JÄRKYTTÄVÄ

Suurella järkytyksellä ja kauhulla luin Vihnuskodista käytävää keskusteluja internetin keskustelu palstoilla. Näköjään huhut kyseisen paikan huonosta maineesta pitävät valitettavasti paikasta. Itkin kun luin kuinka huonoa ja jopa järkyttävän huonoa hoitoa "hoitajat" antavat. Olen itse ollut vuonna 2002 kyseisessä kuoleman esikartanossa töissä ja yhdyn täysin siihen että vihnuskodissa asiat ovat jäykyttävän huonolla tolalla.
151576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olen ehdottomasti Rahikkalan ehdotuksen kannalla uusi vanhustentalo viholaan! vihnuskodista ei saa uutta edes remontoimalla ja vaikka sitä yritettäisiinkin niin ei paskasta priimaa tehdä! eli olisi ikuinen rahareikä!

Äänestä
  • Tämän näkemyksen takana ovat niin perusturvalautakunta kuin Vihnuskodin henkilökuntakin.

    Vanhainkodin osastojen 1:n ja 2:n rakennus on niin huonokuntoinen, että perusturvalautakunnan mielestä järkevin vaihtoehto on purkaa kyseinen rakennus ja rakentaa sen tilalle uusi.

    – Uusi rakennus on mahdollista pystyttää niin, ettei asukkaita tarvitse siirtää evakkoon, sanoo perusturvalautakunnan puheenjohtaja Jouko Jaakkola (sd).

    Kyseessä on hänen mukaansa lautakunnan yksimielinen linjaus. Lautakunta pitää tärkeänä myös sitä, että vanhainkoti saa jäädä vanhalle perinteiselle tontilleen.

    – Nokialaiset raatajavanhukset ovat ansainneet asuinpaikakseen Vihnusjärven kauniin ranta-alueen, Jaakkola sanoo.

    – Lautakunta on ottanut selkeän kannan jo nyt, vaikka päätös tehdään vasta marraskuussa. Aika vahvoja vasta-argumentteja pitää esittää, jos lautakunnan esityksen aikoo kumota, hän toteaa.

    Lautakunnan näkemys säilyttää Vihnuskoti nykyisellä paikallaan saa kannatusta myös Vihnuskodin henkilökunnalta.

    – Ilman muuta Vihnuskoti pitää säilyttää nykyisellä paikalla muun muassa logistisista puhumattakaan historiallisista ja eettisistä syistä, perustelee Vihnuskodin johtaja Aira Kuivanen.

    Äänestä

  • RAHIKKALAN EHDOTUS EI OLE REALISTINEN. EIHÄN UUDEMPI OSA OLE KUIN 26V VANHA JA HYVÄKUNTOINEN.
    TOISTA ON 50-LUVUN LOPULLA RAKENNETTU RAKENNUS, ( OS.1 JA OS.2)JOKA PITÄISI TYÖNTÄÄ VIHKUKSEEN JA RAKENTAA TILALLE UUSI. LISÄKSI TONTILLA SIJAITSEE VUOROPÄIVÄKOTI JA VUONNA 1904 RAKENNETTU SUOJELTU JA JUURI KORJATTU HIRSIRAKENNUS (AVO)

    Äänestä

  • SELVILLE OTETTU kirjoitti:

    RAHIKKALAN EHDOTUS EI OLE REALISTINEN. EIHÄN UUDEMPI OSA OLE KUIN 26V VANHA JA HYVÄKUNTOINEN.
    TOISTA ON 50-LUVUN LOPULLA RAKENNETTU RAKENNUS, ( OS.1 JA OS.2)JOKA PITÄISI TYÖNTÄÄ VIHKUKSEEN JA RAKENTAA TILALLE UUSI. LISÄKSI TONTILLA SIJAITSEE VUOROPÄIVÄKOTI JA VUONNA 1904 RAKENNETTU SUOJELTU JA JUURI KORJATTU HIRSIRAKENNUS (AVO)

    kyllä vanhainkodin uudempi puolikin on huonokuntoinen.putkivuotoja ollut useasti myös siellä.tilat ahtaat,eikä todellakaan palvele enään tätä päivää.ja vihnuskodin maisemista sen verran,että ei tämän päivän vanhainkodin asukit niistä mitään nauti.suurin osa sänkypotilaita ja järvi tuskin puustolta näkyy.vuoropäiväkodista olen kuullut että muuttavat pois 2009.purkuun vaan koko höskä ja uusi kunnollinen tämän päivän tarpeisiin sopiva paikka.

