Näkyy olevan

täynnä, jopa uutispätkät leikataan niin, että Urputtajan sanat jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi.
perkeleen moista pelleilyä.
Kohta ollaan kuin ameriikassa, että ääniäkin lasketaan niin kauan, että demarit varmasti voittavat.

Muta ensi viikolla alkaakin toinen laulu.
Nimitäin sodanuhka on todennäköinen.
Pörssit nimittäin romahtavat jälleen.

sahtivaari ja stubbi töpeksi sooloiluillaan niin pahasti, jottei siihen olisi edes koko eduskunta pystynyt.
6124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tuo Stubbi sitten demari.

Äänestä
  • mikään muu kuin natolobbari.
    Se on ainakin ihan varmaa.
    Stubbihan kuuluu kobbari järjestöön. Huom, uusi sana.

    Äänestä


%%P

Äänestä

eivät mene teidän persujen retkuun,eli äänestämään persujen populisti äärioikeisto homo haidereita.

Äänestä

kokoomusministeri Kanerva, vaikka valtionvarainministeri oli varoitellut moisesta köytöksestä. Naimisissa oleva mies, on siinä yhteiskuntamalli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yle aivan demaritoimittajia kirjoitti:

täynnä, jopa uutispätkät leikataan niin, että Urputtajan sanat jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi.
perkeleen moista pelleilyä.
Kohta ollaan kuin ameriikassa, että ääniäkin lasketaan niin kauan, että demarit varmasti voittavat.

Muta ensi viikolla alkaakin toinen laulu.
Nimitäin sodanuhka on todennäköinen.
Pörssit nimittäin romahtavat jälleen.

sahtivaari ja stubbi töpeksi sooloiluillaan niin pahasti, jottei siihen olisi edes koko eduskunta pystynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu