juuri ole sellaisia hyviä ystäviä joiden kanssa voisin keskustella tilanteesta eikä tällä paikkakunnalla pääse ammattiavun luoksekaan. Tuntuu että on todellisessa umpikujassa elämässään, en haluaisi tehdä yhtään mitään mutta tiedän että sillä tavoin en voi saavuttaa mitään. Voimat eivät vain riitä avun etsimiseksi. Kevättalvesta asti tehdyiltä ja toteutuneilta unelmilta putosi pohja parissa viikossa, masennus palasi pahempana kuin koskaan, toivottomuus nostaa päätään. En yksinkertaisesti voi selvitä pimeästä talvesta.
Tiedän että tämä voi olla typerää ja sokeaa, mutta osaako kukaan neuvoa tai auttaa minua?!? Masennus, sydänsurut ja toivottomuus ovat todella huono yhdistelmä. En pysty tällä hetkellä syömään, juomaan, nukkumaan enkä huolehtimaan itsestäni... itken koko ajan ja suren kohtaloani ja ikävöin kaikkia muistoja ja rakastani... yritän päästä töihin jossain vaiheessa mutta en tiedä jaksanko enää. Koko aiempi elämä jäi 400 kilometrin päähän palattuani kotiin, olen taas tyhjän päällä. Paljon käytännön asioitakin hoidettavana, muutto takaisin, työt, tulevaisuudensuunnitelmat yms...
En tiedä miten tästä eteenpäin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
>Olen muutama päivä sitten eronnut minulle rakkaasta ihmisestä sen takia ettei parisuhde toiminut masentuneena, ja hänellä oli itselläänkin ongelmia terveyden puolesta.>
Ehkä kaikki näyttää ajan myötä hieman valoisammalta? Uskothan, että se on mahdollista?
Entä jos teidän luonteenne eivät vain sopineet yhteen? Ehkä sun olisi ollut helpompi jonkun toisen kanssa? Jonkun, joka olisi ymmärtänyt sinua.
Ei mullakaan kyllä parisuhteet ole onnistuneet... varmaankaan juuri masennuksen vuoksi. Mulla olisi oikeastaan paljonkin kerrottavaa tästä aiheesta, mutta enpä taida kuitenkaan näin julkisesti...
>Hätäratkaisuna muutin vanhempieni luokse eilen asumaan, jätin työpaikkani ja elämäni entiseen kaupunkiin koska satutti olla saman katon alla entisen puolisoni kanssa.>
Oli varmasti ihan oikea ratkaisu lähteä entisen puolison luota. Hänen luonaan asuminen olisi voinut käydä liian raskaaksi...
On varmasti myös hyvä, jos vanhempasi voivat "pitää sinusta huolta" vähän aikaa. Mutta musta ainakin tuntuu, ettei vanhemmille voi kuitenkaan puhua oikein mistään. En haluaisi saada heitä huolestumaan minusta enää enempää kuin he ovat jo ehtineet huolestua...
Miltä sinusta tuntui tuo työpaikan jättäminen? Oliko se helpottava vai ennemminkin ahdistava kokemus?
>Olen todella pettynyt itseeni, ja aivan rikki surusta, pelosta ja ahdistuksesta.>
Miksi ihmeessä olet pettynyt itseesi? Tai tiedänhän mä kyllä tunteen: masentuneella on usein tapana syyttää itseään kohtuuttoman paljon kaikesta. Mutta... sinuthan tässä on jätetty! Eikä se ollut sun vika että niin kävi! Ethän sä tahallasi ole sairastunut!
Mä niin toivon että sä pääsisit eheytymään ja ahdistuksesi helpottaisi!
Sä varmaankin pelkäät tulevaisuutta? Sitä että joudut jäämään yksin? Eihän se kuitenkaan ole todennäköistä, että sä joutuisit koko loppuelämäsi olemaan yksin, eihän?
>Tiedän etten tule selviytymään yksinäisyydestä, minulla ei juuri ole sellaisia hyviä ystäviä joiden kanssa voisin keskustella tilanteesta eikä tällä paikkakunnalla pääse ammattiavun luoksekaan.>
Ja kuten sanottu, niitten vanhempien kanssakaan ei viitsi varmasti alkaa keskustelemaan...
Eikö sulla ole sellaisia ystäviä, joille voisit soittaa? Tai kirjoittaa?
Kyseessä taitaa olla joku pieni paikkakunta... Kaikkialla ei tosiaankaan ole valitettavasti saatavilla ammattiapua...