    Äänestä

keskustellaan! Omaisena en ole moista huomannut, mutta kenties en ole pitänyt päivittäin silmiäni avoinna.

Äänestä
  • Valitettavasti en ole kovin hyvä näissä tekniikan asiossa joten en osaa linkittää mutta kyseiset kekustelupalstat löysin kun laitoin googleen hakusanaksi vihnuskoti.

    Äänestä

Vanhainkodin alueella toimii myös vuoropäiväkoti.
http://vihnuksenvuoropaivakoti.nettisivut.fi/

Vaikea on nähdä tilannetta niin, että vuoropäiväkoti saisi jatkaa tuossa paikassa mikäli tontti grynderille myydään.

Nyt vaahdotaan vanhainkodista, mutta varmaa on että tämä menee mukana. Asiaa ei ole kukaan nostanut esille. Mahtaakohan edes Rahikkala muistaa tai tietää päiväkodin olemassaoloa?

Sinänsä idea on rahoituspuoleen perustellen hyvä. Uskon myös että se on monelle vanhukselle aivan sama missä vanhainkoti fyysisesti sijaitsee.

Tässä suunnitelmassa mennään perseelleen paikkaluvun myötä. Uusi rakennus toisi lisää 20 vuodepaikkaa. Valitettavasti se ei tule riittämään nyt eikä tulevaisuudessakaan sillä vanhusten määrä eikun vaan lisääntyy Nokiallakin.

Melko selvästi tämä vanhainkodin alueen tonttimyynti tuntuu kulkevan käsi kädessä Nokiareenan kanssa. Sehän on melko varmasti tulossa ja mäjähtää silloin Vihnuskadun toiselle puolelle suoraan vastapäätä vanhainkodin tonttia.

Mihin siis laitetaan vuoropäiväkoti ja kakarat? Mitä kaavoitetaan vanhainkodin tontille tilanteen salliessa?

Ketä maasutetaan? Väkisinkin tässä salaliittoteoriat tulee mieleen ;)

Äänestä
  • Moi!

    Vaikkakin on tosi, että kaupunki on mahdottoman rahoituskysymyksen edessä tässä kysymyksessä, niin tosiasia on, että Orvokin alueelle vanhukset eivät mahdu.

    Ehkäpä nykyiset paikat siihen voitaisiin laittaa, mutta entä jatkossa? Vanhustenhuollon tarve tulee kasvamaan pikaisesti ja kaikkia vanhuksia ei voi 'istuttaa' Orvokin alueelle. Ellei sitten kaupunginjohtaja suunnittele pienelle pellonläntille jotain monikymmenkerroksista kolhoosia.

    Parempi lähestymistapa lienee, että Orvokin viereen rakennetaan vanhainkoti, mutta sillä ei suinkaan yritetä korvata nykyistä.

    7mE kuulostaa aikas pieneltä hinnalta nykyisen tonttialueen hinnaksi. Tuonhan maksaisi jo kirkkovenekin kun saisi noin hienon tonttipaikan itselleen....

    Äänestä

  • Tyrkkölän Mies kirjoitti:

    Moi!

    Vaikkakin on tosi, että kaupunki on mahdottoman rahoituskysymyksen edessä tässä kysymyksessä, niin tosiasia on, että Orvokin alueelle vanhukset eivät mahdu.

