Onhan se turha ehkä kysyä asiaa yksinäisten palstalta, mutta teen sen kumminkin.
Päällisin puolin minulla menee hyvin. Opinnot sujuvat aikataulun mukaaan, on työpaikka, rahaa tilillä, terveys, perhe ja muutama ystävä. Silti olo tuntuu usein kurjalta. Ihan kuin elämästäni puuttuisi jotain.
Erosin poikaystävästäni pari viikkoa sitten, mutta ei meidän seurustelunkaan aikana elämä ollut niin hohdokasta. Ehkä useimmiten kaipaan vierelleni ihmistä, jonka kanssa olla samalla aallonpituudella.
Päällisin puolin minulla menee hyvin. Opinnot sujuvat aikataulun mukaaan, on työpaikka, rahaa tilillä, terveys, perhe ja muutama ystävä. Silti olo tuntuu usein kurjalta. Ihan kuin elämästäni puuttuisi jotain.
Erosin poikaystävästäni pari viikkoa sitten, mutta ei meidän seurustelunkaan aikana elämä ollut niin hohdokasta. Ehkä useimmiten kaipaan vierelleni ihmistä, jonka kanssa olla samalla aallonpituudella.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tässä sitä tullu palloteltua että vetäiskö narun kaulaan vai kattelisko vielä ens kesään, huonolta vaan näyttää.
Olen nyt vähän tyytyväisempi kuin aiemmin, koska on enemmän tuloja ja keskityn tiettyihin päämääriini enkä niin usein ajattele yksinäisyyttä. Välillä se ja riittämättömyyden tunteeni kuitenkin puskevat mieleen ja tunnen suurta tyytymättömyyttä, ellen suorastaan epätoivoa.
Älä murehdi, kyllä sinä pian löydät uuden poikaystävän, ja sitten ei enää puutu taas mitään.
tyytyväinen kun on koti,ruokaa ja vaatteita,kun nekään ei ole itsestäänselviä asioita mutta ei se silti lohduta jos yksinäisyys painaa.
kovinkaan tyytyväinen elämääni. Eipä ole paljoa kehumista, kun päivät menee neljän seinän sisällä jumittaen ja yksin ihmisten ilmoille lähteminen vain lisää ahdistusta, kun ei niihin ihmisiin saa kuitenkaan mitään kontaktia.
Yksinäisyys vaan lamaannuttaa ihan totaalisesti...ei kiinnosta tehdä mitään, eikä jaksa kunnolla keskittyä edes opiskeluun. Löytäisi edes yhden ystävän, niin asiat olisi ihan toisin.
en ole tällä hetkellä kyllä kovinkaan tyytyväinen elämääni. Yksinäisyys kuluttaa ja väsyttää, herääminen ja sängystä nouseminen tuottaa lähes fyysistä kipua. Lisäksi koko ajan on nälkä tai ei niinkään nälkä, vaan tekee vaan mieli kaikkee hyvää ruokaa.
Kai mä yritän lohduttaa itseäni mm. ruoalla. Myös päihteitä käytän lohtuna joskus. Harvemmin kuitenkin.
Olisi kyllä mukavaa -tai no enemmän ku mukavaa-, jos olis joku mukava ystävä tai kumppani.
Tällä hetkellä mulla on kyllä kaks kaveria, mutta harvemmin me mitään tehdään yhdessä. Yleensä ku ehdotan jotain, niilla on muuta tekemistä. Lisäks tulee aina ihan kurja olo ku ne kertoo kaikkee kivaa mitä ne on tehny. Ite istun vaan kotona päivät pitkät. Monesti nää kaks kaveria tekee asioita ilman mua, ja ku kysyn saanko tulla mukaan vaietaan tai sanotaan katotaan nyt.
Kuitenki mut jätetään ulkopuolelle.
Kyllähän mä pidän heistä tosi paljon, oon tuntenu heidät lapsesta asti, mutta kaipaisin jo muita ihmisiä lähelleni, ja uusia kokemuksia. Sellasia mukavia joista voisin kertoa, ku muut on kertonu omansa. Ei tarvis hiljaa vaan miettiä kuinka säälittävä sitä on. Uusien kokemusten hankkiminen tuntuu kuintenki niin epärealiselta tällä hetkellä. Oon vielä niin uupunutki. En jaksais enää tehdä paljo mitään.
Taidan valittaa ihan turhasta nyt kuitenkin, monilla menee kyllä varmasti paljo huonommin esim. heillä joilla ei ole yhtäkää kaveria.
Hyvää syksyä kaikille!
oo tyytyväinen elämääni... monet mun ikäiset asustelee jo yksin tai kumppanin kanssa.. mä vaan möllötän vanhempien nurkissa vieläkin... eikä muutenkaan oo asiat paremmin.. masennuslääkkeitä joudun syömään ja jos omaa kämppää haaveilee niin ne haaveet kariutuu kun kattoo pankkitilin saldoa... että viisaampi on mun kohalla,että oon kotona... mutta sitä ei kukaan ihminen hyväksy... kumminkin vaan luullaan,että oon peräkammaripoika, mutta kun en vaan oo.. ite nukun yöni omassa ns. poikamiesboksissa... ja viime seurustelustakin on vuosia aikaa... kun ei tämmöinen ylipainoinen,tupakoiva,psyykelääkkeitä käyttävä ja vanhempien nurkissa pyörivä nuorimies kelpaa kenellekkään.. saattaa se olla että yksinäisenä poikamiehenä tässä kuollaan..... että tämmöstä tällä kertaa....
Se, että tupakoit ja käytät masennuslääkkeitä tai että olet ylipainoinen tai että asut vanhempien luona ole mikään loppuelämän tuomio. Tupakoinnin voi aina lopettaa (minäkin poltan, aina pitään jokunen pahe olla ;)), painoaan voi aina pudottaa (yritän sitä juuri tällä hetkellä), masennuksen kanssa voi elää (jos ottaa lääkkeet ja avun vastaan, EIKÄ JÄÄ MAKAAMAAN YKSIN KOTIIN) ja töitä on tarjolla (jolloin saat rahaa muuttamiseen,asuntoosi). Mikään ei ole este onnellisuudelle. Kaikki on mahdollista, kaikki lähtee vain SINUSTA. Jos tahdot paremman elämän, hyväksy puutteesi ja hyväksikäytä paremmat puolesi. Ja muista, masennuslääkkeet tai muutenkaan mielialalääkkeet eivät ole este onnelliselle elämälle - muistathan, että liikunta on erittäin hyvä lääke ja antaa energiaa!!!
Asennemuutos voisi tehdä terää. Vaikeaa - kyllä, mutta kannattaa. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa (ärsyttävä klisee, mutta niin totta). Ja jo unelma paremmasta, on askel eteenpäin, eiks je=)
totta sanoit että pitäähän niitä paheitakin olla kun ite en nyt oo mikään alkoholin liikakäyttäjä... niin sekin on totta että painoa voi pudottaa... iteltäni on melkein 10kiloo lähtenyt veks, mutta siitä huolimatta lisää on pudotettava.. useita kymmeniä kiloja.... niinpä niin.. ei sitä peruskoulu pohjalta saa oikein mielekästä hommaa.. jotai pikkukeikkoja kumminkin... eli siis tarkoitat että "pitäisi ottaa itteensä niskasta kiinni". olen sitä ns. monta kertaa tehnyt, mutta ei oo vielä onnistunutta yritystä.. kait sitä on edettävä hissukseen ja kattoo mitä elämä voisi tuoda tullessaan =) eipä muuta tällä kertaa....