Vasemmistoliitto

VASEMMISTONUORTEN PÄIHDEPOLIITTINEN ASIAKIRJA
Etusijalle ihminen
Pamppupolitiikasta haittojen vähentämiseen

SISÄLTÖ

1. Johdanto
2. Alkoholipolitiikka
2.1 Alkoholin sääntely on haittojen vähentämistä
2.2 Nuoret vastuullisiksi alkoholin kuluttajiksi
2.3 Asennemuutos alkoholin käyttöä kohtaan
3. Tupakka on päihteistä tappavin
4. Huumeetonta yhteiskuntaa ei ole
4.1 Kiistakysymyksenä kannabis
5. Päihteiden käytön ennaltaehkäisyyn panostettava
5.1 Ehkäisevää valistustyötä monipuolistettava
5.2 Valistukseen asiallisuutta, ei hurmosta
6. Strategiaksi haittojen vähentäminen
6.1 Mitä on haittojen vähentäminen?
6.2 Huumetestit syrjäyttävät
6.3 Rikos ja rangaistus
6.4 Hoitoa myös vankiloihin
7. Hoitojärjestelmän mukauduttava uusiin tarpeisiin
7.1 Päihderiippuvaisilla on oikeus hoitoon
7.2 Kuntoutus on hoidon tärkeä osa
8. Suomen mahdollista vaikuttaa globaaliin huumepolitiikkaan
8.1 Huumausainekysymyksiin vaikutettava globaalilla tasolla
8.2 Globaalit ympäristövaikutukset

1. Johdanto

Päihteiden käyttö on ollut osa yhteiskuntaa kautta aikojen, mutta hallitun viihdekäytön lisäksi esiintyy ongelmakäyttöä. Ongelmia välttääkseen yhteiskunnat pyrkivät säätelemään päihteiden käyttöä erilaisilla rajoituksilla ja kielloilla. Kuitenkin valitettavan usein rajoitusten ja kieltojen rikkojat jätetään yhteiskunnan ulkopuolelle. Vasemmistolainen päihdepolitiikka huomioi ensisijaisesti ihmisen ja huolehtii, että ketään ei jätetä heitteille. Tämä ajatus on keskeisenä myös Vasemmistonuorten päihdepoliittisessa ohjelmassa.

Alkoholi ja tupakka ovat Suomessa yhä ylivoimaisesti suosituimmat päihteet ja ne aiheuttavat kansantaloudellisesti ja -terveydellisesti eniten ongelmia. Alkoholin ongelmakäyttö on tavallista kaikenikäisten parissa. Vasemmistonuorten päihdepoliittisen asiakirjan tavoitteena on vastuullinen alkoholipolitiikka ja tupakoinnin huomattava vähentäminen.

Huumeiden käyttö on vakiintunut Suomessa. Huumepolitiikan peruskulmakivenä tulee olla Suomen virallisen huumepoliittisen strategian mukainen haittojen vähentämisen politiikka.
2. Alkoholipolitiikka

Alkoholi on Suomessa päihteistä käytetyin ja sosiaalisesti hyväksytyin. Alkoholin aiheuttamat terveydelliset ja sosiaaliset ongelmat ovat mittavat. Alkoholi tappaa joka vuosi Suomessa yli 3000 ihmistä, alkoholisairauksiin kuluu yli 36 000 hoitopäivää ja alkoholi on yksi merkittävimmistä työkyvyttömyyden syistä. Tutkijoiden mukaan alkoholi on ylivoimaisesti vakavin kansanterveydellinen ongelma Suomessa.

Alkoholin kulutus on lisääntynyt jatkuvasti jo vuosikymmenien ajan. Sodan loppuminen, keskioluen vapauttaminen ja 1980-luvun talouskasvu lisäsivät juomista. Lähimenneisyyden vakavin alkoholin kulutuksen ja haittojen lisäys tapahtui, kun eduskunta laski alkoholiverotusta merkittävästi vuonna 2004. Alkoholiverotus tulee pitää korkeana, erityisesti väkevien alkoholijuomien osalta.
2.1 Alkoholin sääntely on haittojen vähentämistä

Alkoholin kulutukseen vaikutetaan tutkimusten mukaan tehokkaimmin sääntelyllä. Valtion harjoittamia alkoholin sääntelytoimenpiteitä ovat esimerkiksi alkoholin korkea verotus, Alkon myyntimonopoli, myynnin ikä- ja aikarajat, viinan mainontakielto, anniskelupaikkojen aukioloajat sekä liikenteen promillerajat.

Sääntelyn tarkoituksena on alkoholin aiheuttamien haittojen ja kustannusten vähentäminen alkoholin kulutusta vähentämällä. Alkoholin kokonaiskulutuksen kasvun ja alkoholista aiheutuvien haittojen välillä on selvä yhteys.

