Sydän oireeni alkoivat n. 4 vuotta sitten. Kaikki lähti "paniikkikohtauksesta". En itseasiassa ole varma oliko kyseessä paniikkikohtaus vaiko sydämen toiminnan häiriö. Joka tapauksessa pelästyin jotain asiaa ja syke hyppäsi taivaisiin. Myöhemmin rauhoittui, mutta seuraavana päivänä pulssi oli kokoajan korkea. Tämän jälkeen olen kärsinyt lähes päivittäisistä muljahduksen tunteista ja välilyönneistä. Rinnassa painon tunnetta ja rintakehä on jopa kosketusarka. Välillä rytmihäiriöt saattavat tuntua jonkin aikaa epäsäännöllisenä rytminä ja sen jälkeen tulee tämä paniikki ja ahdistava olo rintakehään. Joskus herään myös öisin nopeaan sykkeeseen. Rytmihäiriöiden jälkeen tulee yleensä paha ja voimaton olo.
Nyt rytmihäiriöitä on alkanut tulla liikunnan jälkeen. Syke voi nousta 120:sta 180:een ja pysyä siinä jonkin aikaa... yleensä 10min. Myös sykemittarista olen katsonut maksimisykkeen ja se on näyttänyt muutamia kertoja 226, 225, 223... voiko maksmisykkeeni olla noin järkyttävä! olen sentään 18v. En ole edes noin kovilla tehoilla liikkunut, yleensä teholla 130-170. Mittari on vielä melko uusi ja polar merkkinen, eikä sen piäisi ottaa häiriötä muista mittareista.
Huolestuttaa kovasti nämä rytmihäiriöt, sillä liikun todella paljon ja se on minulle hyvin tärkeää.
Kyllästyin lopullisesti ja menin lääkäriin. Tehtiin perustarkastukset, missään ei ilmennyt mitään poikkeavaa. Lääkäri laittoi kumminkin lähetteen sisätautilääkärille ja minulta otetaan myös holter. Jos holterissa ei näy mitään niin jätetäänkö asia siihen? Milloin ryhdytään tarkempiin tutkimuksiin? Usein mietityttää, että onko ongelmani vain korvien välissä. Olen ollut jo pitkään ahdistunut ja neuroottinen terveyteni suhteen jo pienestä pitäen.
Tämä voi olla naurettavaa, mutta olen syntynyt hyvin pienenä keskosena paino vähän päälle kilon ja kohdussa todettiin, kasvuni huonoksi ja sydänäänet eivät kuuluneet jne.. Voiko ongelmani juontaa jo lapsuudesta joka on alkanut ilmetä vasta murrosiässä?
Nyt rytmihäiriöitä on alkanut tulla liikunnan jälkeen. Syke voi nousta 120:sta 180:een ja pysyä siinä jonkin aikaa... yleensä 10min. Myös sykemittarista olen katsonut maksimisykkeen ja se on näyttänyt muutamia kertoja 226, 225, 223... voiko maksmisykkeeni olla noin järkyttävä! olen sentään 18v. En ole edes noin kovilla tehoilla liikkunut, yleensä teholla 130-170. Mittari on vielä melko uusi ja polar merkkinen, eikä sen piäisi ottaa häiriötä muista mittareista.
Huolestuttaa kovasti nämä rytmihäiriöt, sillä liikun todella paljon ja se on minulle hyvin tärkeää.
Kyllästyin lopullisesti ja menin lääkäriin. Tehtiin perustarkastukset, missään ei ilmennyt mitään poikkeavaa. Lääkäri laittoi kumminkin lähetteen sisätautilääkärille ja minulta otetaan myös holter. Jos holterissa ei näy mitään niin jätetäänkö asia siihen? Milloin ryhdytään tarkempiin tutkimuksiin? Usein mietityttää, että onko ongelmani vain korvien välissä. Olen ollut jo pitkään ahdistunut ja neuroottinen terveyteni suhteen jo pienestä pitäen.
Tämä voi olla naurettavaa, mutta olen syntynyt hyvin pienenä keskosena paino vähän päälle kilon ja kohdussa todettiin, kasvuni huonoksi ja sydänäänet eivät kuuluneet jne.. Voiko ongelmani juontaa jo lapsuudesta joka on alkanut ilmetä vasta murrosiässä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Its olen nyt käynyt ensiavussa pari kertaa sydämen "muljahtelun" vuoksi viikon sisällä.
-Sydän jättää lyömättä hetkeksi ja sitten lyö muutaman kerran todella nopeasti... ja sama uudestaan. Tämän jälkeen pulssi on pitkään n:140.
Mitään ei näy filmissä tai seurannassa.
Minulla myös voimaton/pyörryttävä ja väsynyt/paha olo tuon jälkeen !!!
pulssi on levossa n:85.
Sanoivat johtuvan stressistä ... Jos jatkuu niin sitten kilpirauhakokeisiin.
Sanoivat, että tuollaiseten "hyvänlaatuisten" oireiden jälkeen ihminen pelästyy niin , että pulssi kohoaa jo senkin vuoksi. (myös hengitys tihentyy ja on vapinaa jne...)
Antoivat ea:ssa diapamia, joka ei kuitenkaan vaikuttanut mitään...
Paniikkihäiriöoireita on ollut kesällä, mutta nyt varmaan uusiutuvat ???
