Heips. ajattelin kysäistä että kuinka moni veskari tunnistaa kuvauksesta osan itseään..eli olen parikymppinen veskari nainen. en ole eläessäni oikeastaan seurustellut vakavasti kertaakaan, ei siinä etteikö vientiä olisi riittänyt. vaikka olisin kuinka ihastunut, niin peräännyn kun tulee kysymys jostain vakavammasta..yhden illan juttuja on taas ollut ehkä hieman liikaakin, on nimittäin pientä taipumusta tuohon juhlimiseen. en kyllä tuota juhlimistakaan aina jaksaisi/haluaisi, mutta..Sitten kysäisisin teidän koulu menestyksestä. Itse aina ollut luokan parhaimpia oppilaita, on vaan niin prkleen laiska, ettei viitsisi tehdä lahjojensa eteen mitään käytännössä. Ja sitten vielä tästä maailman kuvasta; uskon elämän ylimaalliseen puoleen, mutta mikään uskonto ei kuvasta ajatteluani, ehkä kaikkien yhteissumma omine pienine lisineni. Ja välillä tuntuu että hajoan maailman pahuuden vuoksi, itken koska en pysty auttamaan koko maailmaa, toki tiedän että se on mahdottomuus, mutta..ja tämä maailmanparannuskin valitettavasti jää yleensä ajattelun puolelle..kaikki olisi niin hyvin teoriassa, muttei käytännössä...juu.
tunnistatko itsesi?
*just me*
101234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
olen jo lähes 50v vesimies ja tunnistan itseni. Tälläsiä me pitäs paljon muttei oikeen saa aikaseksi mitään. Yksinäisiä susia. Mutta älä välitä näinkin voi elää ole oma itsesi vain. Kun on paljon asioita rästissä niin meidän fiksujen puhelahjat yleensä pelastaa tilanteen. Aikaa myöten oppii olemaan ajattelematta koko maailmaa ja itkut loppuu.
Sattumalta eksyin tänne ja löysin huomasin viestisi... vaikka olen vasta 16-kesäinen tyttönen, niin tunnistan kuitenkin samankaltaisuutta. En ole vielä seurustellut, vaikka luulen myös että halukkaita olisi kyllä ollut...;) ja ne yhden illan jutut kiehtovat enemmän kuin vakituiset suhteet. mottona onkin että kaikkea tarttee kokeilla. Paitsi mummoonsa ja iltalehden pitkäveikkausvinkkejä! ;D
ja koulumenestys on aivan samanlainen! Olisin varmaan luokan parhaimmistoo jos vain jaksaisin tehdä jotain. VAikka kyllähän ahkera olen, joskus, mutta aina tiedän että parempaankin tulokseen olisi mahdollisuus. Mutta mitä sitä turhia pingottaan kun niilläkin tuloksilla pärjää?!;D
minäkin välillä huomaan muodostavani sen "oman" uskonnon. Omaksun eri uskonnoista erilaisia ajatustyylejä. ja varsinkin nyt kun kävin kreetalla ja huomasin miten siellä kohdellaan eläimiä ja roskaa on luonto täynnä, niin itsessäni heräsi äiti teresa. Ajattelin että jonain päivänä menen sinne ja alan taistelemaan eläinten ja puhtaamman luonnon puolesta! :) Mutta kuitenkin niin hyvin tunnen itseni, että tiedän sen jäävän kuitenkin vain puheitten tasolle. Kuten yleensä kaikki muutkin maailmanparannussuunnitelmat. Vaikka uskon että kyllä kaikki on mahdollista jos vain tarpeeksi tahtoo ja haluaa.
Että tälläistä. Hyvä että on muitakin jotka potevat samoja "ongelmia" kuin minä!:)
Olen nyt vähän päälle 30-vuotias, mutta kirjoittamasi voisi hyvinkin olla omaani juuri tuossa samassa iässä.
Minut on jopa testattu (älykkyys yms.) kun vanhempani ihmettelivät, tuleeko tästä tytöstä mitään. No, tulos oli keskimääräistä älykkäämpi tyttölapsi. Ja kun pääsin opiskelemaan yliopistoon "omaa juttuani", niin sain eräänä kauniina kevätpäivänä lisurin paperit ulos.