Erilaisten sääntelytoimenpiteiden tehoa ja sivuvaikutuksia on arvioitava kriittisesti. Osa sääntelystä epäonnistuu: esimerkiksi alkoholin myyminen humalaiselle on kiellettyä, mutta käytännössä asiaa ei valvota. Toisaalta jotkut säätelyt ovat hyviä ja onnistuneita, kuten liikenteen promillerajat, joita pidetään erityisen tärkeinä ja niitä sovelletaan tarkasti.

Uusien alkoholin sääntelytoimenpiteiden käyttöönottoa tai vanhoista luopumista tulee arvioida sen mukaan, millaisia vaikutuksia ratkaisulla on alkoholinkäytöstä aiheutuviin haittoihin. Ratkaisujen tulee aina pohjautua punnittuun tutkimustietoon.

Vaikka hyvinvointivaltioon kuuluvalla rajoittavalla alkoholipolitiikalla on mielipidetutkimusten valossa edelleen vankka kannatus Suomessa, on suomalainen alkoholin sääntelypolitiikka kovien liberalisointipaineiden kohteena. Erityisesti tulilinjalla on Alkon myyntimonopoli.

Alkon myyntimonopoli ja viinan hinta ovat kaksi eri asiaa. Vapaampi alkoholin kauppa ei tarkoita automaattisesti halvempia hintoja. Alkoholin myynnin pitäminen valtion monopolina on pohjoismaisittain tyypillinen ratkaisu, joka Suomessa on osoittanut toimivuutensa. Viinien myynti elintarvikeliikkeissä ei parantaisi viinien valikoimaa tai laskisi hintaa, mutta sen sijaan se lisäisi alkoholin kulutusta ja näin ollen myös alkoholin aiheuttamia haittoja ja kustannuksia.

Vahvojen alkoholijuomien myynnin säilyttäminen valtion monopolina on paras ratkaisu. Alkon toimintaa on mahdollista kehittää sen alkoholipoliittisesta tehtävästä luopumatta. Alueellisen tasavertaisuuden nimissä Alkon jakeluverkkoa ei ole syytä pitää tieten tahtoen harvana.

Suomen pitää ajaa aktiivisesti Euroopan laajuista yhtenäistä ja vastuullista alkoholipolitiikkaa ja alkoholin verotusta. Suomen korkean verotuksen malli täytyy saada myös muualle Eurooppaan. Alkoholipolitiikan eroja jäsenvaltioiden kesken kuvaa hyvin se, että Suomessa alkoholipolitiikka kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön piiriin, kun taas monissa muissa Euroopan maissa sitä hoitaa maatalousministeri.
2.2 Nuoret vastuullisiksi alkoholin käyttäjiksi

Nuoret ovat haittoja vähentämään pyrkivälle alkoholipolitiikalle tärkeä kohderyhmä, koska heidän juomatapansa ovat vasta muotoutumassa. Koulujen ja muiden kasvattajien alkoholivalistusta tulisi kehittää raittiuden korostamisesta vastuulliseen alkoholin käyttöön. Nollalinjaa korostava alkoholivalistus on osaltaan syypää nuorten humalahakuiseen juomiseen. Keskitietä ei valistuksesta useinkaan löydy.

Alkoholin myynnin ikärajoista on syytä pitää kiinni. Jos nuorten humalajuomista saadaan siirrettyä myöhemmälle iälle edes muutamalla vuodella, on sillä tutkimusten mukaan vähentävää vaikutusta yksilön myöhemmälle alkoholinkäytölle.

Viinien ja väkevien säilyminen pelkästään Alkon myyntilistoilla edesauttaa niiden pysymistä poissa alaikäisten ulottuvilta. Alkoholia myyvien kauppojen, kioskien ja anniskelupaikkojen toimintaa tulee valvoa tarkemmin ja henkilökunnan koulutusta parantaa, jotta alkoholia ei myydä alaikäisille.

Parasta nuoriin kohdistuvaa alkoholipolitiikkaa on huolehtia siitä, että yhteiskunnan syrjäytymistä ehkäisevät turvaverkot säilyvät toimivina ja että nuorten vapaa-ajan- ja harrastustoimintaa tuetaan. Toimiva nuorisotyö ja erityisnuorisotyö huolehtivat osaltaan siitä, että nuorilla on vastuullisia aikuisia ympärillään ja riittävästi mielekästä toimintaa.
2.3 Asennemuutos alkoholin käyttöä kohtaan

Alkoholitiedotusta ei kohdenneta tarpeeksi aikuisväestölle, vaikka kaikkien tilastojen mukaan pahimmat ongelmat aiheutuvat keski-ikäisten alkoholinkäytöstä. Toimenpiteisiin herätään vasta siinä vaiheessa kun alkoholi on todellinen ongelma esimerkiksi rattijuopumusten muodossa. Yhteiskunta maksaa vakavasta kansanterveydellisestä ongelmasta muun muassa hoitopäivien muodossa ja epäsuorasti myös menetettyjen työpäivien ja työkyvyttömyyden muodossa. Nuoret omaksuvat käyttäytymismalleja kotoa, ja näin aikuisväestön alkoholinkäyttö vaikuttaa myös pidemmällä aikavälillä.
3. Tupakka on päihteistä tappavin

Tupakka on alkoholin ohella yhteiskuntamme suurimpia kansanterveydellisiä ongelmia. Suomessa tupakkavero on oikeutetusti korkea, sillä tupakkaverolla katetaan terveydenhuollon kustannuksia. Tupakkaverossa on myös korottamisen varaa.

