Stevecolaisista oli moni ennen SDP äänestäjä ennen kuin kaupunginjohto antoi Sepin rauhassa haitata stevecon toimintaa vaikka niille viestitettiin monella eri reitillä että Haminan suurinpiin työantajiin kuuluvaa yritystä ajetaan satamasta pois, niin voi sdp käydä kato äänestäjissä suurimmat suojelijat ovat olleet tähän häätö urakkaan satamanhallituksen puheenjohtaja ja Kaupunginhallituksen puheenjohtaja jotka molemmat ovat SDP johto hahmoja, nyt jälkikäteenkin vielä jääräpäisesti kiistävät tekonsa vaikka haminalaisista suurin osa tietää totuuden molemmat hokevat Sepin opettamia höpötyksiä, reilusti he olisivat voinneet pyytää kaupunkilaisilta anteeksi että tuli vähän liian paljon esteltyä UPM tuloa haminaan kun ei annettu tarpeeksi kenttiä käyttöön ja nosturien käyttö estettiin mahtavalla hinnan korotuksella ja sen jälkeen eronnut virasta ja antannut sen sellaiselle jonka etu on yhtä kaupunkilaisten edun kanssa
Mielenkiintoinen vaalitulos Sdp kannalta tulossa
Tarkkailijar.
9867
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
stevecolaisten keskuudessa myös Kokoomus on aina ollut kova sana. Usko tai älä, mutta semmoisia idioottejakin on ollut ja ilmeisesti on vieläkin: Junttipoika on saanut perinnöksi iskältä vanhan mopon ja siitä on sitten päätelty, että "nythää miä kuulunkin omistavaan luakkaan, joten annanpaskii ääneni Eevalle"...
Demarit tule ja voittaa äänestäjien luottamuksen ei kommunistie ja muutos kokoomuksen kirjoituksen siihen auta
Kun 4vuoden aikana on kaikki asiat äänestäjien kannalta on sotkettu.
Kyllä stevecolaisien keskuudessa kokoomuksen äänestäminen on aivan yleistä, ovathan he muutenkin muita ylempiä tai ainakin ylimielisempiä. Nythän heillä on jo iki oma ehdokas.
puuttuvat kaupunginhallituksen -satamayhtiöiden hallitusten linkkiä täällä sivuilla niin
vedä auki aunen sivut perhana,
on siinnä akkaa-- HTTP://aunemanttari-hamina.fi
molemmat on hihhuleita
enkä kommunisti poliisi jokista enkä kasaria kieroon kasvanutta sairanen työläisten petturi steven herrojen kätyri ei ääntä
demari sen tietää puolueet saavat keskimäärin 40.000,00 euroa päivässä myös joulu ja juhannuspäivänä puoluetukea eduskunnan päätökseen perustuen valtion varoista. Kuntaliitoksissa puolueet ovat saaneet ns. demokratia-rahoja valtion "porkkanarahoista"
Lisäksi koko kansantalous on puolueiden määräysvallassa ja kuntapäätökset ovat rahasta päättämistä verorahoista se jos mikä on Haminassa puolueellista, puoluepolittisia.
Verovarat ohjataan tarkoituksenmukaisesti ei laillisesti ,ja niin ovat muodostuneet ja tehty päätöksetkin haminassa.
Vaalit toteuttavat suuret puolueet vilpittomyydestä en ole vakuuttumut.
MIKÄ EI TUNNU TAJUAVAN MITÄÄN HAMINAN ASIOISTA.