Itselläni tiheälyöntisyyskohtaukset alkoivat noin kolme vuotta sitten kovan stressin ja erään läheisen ihmisen kuoleman myötä. Syke nousi reippaasti yli 160 ihan hetkessä eikä painunut alle 100 kuin muutaman tunnin jälkeen, kun olin saanut rauhoituttua. Kaikki mahdolliset kokeet rasitus-ekg:tä lukuun ottamatta tehtiin; mitään vikaa ei löytynyt. Sain Emconcoria ensiavuksi ja sitä käytinkin jonkin aikaa melko usein, koska tiheälyöntisyyskohtaukset uusivat niitä pelätessäni.
Nyt nuo tiheälyöntisyyskohtaukset ovat taakse jäänyttä elämää, mutta tilalla on jo muka kerran lääkkeillä (Cipralex) hoidettu ahdistuneisuus-/paniikkihäiriö ja sydämen muljahtelua, johon silloin tällöin liittyy pyörrytystä. Sydänfilmissä ei ole kertaakaan näkynyt mitään, ja se on katsottu kuitenkin melko usein, viimeksi kesällä kahdesti.
Minulla muljahtelut alkavat stressatessani, jännittäessäni tai töissä kiperässä tilanteessa. Muljahtelut sitten laukaisevat paniikkikohtauksen, ja siinä sitä sitten ollaan, täysin invalidisoituneena loppupäivä. Vaikka tuota sydäntä on tutkittu ja terveeksi todettu, en voi olla huolestumatta silloin kun muljahtelu alkaa. Äskenkin joogassa ollessani asennon vaihto sai pari kertaa muljahduksen aikaiseksi ja nyt tässä jäähdytellään paniikin jälkihöyryissä.
Avopuolisoni menee aina täysin lukkoon, kun kerron hänelle näistä tuntemuksistani, sillä hän olettaa etten vuoden kestäneen lääkehoidon jälkeen enää voi saada paniikkikohtauksia. Näistä on nyt tullut meillä jonkin asteinen tabu, niistä ei siis saa puhua tai muuten on avopuoliso täysin kipsissä ja minulle ikään kuin vihainen seuraavan vuorokauden. Se ei millään tavalla paranna omaa oloani. Olisikin mielenkiintoista kuulla, miten muiden läheiset reagoivat jos/kun pelästytte rytmihäiriöitä?
Olen tällä hetkellä terapiatarpeen kartoituksessa ja toivon todellakin, että terapiaan pääsen, sillä paniikit ja rytmihäiriöt todennäköisesti ruokkivat toinen toisiaan. Jos vain saisin 100% varmuuden siitä, että rytmihäiriöni ovat vaarattomia, uskon että paniikkikohtauksetkin vähenisivät radikaalisti. Tiedän vain, ettei tätä elämää voi jatkuvassa pelossa elää, mutta sitä en tiedä, miten pelosta pääsisi eroon. Paitsi tietysti siten, että rytmihäiriöt häviäisivät.
Itselläni sama, aina rytmihäiriön tullessa ahdistun. Ahdistus saattaa kestää viikkoja. Mietin rytmihäiriöitä ja niiden vakavuutta jatkuvasti. Ahdistus lisää oireita, noidankehä on siis valmis.
Olen yrittäny vakuutella itselleni, että ongelma on korvien välissä, en vain tahdo uskoa sitä. Toivottavasti tulevat tutkimukset osoittavat, että mitään vikaa ei ole. Voisin myös päästä ongelmasta eroon.
Minulla on aina ollut ajatuksia, jotka jotenkin liittyvät johonkin sairauteen. Aivan lapsuudesta asti, kuulostaa typerältä neuroottisen vauhkoamiselta, mutta ne todella rajoittavat elämääni. Siksi epäilenkin sairastavani ahdistuneisuushäiriötä. Ajatus ei ole mahdoton sillä suvussani esiintyy monenlaisia vakavia psyykkisiä häiriöitä. Itsemurhat eivät ole jääneet yhteen.
Syytä ongelmaani en löydä ihmissuhteista.Kyllähän ahdistuksella on biologinen puolensakin. Elämäni on pintapuolin hyvää, oman päänsisäiset ajatukset vain rajoittavat sitä. Toivoisin myös pääsenväni jonkun juttusille, jos mitään fyysistä vikaa ei löydetä.
Itse ahdistuin tosiaan noin kolme vuotta sitten, jolloin rytmihäiriötkin alkoivat. Sain aluksi ahdistuskohtauksia, mutta pikkuhiljaa ahdistus kasvoi lähes jatkuvaksi, huomaamattani. Tämä kaikki todennäköisesti herkän luonteeni, jännitystaipumukseni, pääsykoestressin ja jatkuvien läheisten kuolemien yhteisvaikutuksesta.
Pääsin kriisiterapiaan, kun samanaikaisesti parisuhteeni kariutui ongelmieni myötä, ja myös lääkehoito aloitettiin. Lääkehoidon ajan kaikki oikeastaan sujui hyvin, ahdistus katosi miltei kokonaan ja rytmihäiriöitäkin tuli vain harvoin. Uskalsin elää ja olla onnellinen.
Nyt lääkityksen lopettamisesta on aikaa muutamia kuukausia ja kaikki alkaa taas kaatua päälle; saan rytmihäiriöitä, joiden seurauksena ahdistun ja ahdistumisen seurauksena rytmihäiriöitä tulee koko ajan lisää, aivan kuten sinulla ap. Eilen tuli jopa pitkästä aikaa paniikkikohtaus ja luulin aivan tosissani kuolevani lähijunaan.
Sama juttu. aina kun menee työpaikan ovesta
sisään ei tiedä että mikä on organisaatio ja työpaikka. ota nyt lainaa 30 vuodeksi
Kuvailemasi ongelma on täsmälleen samanlainen kuin minulla. Kerrotko oletko saanut ongelman hallintaan ja millä keinoin?