Suomessa kuolee vuosittain noin 5000 ihmistä tupakoinnista johtuviin sairauksiin. Tupakoinnista aiheutuu arviolta noin 1,2 miljoonaa sairauspoissaolopäivää vuosittain ja hoitopäiviä kertyy yli 220 000. Tupakasta vieroitus on siis taloudellisimpia mahdollisia investointikohteita terveydenhuollon alalla. Tupakasta vierottamiseen käytetty raha säästää elinvuosia tehokkaammin kuin mikään muu terveydenhuollon investointi.

Tupakka on iso bisnes ja äärimmäisen kannattava kansainväliselle tupakkateollisuudelle, joka jopa kiistää tuotteensa aiheuttavan riippuvuutta, mutta samalla käyttää tuota riippuvuutta tietoisesti hyväkseen. Tupakkayhtiöt ovat laillistettuja huumekartelleja, jotka käyttäjän lisäksi hyväksikäyttävät tupakan viljelijöitä ja ympäristöä.

Tupakointi katsotaan Euroopankin tasolla vakavaksi ongelmaksi. Euroopan alueen maat ovat sopineet yhteisistä tupakanvastaisista toimista ja tupakoinnin vähentämiseen tähtäävän poliittisen ilmapiirin luomisesta. Euroopan tasolla pitäisi pystyä sopimaan voimatoimista ylikansallisia tupakkajättejä vastaan.

Suomi on maailman tiukimmin tupakointia sääteleviä maita. Suomalaisten elinympäristöt ovat Euroopan savuttomimmat. Tupakoimattomien oikeus savuttomaan ympäristöön on turvattu, esimerkiksi työnantajille säädetyllä velvoitteella suojata työntekijänsä tupakansavulta.

Tupakkamainonnan ja tupakan piilomainonnan vastainen kamppailu on jatkossakin tärkeää. Tupakka-automaatit pitäisi poistaa kokonaan käytöstä, koska niiden valvonta on lähes mahdotonta. Suomalaista tupakkapolitiikkaa on tästä enää vaikea järkevällä tavalla kiristää kieltämättä tupakan myyntiä tai tupakointia kokonaan. Tupakkapolitiikan tiukka nykylinja on terveydellisesti perusteltua ja järkevää. Se ei saa kuitenkaan johtaa ylilyönteihin, kuten tupakoitsijoiden syrjimiseen työelämässä tai asuntoa hankittaessa. Päihteiden käytön ehkäisyssä myös tupakka on otettava huomioon. Uusien tupakkalakien sijasta on keskityttävä sellaisen asenneilmapiirin luomiseen, jonka tavoitteena on tupakoinnin huomattava vähentäminen.
4. Huumeetonta yhteiskuntaa ei ole

Suomessa huumausaineista keskustelu on tabu. Keskustelu on yksipuolista - avoin keskustelu ei onnistu, sillä valtavirrasta poikkeavien mielipiteiden esittäjät leimataan automaattisesti. Käyttäjistä puhuttaessa ei oteta huomioon viihdekäyttäjiä, vaan ihmiset jaotellaan joko ongelmakäyttäjiin tai täysin raittiisiin. Tämä ei luonnollisestikaan pidä paikkaansa, sillä ongelmakäyttäjien osuus on jopa alle 5 prosenttia kaikista käyttäjistä.

Huumeeton yhteiskunta on utopia, sen sijaan haittoja yhteiskunnalle ja yksilölle pystytään vähentämään merkittävästi. Suomen on vihdoin aika alkaa harjoittaa virallisen huumepoliittisen strategian mukaista haittojen vähentämisen politiikkaa.

Nykyisin Suomen huumepolitiikkaa vedetään kolmen eri ministeriön taholta kahteen eri suuntaan. Oikeusministeriö ja sisäministeriö uskovat vakaasti ongelman ratkeavan poliisien toimivaltuuksia ja resursseja lisäämällä, käyttäjiä rankaisemalla ja muihin pakkokeinoihin nojautuen. Sosiaali- ja terveysministeriö taas toteuttaa tahollaan lainsäädäntötyötä, joka hitaasti tuo Suomeen haittojen vähentämisen politiikassa hyväksi havaittuja työkaluja. Kaksoisstrategia ei toimi. Suomen huumepolitiikan suunnan on oltava haittojen vähentäminen, ei käyttäjiin kohdistuvien kontrolli- ja pakkokeinojen lisääminen.
4.1 Kiistakysymyksenä kannabis

Mietojen ja vahvojen huumeiden erittely lainsäädännöllisesti herättää suuria tunteita. Kehitys on useissa Euroopan maissa viime aikoina kulkenut suuntaan, jossa kannabiksen käyttöä pidetään hyväksyttävämpänä kuin ennen. Kannabiksen lääkekäyttö on sallittu useissa maissa, mutta myös sen puhdas viihdekäyttö on käytännössä sallittu muuan muassa Hollannissa, Englannissa, Sveitsissä ja Portugalissa. Lainsäädännöllisesti asia on monessa maassa hoidettu niin, että käyttö pysyy rikoksena, mutta siitä ei enää rangaista.

