Olen niin pökerryksissä todellisten ihmisen kirjoittamista todellisista runoista, että erehdyin luulemaan täältäkin löytäväni jotain arkitodellisuutta muistuttavaa runon pätkää.
Josta silmissäni tulisi juhlaa.
Poikkeuksellisesti olin väärässä.
Lieventävänä asianhaarana se,
että tiesin jo ennalta tämän.
Mutta elämä on alituista oppimista.
Jos ei muuta, niin mistä pitää näppiksensä erossa.
Aika ei jatku loputtomasti.
Mieli tasapainossa, paino kurissa.
Ystävät suurinta pääomaa.
Jotkut herran nuhteessa.
Jotkut siitä poronkuseman päässä.
Kalle Tappinen laulaa jossain.
Josta silmissäni tulisi juhlaa.
Poikkeuksellisesti olin väärässä.
Lieventävänä asianhaarana se,
että tiesin jo ennalta tämän.
Mutta elämä on alituista oppimista.
Jos ei muuta, niin mistä pitää näppiksensä erossa.
Aika ei jatku loputtomasti.
Mieli tasapainossa, paino kurissa.
Ystävät suurinta pääomaa.
Jotkut herran nuhteessa.
Jotkut siitä poronkuseman päässä.
Kalle Tappinen laulaa jossain.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Täällä se arkitodellisuus on parhaimmillaan.
Ota suodattimet pois päältä, alat tajuta elämää paremmin.
Elämän tajuamisesta en osaa sanoa, kuka tajuaa ja mitä.
En tiedä mitä suodattimia minulla on, mutta tiedän olevani aika hyvin reaalitodellisuudessa kiinni.
Vaikea päästä irtikään, jos töissä aikoo käydä.
Melkein veikkaisin, että tajuan ainakin syvemmältä kuin ns. keskiverto suomalainen keski-ikäinen mies.
Hauska tämä runosi, kaikessa karvaisuudessaan. Poronkusema on ehkä lyhyempi kuin luuletkaan. ;) Lauluissa voi olla enemmän arkitodellisuutta kuin luuletkaan, mahdako kuullakaan? Runossa voi olla ovi, joka avautuu salaiseen puutarhaan... :)
Kohtalokas samba
Niin viattomasti aivan
Hän palkaks työn ja vaivan
Noin illansuussa ravintolaan lähti istumaan.
Vain grogin päätti ottaa,
Niin se on aivan totta,
Mutt' kuinka sattuikaan, hän joutui tanssikapakkaan.
Oi caramba, silloin samba
Oli muotitanssi rytmikäs ja uusi.
Uuden hurman, melkein surman
Toi se meidän Kalle Tappiselle aivan yllättäin.
Jo grogi oli juotu
Ja toinen pöytään tuotu,
Kun hänen luokseen leijaa tyttö nuori hurmaavin.
"On nimeni Tamara,
Se oisko suuri vaara,
jos lähtisit sä ukko-kulta kanssain tanssihin.
Oi caramba, nyt soi samba,
Tanssi tuo, se on kuin meitä varten luotu.
Nouse veikko, vanha peikko,
Tahdon näyttää sulle oivan samban ensiaskeleet."
"Mut kuulehan Tamara,
On eukko mulla Saara,
Hän tuonut ompi mulle kaksitoista tenavaa,
Ja se ei oikein passaa,
Ett' ukko täällä hassaa,
Mä tunnen kuinka omatunto alkaa kolkuttaa."
"Oi caramba, tanssi sambaa",
Sanoi hälle silloin hurmaava Tamara.
"Murhees heitä, eihän meitä
Paha Susi-Hukka vielä ole pannut poskeensa.
Nyt kaikenlaiset viinit,
Ja muutkin juomat fiinit
Ne Kalle Tappisen sai kohta riemutunnelmaan.
Hän näki vain Tamaran,
Jo häipyi muisto Saaran,
Ja kaikki kaksitoista lasta jäivät unholaan.
"Hei caramba, soita sambaa
Kyllä tämä poika kaikki viulut maksaa.
Malja sulle, malja mulle,
Vaikka menis sitten viimeisetkin siemenperunat."
Mutt' saapui uusi aamu,
Ja kalpeena kuin haamu
Nyt hotellissa yksin istuu Kalle Tappinen.
Hän kepulisti jaksoi,
Ne viulut maksoi,
Kas poissa oli lompakko ja myöskin tyttönen.
"Oi caramba, kallis samba",
Noituu Tappinen ja itseksensä tuumii:
"Kyllä varmaan Saaran armaan
Kanssa Säkkijärven polkka oisi tullut halvemmaks'.
Georg Malmstén