>Tuntuu että on todellisessa umpikujassa elämässään, en haluaisi tehdä yhtään mitään mutta tiedän että sillä tavoin en voi saavuttaa mitään.>
Ei sun varmasti tällä hetkellä tarvitsekaan saavuttaa mitään! Ihmisistä tuntuu monesti, että koko ajan pitäisi olla jollain tavoin "hyödyksi"... Mutta nyt sulla on oikeus saada itsesi kuntoon, ennen kui alat "saavuttamaan" yhtään mitään. Olisi kuitenkin tärkeää, että pääsisit tekemään sellaisia asioita, jotka toisivat sinulle edes jonkinlaista mielihyvää. Ehkä joku harrastus? Ehkä luonnon helmassa liikkuminen?
>Kevättalvesta asti tehdyiltä ja toteutuneilta unelmilta putosi pohja parissa viikossa, masennus palasi pahempana kuin koskaan, toivottomuus nostaa päätään. En yksinkertaisesti voi selvitä pimeästä talvesta.>
Se juuri on kaikkein raskainta, kun on unelmoinut, rakentanut koko tulevaisuutensa jonkin varaan ja sitten kaikki romahtaa! Miten tuttua tuo onkaan... Ymmärrän oikein hyvin että sä olet nyt aikalailla pohjamudissa!
Mutta kyllä sä kuitenkin selviät talvesta, jotenkin me aina selvitään...! Jotenkin mäkin olen aina selvinnyt, vaikka se ei välttämättä ihan helppoa olekaan.
>En pysty tällä hetkellä syömään, juomaan, nukkumaan enkä huolehtimaan itsestäni... itken koko ajan ja suren kohtaloani ja ikävöin kaikkia muistoja ja rakastani...>
Tämäkin kuulostaa niin kovin tutulta... Vaikka en tällä hetkellä olekaan tuossa tilanteessa, muistan tunteen kyllä erittäin hyvin.
Mä toivon sulle voimia, jaksamista, paranemista, uuden elämän löytämistä ja kaikkia niitä hyviä asioita joita sä nyt tarvitset!!
Et voi kuvitellakaan miten paljon lämmitti tuo viestisi! Joku edes pystyi hiljentymään ja lukemaan sen ja vastaamaan noin hienosti. Tällä hetkellä on edelleen tosi avuton olo mutta hieman yritän ponnistella että voisin tehdä joitain uusia suunnitelmia ja nähdä edes mahdollisuuksia. Nyt parina iltana joudun unilääkkeiden avulla tuudittautumaan uneen, toivon että tästä vielä mentäisiin parempaan suuntaan... ensi viikolle sain ajan psykiatrilta, voipahan puhua edes jollekin (vaikkakin kalliilla hinnalla).
Ihmeellistä miten oikeaan osuitkin veikkauksissasi, oli hienoa lukea vastauksesi juuri nyt kun tuli taas epätoivoisempi olo. Kiitos vielä kerran sinulle ja kaikkea hyvää.
voit mailata mulle ([email protected]) ja keskustella tuntemuksistasi. Mä en oikeasti haluaisi kertoa omista ihmissuhdekokemuksistasi tällä tavoin "julkisesti", mutta mulla on kyllä ollut... kaikenlaista... Eikä pelkästään ihmissuhdeasioissa...
Hienoa että pääset psykiatrin puheille! Toivon että siitä olisi sulle apua!
Ja se, miksi osuin niin oikeaan, taitaa johtua juuri siitä, että olen itse kokenut jotain niin samankaltaista. Ja siksi sun tarina myös kosketti mua todella.
Kaikkea hyvää sinullekin! :)
Veikkaanpa että lähiaikoina laitankin sinulle meiliä, keskustelu tuntuu olevan ainoa keino selvitellä tunteitaan tällä hetkellä... kiitokset sinulle. Juuri nyt en osaa kirjoittaa sähköpostia kunnolla, on miljoona asiaa mielessä ja tuntuu että pää halkeaa, mutta varmaan myöhemmin voin keskittyä paremmin.
http://www.mtkl.fi/
Tämä on minusta PARAS taho/ auttava.
Itse olen saanut kuntoutukset ja kaiken muun tiedon tästä liitosta.
Olen nykyään terve (suurin piirtein)
En tiedä osaanko auttaa, mutta keskustella osaan kyllä. :) Ja kuunnella.
Kirjoita vain sitten kun jaksat.
kestä ensimmäistäkään vastoinkäymistä..? Ei hyvältä kuulosta, älä sure semmosen perään. Tosirakkaus kestää pahatkin vastoinkäymiset ja toista pitäisi tukea heikolla hetkellä.
saman on kokeneet tuhannet ja tuhannet muut ja toipuneet vaikka ensin tuntuu että elämä loppuu juuri siihen paikkaan.
On kai melko huono pohja rakentaa oma jaksaminen toisen ihmisen varaan. On hyvä lähteä rakentamaan omaa itsenäistä elämää, eikä sortua läheisriippuvuuteen. Yksinhän minäkin yritän selviytyä aina illasta uuteen aamuun ja apuna on hyvät antidepressantit.