Hollannissa, jossa asiasta on paljon kokemusta aina 1970-luvun lopulta lähtien, kannabiksen vapauttamisesta saatavia hyötyjä pidetään huomattavasti suurempina kuin mahdollisia haittoja. Kun käyttäjä ostaa tuotteensa coffee shopista tai kasvattaa itse kasvinsa kotona, hän ei joudu asioimaan kovia huumeita markkinoivien huumekauppiaiden kanssa. Tämä ehkäisee koviin huumeisiin siirtymistä.

Myös tilastot kannabiksen kulutuksesta ja käyttäjien määrästä sallivammin kannabikseen suhtautuvien maiden ja tiukan politiikan maiden välillä, ovat saaneet monet tutkijat vakuuttuneiksi siitä, että kannabiksen laillisella statuksella ei välttämättä ole suurta vaikutusta käytön määrään.

Jokaisella maalla on kuitenkin oma päihdekulttuurinsa. Mikä toimii Hollannissa, ei välttämättä toimi Suomessa. Kannabiksen käytöstä ei pidä jatkossakaan tehdä sosiaalisesti hyväksyttävää esimerkiksi kannabiskahviloiden muodossa. Sen sijaan käyttö ja omaan käyttöön tarkoitettu kotikasvatus olisi perusteltua laillistaa, jotta kannabis ja kovat huumeet saataisiin eriytettyä lainsäädännöllisesti. Laillistamisella vältetään kannabiksen käyttäjien rikolliseksi leimaaminen ja sitä usein seuraavat sosiaaliset sanktiot.

Uusien toimenpiteiden vaikutusta yhteiskuntaan ja huumeongelmaan tulee arvioida säännöllisesti. Kotimaisten sekä kansainvälisten kokemusten tulee muodostaa perusta tulevaisuuden ratkaisuille.
5. Päihteiden käytön ennaltaehkäisyyn panostettava
5.1 Ehkäisevää valistustyötä monipuolistettava

Paras päihteiden käytön ehkäisytapa on hyvinvointi- ja hoitopalvelujen riittävä tarjonta kaikille niitä tarvitseville. Perinteikkään kouluvalistuksen lisäksi hoitoon pääsy on turvattava. Hoitojonojen pidentyminen on pysäytettävä. Ennaltaehkäisevään työhön on panostettava, mutta samalla on tarjottava oikeanlaista hoitoa ja apua eri kohderyhmille.

Ehkäisevä valistustyö on syytä jakaa kohderyhmien mukaisesti kahteen eri osa-alueeseen. Ensimmäinen, primaariehkäisy, suunnataan suurille väestöryhmille, joilla ei yleensä ole omaa kokemusta huumausaineista. Toisen, sekundaariehkäisyn, kohteena ovat riskiryhmät. Tällöin ehkäisevän työn, valistuksen ja annettavan tiedon täsmällisyys lisääntyy. Huumeita kokeilleet, ongelma- ja sekakäyttäjät saavat juuri heille suunnattua, tarpeellista tietoa esimerkiksi laittomuudesta, riskeistä ja haittojen vähentämisestä.

Varat ehkäisevään päihdetyöhön on suunnattava siten, että suuremman osan voimavaroista saa sekundaariehkäisy. Kun valistus suunnataan jo käyttäviin ja riskiryhmässä oleviin, samalla rahamäärällä saadaan aikaan selvästi suurempi vaikutus.
5.2 Valistukseen asiallisuutta, ei hurmosta

Huumevalistuksen on oltava totuudenmukaista ja riskejä paisuttelematonta. Pelottelu tai salailu ei koskaan johda toivottuun lopputulokseen. Perinteisesti valistus on kuitenkin ollut melko moralisoivaa ja riskikeskeistä. Sen johtoajatuksena on ollut kertoa lapsille ja nuorille huumeiden vaaroista tavalla, joka säikäyttää.

Valistajien kouluttamattomuus on lisännyt ennakkoluuloja ja vääriä uskomuksia. Hurmoshenkisen valistuksen sijaan pitää välittää asiallista tietoa. Valistustyöntekijöiden onkin jatkuvasti hankittava uutta tietoa, jotta pinttyneet harhaluulot etenkin huumausaineista saadaan kitkettyä. Vanhalla, pelottelevalla valistustavalla vahingoitetaan kaikkien huumevalistusta tekevien instanssien uskottavuutta. Avoin yhteiskunnallinen keskustelu ja ilman moralisointia tapahtuva tiedottaminen ovat hyviä tapoja herättää luottamusta valistajia kohtaan.

