Kerran syksyllä vierailin täällä netissä tällä keskustelupalstalla, joka oli silloin herätysliikkeet palsta. Usein täällä oli uskovaisillekin suunnattuja otsikoita, joihin parhaani mukaan otin kantaa. Joskus katsoin paremmaksi vaieta.
Monesti kävi mielessä, että olisi varmaan parempiakin paikkoja viettää aikaansa.
Kerran sitten avasin otsikon, joka tiedusteli "lestadiolaisia".
Sydämeni hypähti kiivaasti, kun kuusitoistavuotias nuori tyttö, Heidi halusi keskustella uskomisen asioista ja tutustua Vanhoillislestadiolaisuuteen.
Annoin hänelle sähköpostiosoitteeni, ja jo samana iltana olin saanut häneltä postia.
Siitä alkoi elämäni mielenkiintoisin ja toiveikkain kirjeenvaihto.
Hieman varauksella ensin vastasin- enhän tiennyt mitään tästä tuntemattomasta tytöstä, jonka lyhyessä keskustelunavauksessa oli ollut niin selkeästi näkyvissä hätä omasta tilasta ja epätietoisuus siitä, onko apua saatavilla.
Jo toinen Heidiltä saamani viesti kertoi, että tässä on Jumalan valmistama, etsikonaikaansa elävä ihminen.
Tunsin itseni pieneksi ja avuttomaksi niiden suurten kysymysten keskellä, joihin Heidi vastauksia pyyteli.
Tuntikausia saatoin istua tietokoneen äärellä pyytäensanoja, rukollen apua uudelle ystävälleni. Jostain sanat löytyivät, löytyi lohdutus, selitys rohkaisu. Sain itsekkin uutta voimaa uskomiseen.
Kun piti selittää toiselle, miksi näin, joutui itsekin huomaamaan, miten Jumalan sanaa tuli lukea: nöyränä Jumalalle ja nöyränä etsivälle ihmiselle.
Heidille oli tärkeää miten hänen vanhempansa, sisaruksensa ja ystävänsä asiaan suhtautuisivat.
Häntä pelotti jäisikö hän yksin. Lohduttelin, että uskovaiset ystävät ottaisivat hänet ilolla omaan joukkoonsa.
Rohkaisin häntä keskustelemaan uskovaisten koulukavereiden ja muiden tuttavien kanssa.
Oli ihanaa lukea, miten kaikessa Heidikin turvasi Jumalaan ja hänen johdatukseensa. Hän asetti uskon elämän tärkeimmäksi ja kalleimmaksi asiaksi, vaikkei vielä ollutkaan kuullut evankeliumia omalle kohdalleen.
Heidi halusi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan, ja kaipasi samaa sanomaa kuin mekin.
Juttelin kämppäkaverini ja vanhempieni kanssa Heidistä, ja päätimme kutsua hänet syysseuroihin kotikaupunkiini. Hän innostyi oitis. Jos jännitti Heidiä, niin jännitti minuakin. Mitä lähemmäksi seuraviikonloppu tuli, sitä tiiviimpää oli sähköpostien vaihto. kuinka tulisimme toimeen kasvokkain?
Odottelin Heidiä syksyisen kirpeässä iltapäivässä rautatieasemalla. Kun juna pysähtyi, teki mieli juosta karkuun. "ei minusta tähän ole", ajattelin ja ihmettelin miksi Jumala oli minulle tällaisen ihmissuhteen antanut. Ja sitten näin Heidin.
Jo ensimmäiset sanat poistivat jännityksen. olimme ystävykset myös kasvokkain, toinen oli juuri sellainen, millaiseksi hänet oli sähköpostien perusteella kuvitellut. Juttu luisti laidasta laitaan, välillä puhuimme vakavia, välillä taas yleisemmin.
Seuraavana iltana ehtoolliskirkossa Heidi muuttui vaiteliaammaksi. Kun istuimme kirkon parvella laulaen, Heidi lauloi mukana, yhtä lailla täydestä sydämestään kuin me muutkin.
Ehtoollisjonossa hän ei voinut pidättää liikutustaan, enkä minäkään.
Kun lähellä alttarikaidetta minä ja toinen ystävämme siunasimme toisiamme anteeksiantamuksen evankeliumilla kaulakkain, Heidikin tahtoi päästä osalliseksi siitä rauhasta, joka kasvoiltamme loisti. Voi kuinka mieluusti julistimmekaan synninpäästön hänellekin että Jeesuksen nimessä ja veressä ovat kaikki synnit anteeksi.
Viikonloppu kului kuin siivillä. Maanantaina iltapäivällä saattelimme Heidiä junalle. emme olisi halunneet häntä päästää eikä hän olisi halunnut lähteä.
Kotona ei vielä perhe eikä kukaan uskovainen kaveri tiennyt hänen tilanteestaan.
Kädet menivät jälleen ristiin: Rakas Isä, anna hänelle voimia ja rohkeutta tunnustaa uskonsa.
Muutaman päivän päästä kivi vierähti sydämeltäni, kun Heidi kirjoitti olleensa seuroissa koulukavereidensa kanssa. "oli ihana olla siellä kuunnella puheita ja laulaa!"