Itkin ja itken vieläkin lukiessani sanomalehdestä maailman pahuutta - varsinkin, jos se kohdistuu lapsiin tai eläimiin.
Minulla on nyt kaksi pientä lasta ja hoidan heitä kotona. Ei kyllä pitäisi. En oikein jaksa, kun joku aina roikkuu lahkeessani jne. Taitaa edelleen nuoruusvuosien "riippumattomuus" kummitella.
Olen kuitenkin äärimmäisen vastuuntuntoinen ja hoidan lapseni viimeisen päälle. Kasvatusvastuu on hieman pelottava juttu. Mietin ja pelkään, että teen jotain väärin ja heistä tulee kamalia ihmisiä (murhaajia, kiduttajia) tai muuten vain onnettomia aikuisia.
Kala-lapseni (3,5 v.) on suorastaan pelottava tapaus. Hän tuntuu tietävän, mikä on elämän tarkoitus, mitä naapurin kissa hänelle juttelee, näkee outoja unia, super-empaattinen (hyvästelee kodin, kun lähdetään kauppaan..).
Kerran aivan ventovieras nainen toi minulle pyhimys-riipuksen (asumme ulkomailla) ja sanoi: "Tämä lapsi on Luojan lahja maailmalle! Ette vielä sitä näe tai ymmärrä. Hän tulee vielä tekemään suuria tekoja!"
Olin aivan ihmeissäni (ja peloissanikin) tämän palavasilmäisen naisen edessä. Mukana ollutta pikkusiskoa nainen ei tuntunut edes huomaavan...
Härkä-tyttäreni on jo nyt kaikkea kaunista palvova ja huolehtivainen nukke-äiti. Tytön sydän on kultaa. Toivon meille läheistä äiti-tytär suhdetta. Oma äitini on härkä, mutta olen aina (jo pikkutytöstä) tuntenut itseni "viisaammaksi" kuin äitini. Varsinkin äitini tapa heittäytyä avuttomaksi miesten (lähinnä isäni) läsnäollessa ärsytti minua suunnattomasti. Ajattelin, ettei hän nyt voi olla noin avuton (ettei saa lamppua vaihdetuksi tms.)!
Mieheeni tutustuin ollessani jo melkein 30-vuotias. Hän on Kalat. Hänen sydämessään olemme ykkösijalla. Vaikka hän on ammatillisesti kunnianhimoinen, niin perhe on kuitenkin tärkein. Hän on työssään alaistensa arvostama esimies, juniorivalmentaja ja Hymypoika-patsaan pokaaja peräti kolme kertaa! Mitä diplomaatti-maailma on hänessä menettänytkään!
En tiedä, millaiseksi itsesi näet kymmenen vuoden päässä. Itse olen saavuttanut kutakuinkin kaiken sen, mitä olen toivonut.
Voisi kai sanoa, että kuohunta on muuttunut tasaisen iloiseksi solinaksi. Tyyntä en edes toivo.
itsellänikin oli pienenä tapana nähdä ja kuulla sanoisinko "hieman yliluonnollisia asioita".itse en näistä juurikaan muista, mutta mitä olen äidiltäni kuullut, oli hän monesti ollut todella hämmentynyt kun viisi vuotias pohtii elämän tarkoitusta ja mm. jälleensyntymistä, vaikkei ikinä siitä mistään kuullutkaan..vanhetessa "kyvyt" yleensä hälvenevät.ehkä lapset kaikessa puhtaudessaan, avoimuudessaan ovat herkempiä "tajuamaan"/ vastaanottamaan ylimaallisia asioita ..Lapsestasi tuli mieleen, että oletko ikinä lukenut niin kutsutuista indigo lapsista?("uuden ajan lapsista") hyvin mielinkiintoista luettavaa, kannattaa tutustua.
Kaivanpa asiasta lisätietoa.
Enpä tästä ole juuri kavereille tai sukulaisille huudellut. Luulevat vielä, että sekaisin ovat menneet molemmat - sekä äiti että poika.