Valistuksessa on tehtävä selvä ero ns. kovien ja mietojen huumeiden välillä. Puheet esimerkiksi kannabiksesta hengenvaarallisena aineena aiheuttavat lapsissa kauhua, informaatioyhteiskunnassa elävissä nuorissa taas lähinnä huvittuneisuutta. Tästä huolimatta on tärkeää tiedottaa käyttöön liittyvistä todellisista vaaroista, kuten hengenvaarallisista eri päihteiden yhdistelmistä ja sekakäytön haitoista. Huumevalistukseen on saatava myös yhteiskunnallinen ja globaali näkökulma. Yksi valistuksen keskeisimmistä tarkoituksista on tiedottaa, että päihteiden käyttö ei aina ole yksityisasia.
6. Strategiaksi haittojen vähentäminen

6.1 Mitä on haittojen vähentäminen?

Ruotsi, Suomi ja Norja ovat säätäneet Euroopan tiukimmat repressioon, eli tukahduttamiseen perustuvat huumelainsäädännöt. Joskus väitetään, että amerikkalaismallinen pakkokeinoihin keskittyvä politiikka on parasta haittojen vähentämistä. Väitettä vastaan sotivat kuitenkin tilastot näiden maiden huumekuolemista, kun tilastoja vertaillaan vaikkapa Hollannin, Ranskan tai Sveitsin vastaaviin lukuihin.

Viimeksi mainituissa maissa politiikan strategiaksi on otettu haittojen vähentäminen. Haittojen vähentämisen politiikka lähtee liikkeelle siitä, että huumeet ovat valitettavasti tulleet jäädäkseen länsimaisiin yhteiskuntiin ja huumeeton yhteiskunta on utopia. Yhteiskunnan pitää siis keskittää voimavaransa siihen, että huumeista koituisi mahdollisimman vähän haittoja yksilöille kuolemantapauksien ja sairastumisien muodossa ja mahdollisimman vähän haittoja yhteiskunnalle rikollisuuden ja kohonneiden terveydenhuollon kustannusten seurauksena.

Neulojenvaihtopisteet ovat Suomessa olleet ensimmäisiä askeleita haittojen vähentämiseen tähtäävän politiikan tiellä. On valitettavaa, että vieläkään neulojen ja ruiskujen vaihtopisteitä ei löydy jokaisesta kaupungista, vaikka puhtaiden ruiskujen vaihtaminen kiistatta ehkäisee veriteitse leviävien tautien leviämistä. Vaihtopiste on usein ainoa paikka, missä päihdetyöntekijä voi luoda kontaktin käyttäjään.
6.2 Huumetestit syrjäyttävät

Massatesteissä käytettävät pikatestit antavat helposti vääriä positiivisia ja negatiivisia tuloksia. Testien tuloksen vahvistaminen saattaa viedä jopa useita viikkoja ja tarkat huumetestit maksavat paljon. Niihin käytetyt varat ovat poissa muusta hyödyllisemmästä ja tehokkaammasta päihdetyöstä. Pikatestien teettäminen täytyy lopettaa ja päihdetestejä saa työelämässä tehdä vain strategisilla aloilla. Testattaessa täytyy testata kaikki työntekijät, ei vaan yksittäisiä henkilöitä.

Pelkät testit eivät auta päihdeongelmaisia mitenkään. Testeissä saatu positiivinen tulos voi olla alku syrjäytymiskierteelle. Asiantuntijat ovat arvioineet, että vain noin viisi prosenttia huumeiden käyttäjistä on ongelmakäyttäjiä. Loput ovat joko kokeilijoita, satunnaiskäyttäjiä tai viihdekäyttäjiä, jotka käyttävät huumeita vapaa-ajallaan, rahoittavat käyttönsä omista varoistaan, eivätkä esiinny päihtyneenä velvollisuuksiaan hoitaessa.

Kun kokeilijoihin, satunnaiskäyttäjiin tai viihdekäyttäjiin kohdistetaan massatestejä, joista kiinnijäätyään heihin kohdistetaan lainsäädännöllisiä tai muita rangaistuksenomaisia toimenpiteitä, voi näistä toimenpiteistä olla seurauksena työ- tai opiskelupaikan menetys sekä maineen menetys omassa yhteisössä. Leima pysyy otsassa pitkään ja haittaa normaalin elämän rakentamista. Yhteiskunnan tehtävänä ei ole lain keinoin ylläpitää tätä leimaa esimerkiksi estämällä opiskelumahdollisuuksia.
6.3 Rikos ja rangaistus

Haittojen vähentämistä on myös tehokkaasti toimiva vieroitushoito. Yhteiskunnalle tulee aina halvemmaksi ohjata päihderiippuvainen tehokkaaseen hoitoon kuin antaa tämän sortua rikoskierteeseen. Yhteiskunnasta syrjäytetty päihderiippuvainen voi hankkia päivittäisen huumeannoksensa huumeita välittämällä, tekemällä omaisuusrikoksia tai prostituutiolla. Suomen valtion viralliset huumestrategia-asiakirjat lähtevät siitä, että käyttäjien rankaisemisella ei huumeongelmaan pystytä puuttumaan. Rangaistus ja siitä rikosrekisteriin jäävät merkinnät voivat pahimmassa tapauksessa olla alku syrjäytymiskierteelle.

Syyttäjälaitoksen on pääsääntöisesti jätettävä syyte nostamatta käyttörikoksesta. Suomessa pitää siirtyä käytäntöön, jossa käyttörikokset pysyvät rikosrekisterissä korkeintaan kaksi vuotta. Työnantaja ei saa pyytää rikosrekisteriä nähtäväksi, ellei se ole työn suorittamisen kannalta välttämätöntä.

Vankila on pahin syrjäyttäjä ja ellei käyttäjä ole vielä kiinni jäädessään ongelmissa, kasaantuvat ongelmat viimeistään vankilassa, jossa useimmat käyttäjät jatkavat käyttöään ja saattavat hankkia massiiviset huumevelat, jotka johtavat vapautumisen jälkeen takaisin rikolliselle tielle. Vankiloissa rikollinen verkostoituminen ja velkaantuminen on tavallista.
6.4 Hoitoa myös vankiloihin

Panostaminen haittojen vähentämisen menetelmiin myös vankilan muurien sisäpuolella on merkittävä apu huumeongelmaan. Joissain vankiloissa jopa puolet vangeista on suonensisäisten huumeiden käyttäjiä. Vankiloissa ei tästä huolimatta suoriteta neulojen vaihtoa puhtaisiin. Valtaosalla käyttäjistä on hepatiitti-C ja myös hiv on vankien keskuudessa tavallinen. Vankeinhoidon määrärahoista suuren osan syövät paisuvat terveydenhuoltomenot. Likaisista neuloista leviävät epidemiat aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja valtavia kustannuksia vankeinhoidolle.

Vankiloissa ei tällä hetkellä aloiteta uusia lääkkeisiin perustuvia vieroitushoitoja. Tämä vankeinhoitolaitoksen linja on kestämätön. Suomen perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti tilanne on korjattava niin, että myös vankiloissa aloitetaan neulojen vaihto ja että kaikki siviilisairaanhoidossa käytössä olevat vieroitusmenetelmät ovat myös vankien saatavilla. Tartuntoja kantavat entiset vangit saattavat vapauduttuaan aiheuttaa epidemioita myös muun väestön keskuuteen. Siksikin on tärkeää, että vankiloissa estetään tartuntatautien leviäminen.
7. Hoitojärjestelmän mukauduttava uusiin tarpeisiin
7.1 Päihderiippuvaisilla on oikeus hoitoon

Kansanterveyslain, erikoissairaanhoitolain sekä lukuisten kansainvälisten sopimusten nojalla jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus saada hoitoa. Tällä hetkellä päihderiippuvuutta sairastavien kohdalla tämä oikeus jää usein toteutumatta. Laadukasta vieroitushoitoa ei yksinkertaisesti ole järjestetty riittävästi.

Vieroitus- ja kuntoutushoito on kuntien järjestämää. Osaksi vieroitushoitoon pääseminen tai pääsemättömyys on kustannuskysymys, mutta myös asenteissa on korjaamisen varaa. Kuntien ja erityisesti valtion tulee kantaa vastuunsa, ja järjestää riittävää hoitoa. Päihdehoitoyksiköiden rakentamiseen ei saa vaikuttaa mielikuvat tai ennakkoluulot.

Suomessa useat viranomaistahot suhtautuvat varsin vieroksuen lääkkeillä tapahtuvaan korvaus- ja ylläpitohoitoon. Lääkehoidon kiistattomat edut lääkkeettömään vieroitushoitoon verrattuna käyvät kuitenkin esiin monista tutkimuksista. Lääkehoidon osana tulee tietenkin järjestää myös psyykkistä hoitoa ja varsinaisen vieroituksen jälkeen tulee aina järjestää riittävän pitkä kuntoutusjakso. Ainoastaan psykosomaattisella hoidolla voidaan saada pysyviä tuloksia.

Yksilöllisesti räätälöityä, parasta käytettävissä olevaa hoitoa tulee olla saatavilla kaikille sitä haluaville ja tarvitseville. Tutkimustietoa hoidon kannattavuudesta on olemassa runsaasti. Narkomaanien jättäminen heitteille oman onnensa varaan on yhteiskunnalle aina kaikkein kallein vaihtoehto.

Vaikka suomalainen hoitojärjestelmä on maailmalla korkeasti arvostettu, sitä ei voida pitää riittävänä, sillä päihteidenkäyttökulttuuri muuttuu nopeasti. Päihderiippuvaisten hoitojärjestelmää on kehitettävä avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Päihderiippuvaisille on turvattava erilliset hoitopaikat käytettävästä aineesta riippuen niin vieroitus- kuin kuntoutushoidossa.

