- Pysyimme sotasuunnitelmassa 20 minuuttia, mutta sitten paketti hajosi ja jännitekin hävisi, vaikka läksimme hakemaan toista maalia. Kolmannessa erässä SaiPa oli jo selvästi jalkavampi, joutui Hannu Virta myöntämään pelin jälkeen.
Todellakin kotijoukkueen luistin liikkui toisesta erästä lähtien selvästi vieraita paremmin ja samalla meni jotenkin Tepsin pelaajien uskokin. Virralla ja kumppaneilla onkin taas paljon mietittävää, vaikka välillä TPS:n peli näytti jo olevan mallillaan.
- Valitettavasti emme pääse kehittämään kunnolla peliämme, kun koko ajan pitää yrittää voittaa. Ylivoimalla esimerkiksi pitää saada enemmän laukauksia aikaan, ja ehkä kentällisiä joudutaan rukkaamaan, Virta pohti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
sutela, joka ei tajua että virta/team pitää pistää pihalle. silti upi ylönen no uno salakille.