Ja kyllähän joissain Veskari-luonnekuvauksissa kerrotaan, että meillä olisi ylimääräinen aisti ja että meidän tulisi luottaa vaistoomme.
Mutta mielenkiintoinen tapaus; tämä lapseni. Taidanpa kysellä tuolta Kalat-osastolta, millaisia Kala-lapsia muilla on.
Kaikille Vesimiehille mukavaa talven odotusta!
t. Mirkku
Kun luin tässä teidän kirjoituksia yliluonnollisista tuntemuksista vesimiehillä, niin voin sanoa samaa että niitä on kyllä itsekin tuntenut. Haluisin tietää, että onko teillä muilla vesimiehillä sellaisia ennalta aavistamisen/tietämisen tunteita asioista...?
toisin sanoen tuntee jonkun asian ja sitten myöhemmin se myös tapahtuu,miten oli tuntenut? esim.yht äkkiä mieleen tulee,että tänään tapaan jonkun merkittävän uuden ihmisen.tai sitten vaan tietää tulevista asioista/tapahtumista. Olenko niin sanottu outo? vai onko muilla samoja tuntemuksia? Ja sitten vielä uskotteko ennustajiin? uskotteko siihen, että ne pystyvät näkemään tulevaisuuteen ja kertomaan tulevista asioista...?
jään odottelemaan vastauksia mielenkiinnolla...
niin..paitsi että kyllä mä vakavasti seurustelen... :)
Kun luin sun kirjoitusta,tuntui kuin olisin itse kirjoittanut sen jutun!Varsinkin seurustelu suhteet ja muu elämä kuulostaa juuri samanlaiselta kuin itselläni. En tiedä, onko se sitten sitä vapauden menettämisen pelkoa vai mitä kun ei uskalla/halua vakiintua kenenkään kanssa.Vai sitten ei vain ole yksinkertaisesti kiinnostunut riittävästi kenestäkään. On vaikea löytää samanhenkistä ihmistä,kenestä todella kiinnostuisi...
Olen 25 vuotias äiti.
Olen 14 vuotiaasta saakka seurustellut, on ollut pitempi aikaisia suhteita, myöskin lyhyempiä.
Tahdon sitoutua ja tuntea turvallisuuden ja sen että vierelläni on ihminen kenestä voin takertua kiinni, niin ilon kuin surunkin keskellä.
Peräännyn jos tunnen itseäni käytettävän millään tapaa hyväksi, ystävällisyys on aina ok ja tervetullut juttu, mutta kartan liian imeliä ihmisiä.
Tykkään suorista sanoista ja räväkästä luonteesta, niin ettei kenenkään tarvitse arvailla millainen olen, tai millä päällä olen.
Vaikkakin muut ovat lohkaiseet joskus, ettei musta muka ota selvää, mutta se johtunee ainoastaan siitä etteivät tunne mua :)
Koulussa, ei kiinnostusta juurikaan riittänyt, no poikiin ja muihin tyttöjen juttuihin.
Taas vanhemmalla iällä löytyy toki sitä motivaatiotakin enemmän, mikä vaikuttaa menestykseen.
Uskon maan syntyneen alkuräjähdyksen ansiosta, tosin oma käsitykseni, mietteeni hiukan poikkeaa "totuudesta", mutta toimiva teoria sinänsä.
itken kun tunnen itseni heikoksi ja voimattomaksi.
Kun joku loukkaa, en itse piruuttanikaan vaikka mieli tekis, vaan annan takaisin samalla mitalla, joskus hiukan extraakin.
Maailmaa voi parantaa ihmiset, mutta yksin ei ihmisä voi parantaa.
Eläminen on surffailua sairaassa maailmassa, koskaan ei voi tietää mitä nurkan takana tapahtuu.
Surullista, mutta niin totta.
mitäpä tässä lisäisemään...
Olen kylläkin yrittänyt konkreettisesti tehdä maailmaa paremmaksi (vaikka eihän yhen ihmisen panos mitään auta)..eli tällästä luonnonmukasta elelyä...
Lisäksi taiteet on todella lähellä mun sydäntä.