Päihdehoito jakautuu tällä hetkellä sekä sosiaali- että terveydenhuollon kentille. Jälkimmäisessä päihdetyö jaetaan perusterveydenhuoltoon, erikoissairaanhoitoon ja omaksi erikoisalakseen. Tämä jaottelu on hyvä, mutta oman päihdehoitotyön tärkeyttä on painotettava. Päihdeongelmista on kasvanut jo lähes kansantauti. Päihdehoito on oma erikoisalueensa, joka vaatii omat hoitomallit, erikoisosaamisen ja tutkimuksen. Valtion on lisättävä voimavaroja päihdetyön tutkimiseen, kehittämiseen ja järjestämiseen.
7.2 Kuntoutus on hoidon tärkeä osa

Päihderiippuvaisten hoitoa ja hoitoketjua on kehitettävä yhä kuntouttavampaan suuntaan. Perinteisen ja tuloksellisesti melko tehottoman huumevieroitushoidon jälkeen on aina järjestettävä kuntoutusta ja sosiaalista ohjausta. Kuntoutus tulee järjestää yhdistämällä ja yhdenmukaistamalla sekä erikoissairaanhoidon että sosiaalipuolen hoitopaikkoja. Näin luodaan Suomeen yhtenäinen, tasavertainen ja kattava päihdekuntoutusjärjestelmä.

Päihderiippuvaisten kuntouttaminen ei saa olla vain huumeista vieroittamista. Vieroituksen ohella tulee huolehtia siitä, että huumeriippuvuudesta irtitaistelevan hyvinvointi on turvattu. Monialaiseen kuntouttamiseen kuuluu myös perhe- ja asuntotilanteiden kartoitus ja työelämään palaamisen tukeminen. Tarpeen vaatiessa tulee järjestää myös psyykkistä tukea.

Vapaaehtoisuuteen perustuvalla huumehoidolla on saavutettu hyviä tuloksia. Pakkohoitoonkin joudutaan kuitenkin turvautumaan huumepsykoosien ja yliannostustapausten yhteydessä. Huumepsykoosipotilaiden mahdollisuudet päästä kuiville huumeiden käytöstä ovat valitettavan heikot. On syytä ottaa pohdintaan mielenterveyslain alaisen pakkohoidon kehittäminen omaksi irralliseksi päihdelaikseen. Käytännössä tämä parantaisi psykoosipotilaiden hoidon toteutumista merkittävästi. Sama aika, jonka he joutuvat viettämään psykiatrisessa sairaalassa pakkohoidossa korvautuisi psykososiaalista tukea antavalla päihdehoidolla kyseisen pakkohoidon ajan. Oma päihdehoidon pakkohoitolaki kyseisille potilasryhmille korvaisi siis mielenterveyslain alaisen pakkohoidon antamalla laajempaa ja asiantuntevaa hoitoa.

Päihdehoidon valvontaa tulee lisätä. Yhdistysten, kirkkojen ja yksityisten järjestämiä vieroitushoitoja on valvottava tarkasti yhteiskunnan taholta. Niiden käyttämien menetelmien on perustuttava tieteeseen ja tutkimukseen, ei uskomuksiin tai poppakonsteihin. Myös päihderiippuvaisten lähiomaisille, etenkin lapsille ja nuorille on järjestettävä entistä tehokkaammin hoitoa ja kuntoutusta sukupolvelta toiselle siirtyvän syrjäytymiskierteen ehkäisemiseksi.
8. Suomen mahdollista vaikuttaa globaaliin huumepolitiikkaan
8.1 Huumausainekysymyksiin vaikutettava globaalilla tasolla

Suomi on YK:n ja muiden kansainvälisten yhteisöjen jäsenenä muotoilemassa globaalin huumepolitiikan suuntaviivoja. Globaalin huumekaupan vuotuiseksi arvoksi arvioidaan noin 400 miljardia euroa. Suuri osa tästä rahasta valuu järjestäytyneelle rikollisuudelle ja huumekaupalla toimintaansa rahoittaville terroristijärjestöille. Huumekaupalla ansaitulla rahalla tuotetaan valtaa ja resursseja tahoille, jotka edustavat kaikkea muuta kuin vapaata ja demokraattista yhteiskuntajärjestystä.

Kärsijöinä huumekaupassa ovat tuottajat ja käyttäjät, voitot keräävät huumekartellit. Useat kehitysmaiden viljelijät ovat pakotettuja viljelemään esimerkiksi unikkoa tai tupakkaa, sillä päihdekäyttöön valmistetusta aineesta saa huomattavasti paremman hinnan kuin elintarvikkeista. Reilun kaupan tuotteet ovat kannatettava tapa turvata kehitysmaiden viljelijöiden toimeentulo ilman, että heidän tarvitsee sekaantua rikolliseen ja ympäristöä tuhoavaan toimintaan.

