Ihmetyttää, ettei aikuiset opiskelijat saa aikaan yhteistä strategiaa yliopiston opettajaa kohtaan joka opettaa kyykyttämällä ja vihaisuudella. Yksi opiskelija kun ei paljon aikaan saa.
Havainto: opiskelijoiden pitäisi keskustella enemmän ongelmista.
Havainto: opiskelijoiden pitäisi keskustella enemmän ongelmista.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Harmillista, mutta fakta on se, että teistäkin lähes jokainen joutuu jossain vaiheessa uraansa juuri kuvailemasi tapaisen esimiehen kanssa työskentelemään.
sain TOSI paljon aikaiseksi kaikkein opiskelijoitten hyväks kun valitin tosta opesta.
Niin että: TEE jotain, elämän ei ole tarkoitus olla kärsimystä.
Muistan opiskeluajoiltani lehtorin, joka mittasi hakijoiden hermoja ja säikkymistasoa jo pääsykokeissa, ja moni lähtikin itkun ja porun kanssa kotiin jo ensimmäisenä päivänä. Sama meininki jatkui opetuksessa.
Lehtori oli äärimmäisen oikukas ja lähes aina hyvin huonotuulinen. Hän rakasti silmätikkujensa kiusaamista ja halveksi opiskelijoita tasapuolisesti. Jotkut harvat - aina kuitenkin mielpuoliset opiskelijat - pääsivät hänen suosioonsa nauttimaan täysistä pisteistä ja loistoarvosanoista ihan niitä ansaitsemattakin.
Kapina kyti ennen vuosikertaani ja sen jälkeenkin, mutta emme me niin tyhmiä olleet, että olisimme ruvenneet valittamaan ylemmille instansseille. Veemäinen luonne ei nimittäin ole mikään syy sanoa irti työntekijää yliopistoissa sen enempää kuin yritysmaailmassakaan, ja joka sitä yrittää, aiheuttaa harmia ainoastaan itselleen.
Olet oikeassa siinä, että ongelmista pitäisi keskustella. Se keskusteleminen helpottaa oloa silloin, kun yhteiskunnan realiteetit mätkivät opiskelijoita päin näköä eikä kaikki enää olekaan niin kivaa. ;)
Annoit ymmärtää, että lehtori antoi väärin perustein hyviä numeroita ja täysiä pisteitä omille suosikeilleen ja muille huonoja. Silloin kyse ei ole enää pelkästä vittumaisesta luonteesta.
Tutkintomme sisälsi paljon opintoja, joista ei jäänyt jälkiä muualle kuin opintosuoritusrekisteriin. Monen monta suoritusta arvosteltiin myös mutulla, eli opettajan korvat joko tykkäsivät tai eivät. Jos paikalle olisi raahattu äänitys- tai kuvausvälineet tai vaikka toinen opettaja, tilanne olisi ollut hyvin poikkeuksellinen (ja hyvin hankala järjestää), eikä arvostelussa tietenkään olisi ollut kummallisuuksia juuri sillä kerralla.
Muutaman kerran kävimme kyseisen lehtorin luona kysymässä, mistä kirjallisten suoritusten kummalliset piste-erot (täydet vs. nollat) johtuivat, ja selityksenä saattoi olla esimerkiksi jokin edellisen tai jäljempänä tulleen kysymyksen vastaus, joka jo olikin ihmettelijöillä hieman erilainen. Outoa, mutta näkyi toimivan.
Kuulostaahan tuo kahelilta, mutta kun lehtorin kollegat pelkäsivät tätä lähes yhtä paljon kuin opiskelijatkin, eikä laitoksen johtajakaan ollut vastaanpanevaa sorttia, se helpoin tie oli kaikille myös houkuttelevin: otettiin se ykkönen suosiolla, jotta päästiin jatkamaan opintoja jonkun muun lehtorin kursseille. Yhden sivuaineopiskelijan tuo lehtori kuitenkin käytännössä ajoi tiedekunnasta ulos: kun ei perusopinnoista saa millään hyväksyttyä, ei opiskelu etene.
Tuo edellisen kirjoitukseni "mielpuolinen" muuten on näppäilyvirhe. "Miespuolinen" sen piti olla. Freudian.
mikä aine ja yliopisto oli kyseessä?
Jotain hyvää tuohon nähden ehkä massaluennoissakin: luennoitsija ei tunne opiskelijoita, ja arvosteltavaa on niin paljon, ettei muutenkaan varmaan ehtisi/jaksaisi kiinnittää huomiota.
Muutoin massaluennot ovatkin sitten shitea.