    Ehkäpä nykyiset paikat siihen voitaisiin laittaa, mutta entä jatkossa? Vanhustenhuollon tarve tulee kasvamaan pikaisesti ja kaikkia vanhuksia ei voi 'istuttaa' Orvokin alueelle. Ellei sitten kaupunginjohtaja suunnittele pienelle pellonläntille jotain monikymmenkerroksista kolhoosia.

    Parempi lähestymistapa lienee, että Orvokin viereen rakennetaan vanhainkoti, mutta sillä ei suinkaan yritetä korvata nykyistä.

    7mE kuulostaa aikas pieneltä hinnalta nykyisen tonttialueen hinnaksi. Tuonhan maksaisi jo kirkkovenekin kun saisi noin hienon tonttipaikan itselleen....

    Missä tuo Orvokin alue sijaitsee?

    Äänestä


  • suosittu pikkulasten polskimispaikka. Sitten menetämme senkin ikuisesti.

    Äänestä

  • uimaranta on kirjoitti:

    suosittu pikkulasten polskimispaikka. Sitten menetämme senkin ikuisesti.

    Kaava estää rantaa myymästä, siellä polskitaan jatkossakin.

    Äänestä

HAiStakaa ny vittu, ton huonon hoitonne kanssa..2002 oli ehkä erimalli..nyt voi olla toisin..aina ollaan yleistämässä. Ryhtykää itse hoitajiksi ja menkää hoitaan sinne. Katotaan mitä te osaatte antaa..Niin kauan ku ei ole kokemusta,asianmukaista tietoa ja koulutusta kannattaa pitää ne huonoista hoidoista puheet omassa mielellä..kaikki yrittää siellä tehä töitä ja että vanhuksilla olis hyvä olo..Harva sellasessa paikassa joka homeessa on niin töitä tekee...

Äänestä
  • omaisilta jotka poikkeavat vain silloin tällöin siellä. Jos käy useammin voi pikkuseikoista heti keskutella henkilökunnan kanssa, eikä omaisen vanhuuden heikentyminen tunnu niin ahdistavalta. Olosuhteet voi olla kehnot, mutta kohtelu on mielestäni ollut aina asiallista. Ruoka tavallista hyvälaatuista laitosruokaa. Onkohan Koukkuniemen mukaan alettu parjaamaan Vihnuskotiakin? Joka haluaa auttaa ja tarkkailla asukkaiden kuntoa voi liittyä esim. ulkoilutus tai ystäväpalveluun. SPR:n Nokian osastosta löytyy henkilö, joka voi ehdotaa sopivaa tehtävää jota voi kokeilla vanhusten viihtyvyyden parantamiseksi.

    Äänestä

  • Vihnuskodissa on monella mittarilla mitattuna huonoa hoitoa.
    - Hoitajamitoitusta on nostettu, missä se näkyy? Tauot hoitajilla pidentyneet.
    - Vuodepotilaita (sängyssä 23 tuntia/päivä) on noin 30%, miksi makuutetaan? Kun ei viitsitä nostaa istumaan.
    - Lääkkeitä syötetään todella paljon, mieliala-uni-rauhoitaavia, miksi? Hoitajat viihtyvät keskenään ja tarvitaanhan sitä unilääkettä, että unta riittäisi 14 tuntia/vuorokausi.
    Ja kielenkäyttö joillakin tupakin hajuisilla hoitajilla on pöyristyttävää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VIHNUSKOTI!!!!! kirjoitti:

Suurella järkytyksellä ja kauhulla luin Vihnuskodista käytävää keskusteluja internetin keskustelu palstoilla. Näköjään huhut kyseisen paikan huonosta maineesta pitävät valitettavasti paikasta. Itkin kun luin kuinka huonoa ja jopa järkyttävän huonoa hoitoa "hoitajat" antavat. Olen itse ollut vuonna 2002 kyseisessä kuoleman esikartanossa töissä ja yhdyn täysin siihen että vihnuskodissa asiat ovat jäykyttävän huonolla tolalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu