Oli ilmiselvää harhautusta Jyrki Kataisen (kok) taholta eilen, kun vaalikeskustelussa selvisi, että yli 60 prosenttia suomalaisista uskoo lahjomien vastaanottamiseen viranomaisten ja päättäjien taholta. Jyrki Katainen meni naurettavuuteen saakka taivastellessaan, vaikka varsin hyvin varmasti tietää tilanteen.
Laajasti ottaen tämä olettama pitänee paikkansa.
Erityisesti Kokoomuksen kannattajiin lukeutuvat rakennusyritykset, grynderit jne. yritykset pääsääntöisesti ilmeisesti harrastavat tätä toimintaa, kun pyritään kunnalta saamaan maata, kaavoitusta, rakennusoikeutta, rakentamista kuntien tarpeisiin. Se ón tietysti taiten peiteltyä. Kuitenkin kaikilla näyttää olevan käsitys tästä.
Korruptiolla on monta muotoa. Se ei välttämättä ole vain pöydän alla tapahtuvaa rahan siirtoa kädestä toiseen. Siihen saattaa liittyä puolueelle tuleva tuki vaaleissa, henkilökohtaisten etujen turvaaminen, lomamatkajärjestelyt, asuntojen saatavuus ohi muiden kohtuulliseen hintaan, kohtuuhintaiset luototukset jne. Piirre on sekin, että kuntapäättäjät ovat joutuneet grynderin hanskaan ja joutuvat alistumaan. Sitä saatetaan kutsua "huoraamiseksi". Yleinen käsite poliittisessa käytännössä rahattomien etujen saamiseksi.
Olisi siis tarkoituksenmukaista, että ennakkoon varmennutaan ettei politiikot syyllisty päätöksenteossa väärään menettelyyn ja jälkikäteen jokaisen päätöksen on kestettävä kriittinen tarkastelu, jopa vuosia kestäneessä seurannassa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaalirahoitus pitäisi olla kansan nähtävissä jo ennen vaaleja.
tiedän hyvin kaksi kuntaa joissa kokoomukselainen yritysjohtaja osallistuu kuntapoliitiikkan jam heillä on rakennusalan yritys he ovat erikunnissa toinen on nastola toinen asikkala
asian ydin on kumminkin siinä että jostain kumman syystä nämä yritykset saavat aina kunnan rahoittamat rakennustyöt ja aina tarjousten perusteella heille lankeaa rakennusurakka joskus on jopa käynyt niin että alinta tarjousta ei ole hyväksytty ja mikä kummalisinta rakennustöiden edistyessä kunnalta lankeaa lisä määrärahaa rakennusprojektiin ja rakennuksen loppuhinta ylittää kalliimman tarjouksen reilusti
ja nämä johtajat istuvat rakennuslautakunnassa ja ovat aktiivisia lautakunnan jäseniä tai joskus jopa puheenjohtajia jäävyys ongelmat ovat olemassa olevia tosiasioita
ja heidän maakauppansa kunnan kanssa ovat salassa tehtyjä ja kun se on tehty se julkaistaan kunnan seinällä olevassa taulussa jolloin täytyisi olla hyvin aktiivinen että edes huomaisi kyseisen tapahtuman
KYLMÄÄ IHMETTELEN SUUREST MITE KUNNAT TOIMII
TÄLTAVAL JA KUKA EI SIIHE PUUTU