YK:n siunaama ja Yhdysvaltojen ajama huumausainepolitiikka on epäonnistunut surkeasti. USA:n johtama maailmanlaajuinen huumesota on vain kärjistänyt ongelmia. On hyödytöntä syyllistää kolumbialaisia kokaiinin viljelijöitä ja tuhota huumeviljelmiä tilanteessa, jossa 80 prosenttia kokaiinikaupassa liikkuvista rahoista jäljitetään yhdysvaltalaisten pankkien tileille. On kaksinaamaista tuhota huumekasvien tuotantoa näyttävissä sotilasoperaatioissa ympäri maailmaa, kun samaan aikaan katsotaan läpi sormien veroparatiisien kautta pestävää huumerahaa.

USA:n johdolla YK:n nykyistä maailmanlaajuista huumepolitiikkaa toteutetaan tavalla, joka kohdistaa tehottomia, mutta näyttäviä iskuja kehitysmaiden viljelijöihin ja samalla rankaisee ankarasti huumeiden käyttäjiä ja katutason välittäjiä. Ylimitoitettujen pakkokeinojen ja valvonnan käyttö uhkaa vapaata demokraattista yhteiskuntaa ja ihmisoikeuksia.

Globaalin huumeongelman kannalta yhteiskunnan pahin vihollinen ei ole yksittäinen käyttäjä tai kehitysmaan viljelijä, vaan huumekauppaa käyvä järjestäytynyt rikollisuus sekä toiminnan mahdollistavat ja sitä rahoittavat tahot. Käyttäjiä on autettava, mutta huumerinkien pyörittäjiä täytyy rangaista. Suomen on aktiivisesti YK:ssa pyrittävä siihen, että kansainvälisen huumepolitiikan suuntaa tarkistetaan. Huumesodasta ja väkivaltaan perustuvista keinoista on siirryttävä globaaliin haittojen vähentämiseen. Suomen on kansainvälisessä politiikassa kamppailtava veroparatiiseja vastaan. Huumeongelmaan ei saada helpotusta, ellei huumerahojen pesuun erikoistuneita veroparatiiseja saada kuriin.

Mikäli kansainvälinen huumekauppa ja järjestäytynyt rikollisuus jatkavat kasvuaan vuosi vuodelta, on kansainvälisellä yhteisöllä oltava jossain vaiheessa riittävästi rohkeutta arvioida koko kieltolakipolitiikan satavuotisen historian tuloksia ja tarkoituksenmukaisuutta.
8.2 Globaalit ympäristövaikutukset

Päihteiden käyttö ei ole yksityisasia jo sosiaalisten vaikutustensa vuoksi, mutta huomioon on otettava myös ympäristövaikutukset.

Tupakan kuivattamiseen käytetään edelleen polttopuuta. On laskettu, että tupakan osuus kehitysmaiden metsätuhoista on 5-25 prosenttia. Vuositasolla tupakan kuivattamiseen käytetään 357,5 miljoonaa tonnia puuta. Puiden kaataminen köyhdyttää trooppisia metsiä ja kiihdyttää eroosiota, mikä taas aavikoittaa laajoja maa-aloja.

Tupakan kasvattamiseen käytetään erilaisia lannoitteita ja hyönteismyrkkyjä, jotka vahingoittavat ympäristöä ja vesistöjä. Hyönteismyrkkyjen käyttö on myös terveysriski niitä käyttäville maanviljelijöille. Useissa kehitysmaissa on sallittua käyttää muun muassa DDT:tä, minkä käyttö on kielletty Suomessa jo 1970-luvulla.

Huumeiden tuotanto ei ole missään laillisen valvonnan piirissä, joten kukaan ei myöskään seuraa luonnolle aiheutuvia haittoja. Esimerkiksi kokaiinin jalostukseen käytetään kerosiinia, rikkihappoa, asetonia ja tolueenia, jotka joutuvat valmistuksen jälkeen suoraan ympäristöön liaten maaperää ja vesistöä.

Yhdysvaltojen käymä huumesota on vakava ympäristöongelma. Yhdysvallat pyrkii hävittämään Kolumbian huumeviljelmiä lentokoneesta tehdyillä kasvimyrkkyruiskutuksilla. Joskus ruiskutukset onnistuvat, ja tuhoavat kokaiinisadon, mutta tämän jälkeen kokanviljelyyn käytetty maa-ala on käyttökelvotonta. Usein ruiskutuksia suunnataan satunnaisiin kohteisiin, jolloin voidaan tuhota hyvää viljelymaata tai sademetsää.

Suomen tulee uskaltaa kyseenalaistaa Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten kansainvälinen talous-, päihde-, ja ympäristöpolitiikka. Nykyisen kaltainen huumesota aiheuttaa ainoastaan valtavia ongelmia. Kehitysmaiden viljelijöiden pitää voida tulla toimeen tuottamalla ruokaa sen sijaan, että rikkaiden maiden tulli- ja kauppapolitiikka pakottavat ne tuottamaan päihteitä kansainvälisille markkinoille.