Nyt olisi menossa rv 7 5. Asia tuntuu epätodelliselta, että tuolla sisuksissa kasvaa uusi ihminen. Ikää minulla on 22 ja raskaus ei nyt ollu suunniteltu, asiasta on kyllä aiemmin puhuttu mieheni kanssa joka silloin sanoi melkein itku kurkussa että jos näin käy, niin ettei aborttia tehdä. Olin silloin samaa mieltä, että jos tulee niin se sitten tulee. Ennen raskautta olin kyllästynyt ammattiini ja olin lähdössä uudelleen koulutukseen, mutta kohtalo päätti toisin. Ehkä muutaman vuoden päästä. Kun kerroin raskaudesta miehelleni, hän oli aivan pihalla. Hänen oli pakko sulattaa asiaa viikonlopun yli, niinkuin minunkin. Olen käynyt nyt tällä viikolla terkkarissa 2 kertaa, ensin lääkärillä ja sitten varhaisultrassa. Muuten mieheni ei ole asiasta puhunut, muutakuin kysynyt käynneistä. Niin tuo ultraus ei onnistunut, koska se tehtiin vatsan päältä ja rakko oli tyhjä(laite oli vuodelta nakki) Sen jälkeen tuli hieman epätodellinen olo, että onko tämä totta. Voiko todellakin joku kasvaa sisälläni? Herääkö sitä oikeasti siihen todellisuuteen kun vauva syntyy kesäkuussa? Herääkö mieheni, ensin asiaa pohdittuaan? Niin, kaikki ei tule olemaan kuin ennen, onneksi on kavereita joilla on jo lapsia. Kuitenkin on tuossa tullut nähtyä tuota baarielämää tarpeeksi ja ei se siitä muutu. Ja pääsee sitä sitten vielä viihteelle, vaikka on vauvat ja kaikki. Nyt on vain käännettävä uusi lehti elämässä.
Epätodellinen olo
esikoista odotellessa
61468
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
sinulle ja miehellesi :) Kaikki menee ihan varmasti hyvin ja ihan suloinen vauva tuhistelee kainalossanne ennen kuin huomaattekaan. Yllättävän nopeaa menee kuitenkin raskausviikot. Ihan sama olo oli itselläni noilla viikoilla,ei voinut usko ei sitten millään, mutta nyt(rv28) menossa niin tunteakkin voi jo ihanasti vauvan liikkeet ja potkut. Olkaa ylpeitä siitä mitä olette saanut aikaanne. Ottaa kyllä hetken ennen kuin on maailmakirjat taas järjestyksessä.Uskokaa tai älkää se on ihanaa aikaa tästä kaikki eteen päin.
samoja juttuja olen pohtinut itsekin, meillä tosin lapsi saatettiin alulle ihan tieten ja tarkoituksella. Tuntuu edelleen ihan uskomattomalta että sisällä kasvaa uusi ihminen, ja välillä tekisi mieli ravistella miestä että ymmärtääkö se ollenkaan että se vauva on ihan oikeasti jo tulossa! xD
Itselläni asian sisäistämiseen on auttanut tiedon hakeminen; olen etsinyt netistä tietoa mitä milläkin raskausviikolla alkiolle/sikiölle tapahtuu ja jutellut näistä asioista miehen kanssa. Ollaan myös sivuttu nimiasiaakin, vaikka raskaus on alkuvaiheessa.
Ensi viikolla ois eka neuvola. Tiedän toki että etenkin näin alussa voi tapahtua vaikka mitä, mutta en halua maalata piruja seinälle vaan valmistautua tulevaan sillä oletuksella että kaikki menee hyvin.
Samat oli fiilikset täälläkin, vaikka lapsi on tekemällä tehty ;)
Hain koko kesän uutta työpaikkaa ja harkitsin uutta koulutusta, niin paljon otti nykyinen työpaikka päähän... Kuitenkin nyt on parempi vaan sinnitellä, vielä kolme kuukautta! Jos sitten kun lapsi on vähän isompi ja jos ei toista tule heti ;)
Miehelle asia valkeni lopullisesti vasta ekassa ultrassa rv12. Mulla epätodelliset fiilikset vieläkin välillä, vaikka neuvolassa on käyty, ultrassa on nähty se pieni elämä ja sydänäänet on kuultu! Sen lisäks vielä maha kasvaa tosi kovaa vauhtia =)
Kyllä tästä kuitenkin osaa nauttia, vaikka ei asiaa välttämättä joka hetki ymmärrä. Toivottavasti vältyt pahoinvoinnilta, mulla ei oo ollu juurikaan mitään, ja olo on väsymystä lukuunottamatta loistava!!
Tervetuloa tänne mammojen joukkoon =)
Onnea.. itse odotan kanssa esikoista. mieheni sulatteli kanssa asiaa ensimmäisen viikonlopun mutta hän sulatteli asian baarin puolella, itse olin vanhempieni luona käymässä. Itselläni on kans ihan outo olo välillä kauhistuttaa kun turpoo ja paisuu menemään... ja koko ajan saa ravata vessassa. Onneks ei ole ollut pahoin vointia ainakaan vielä. Mutta onnea ihanaan odotus aikaan. :)
ja kylla se kesti aikaa tottua ajatukseen. Esikoista odotetaan rv11 ja miehella kesti tottua ajatukseen kauemmin, mutta kauhean hyvin se nyt sen ottaa, pitelee kuin kukkaa kammenella, vaikka liikaa hellyytta ei kylla voi koskaan saada. Ensimmainen paiva meni usvassa, toisena alkoi ymmartamaan asiaa, kun sain aidilta tosi rakkaan tuen. Itse olen lukenut kauheasti ja keskustellaan miehen kanssa, etta mitka ovat taman viikon saavutukset vauvalle (miten sikio kehittyy), vauvan tavaroita kateltu ja nimista puhuttu. Oon myos muutama telkkuohjelman nauhottanut (ensikerta-isille ja muita kasvatusohjelmia) ja kiinnostuneena niita on seurannut. Tuki minka han ja mina olemme saaneet on ollut mahtavaa (varmasti helpotti hanta paljon, kun kertoi parhaalle kaverilleen, joka innostu asiasta). Myos hanen vanhempansa olivat ilosta katossa, joka varmasti rauhoitti mielta. Meilla ensimmainen ultra parin paivan paasta, jonne mies on tulossa mukaan ja luulen, etta se tulee olemaan enemman silmia avaava tilanne minulle, silla mulle on ihan samallalailla tosi epatodellinen olo. Ilman tata jatkuvaa pahoinvointia en varmaan ymmartaisi koko tilannetta..
Onneksi olkoon teille ja mukavaa odotusaikaa.
Meillä ikää aikaan oli vain tuon juuri 20 miehellä muutama enemmän. Kerroin hänelle pelistä tullessani illalla, jolloin hän totesi että oli nähnyt testin jo jonka iskin keittiön roskikseen päällimmäiseksi. Tokaisi vain että tiesi että kysessä joko minä tai siskoni. Häneltä meni pitkään tottua ajatukseen. Meillä ei asiasta puhuttu lähes tulkoon sanallakaan. Neuvolasta mainitsin että olin käynyt ja kaikki ok. Siinä vaiheessa kun vatsa näkyi kunnolla ja elettiin aikaa reilusti yli puolevälin asia ei enään ollut "tabu".
Kaikesta tästä huolimatta hänestä tuli erinomainen isä lapsille ja nyt meillä 2 poikaa, 1 enkeli ja uusi vauva toiveissa.
Minun neuvoni on että älä painosta miestä puhumaan asiasta. Anna hänelle tilaa hyväksyä asia. Kyllä se alkaa hänelle valkenemaan kun vatsa kasvaa ja alkaa liikkumaan. Itselläni oli välillä epätoivo kun miestä ei tuntunut kiinnostavan yhtään, mutta todellisuus oli toinen. Hän välitti, mutta asian käsittäminen vei häneltä pidempaan kun minulta.