Yksi etsivä löysi ja saattoi vapain sydämin yhtyä lauluun: "On kallein lahja päällä maitten/ omana olla Jeesuksen."
Monesti kävi mielessä, että olisi varmaan parempiakin paikkoja viettää aikaansa.
Kerran sitten avasin otsikon, joka tiedusteli "lestadiolaisia".
Sydämeni hypähti kiivaasti, kun kuusitoistavuotias nuori tyttö, Heidi halusi keskustella uskomisen asioista ja tutustua Vanhoillislestadiolaisuuteen.
Annoin hänelle sähköpostiosoitteeni, ja jo samana iltana olin saanut häneltä postia.
Siitä alkoi elämäni mielenkiintoisin ja toiveikkain kirjeenvaihto.
Hieman varauksella ensin vastasin- enhän tiennyt mitään tästä tuntemattomasta tytöstä, jonka lyhyessä keskustelunavauksessa oli ollut niin selkeästi näkyvissä hätä omasta tilasta ja epätietoisuus siitä, onko apua saatavilla.
Jo toinen Heidiltä saamani viesti kertoi, että tässä on Jumalan valmistama, etsikonaikaansa elävä ihminen.
Tunsin itseni pieneksi ja avuttomaksi niiden suurten kysymysten keskellä, joihin Heidi vastauksia pyyteli.
Tuntikausia saatoin istua tietokoneen äärellä pyytäensanoja, rukollen apua uudelle ystävälleni. Jostain sanat löytyivät, löytyi lohdutus, selitys rohkaisu. Sain itsekkin uutta voimaa uskomiseen.
Kun piti selittää toiselle, miksi näin, joutui itsekin huomaamaan, miten Jumalan sanaa tuli lukea: nöyränä Jumalalle ja nöyränä etsivälle ihmiselle.
Heidille oli tärkeää miten hänen vanhempansa, sisaruksensa ja ystävänsä asiaan suhtautuisivat.
Häntä pelotti jäisikö hän yksin. Lohduttelin, että uskovaiset ystävät ottaisivat hänet ilolla omaan joukkoonsa.
Rohkaisin häntä keskustelemaan uskovaisten koulukavereiden ja muiden tuttavien kanssa.
Oli ihanaa lukea, miten kaikessa Heidikin turvasi Jumalaan ja hänen johdatukseensa. Hän asetti uskon elämän tärkeimmäksi ja kalleimmaksi asiaksi, vaikkei vielä ollutkaan kuullut evankeliumia omalle kohdalleen.
Heidi halusi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan, ja kaipasi samaa sanomaa kuin mekin.
Juttelin kämppäkaverini ja vanhempieni kanssa Heidistä, ja päätimme kutsua hänet syysseuroihin kotikaupunkiini. Hän innostyi oitis. Jos jännitti Heidiä, niin jännitti minuakin. Mitä lähemmäksi seuraviikonloppu tuli, sitä tiiviimpää oli sähköpostien vaihto. kuinka tulisimme toimeen kasvokkain?
Odottelin Heidiä syksyisen kirpeässä iltapäivässä rautatieasemalla. Kun juna pysähtyi, teki mieli juosta karkuun. "ei minusta tähän ole", ajattelin ja ihmettelin miksi Jumala oli minulle tällaisen ihmissuhteen antanut. Ja sitten näin Heidin.
Jo ensimmäiset sanat poistivat jännityksen. olimme ystävykset myös kasvokkain, toinen oli juuri sellainen, millaiseksi hänet oli sähköpostien perusteella kuvitellut. Juttu luisti laidasta laitaan, välillä puhuimme vakavia, välillä taas yleisemmin.
Seuraavana iltana ehtoolliskirkossa Heidi muuttui vaiteliaammaksi. Kun istuimme kirkon parvella laulaen, Heidi lauloi mukana, yhtä lailla täydestä sydämestään kuin me muutkin.
Ehtoollisjonossa hän ei voinut pidättää liikutustaan, enkä minäkään.
Kun lähellä alttarikaidetta minä ja toinen ystävämme siunasimme toisiamme anteeksiantamuksen evankeliumilla kaulakkain, Heidikin tahtoi päästä osalliseksi siitä rauhasta, joka kasvoiltamme loisti. Voi kuinka mieluusti julistimmekaan synninpäästön hänellekin että Jeesuksen nimessä ja veressä ovat kaikki synnit anteeksi.
Viikonloppu kului kuin siivillä. Maanantaina iltapäivällä saattelimme Heidiä junalle. emme olisi halunneet häntä päästää eikä hän olisi halunnut lähteä.
Kotona ei vielä perhe eikä kukaan uskovainen kaveri tiennyt hänen tilanteestaan.
Kädet menivät jälleen ristiin: Rakas Isä, anna hänelle voimia ja rohkeutta tunnustaa uskonsa.
Muutaman päivän päästä kivi vierähti sydämeltäni, kun Heidi kirjoitti olleensa seuroissa koulukavereidensa kanssa. "oli ihana olla siellä kuunnella puheita ja laulaa!"
Yksi etsivä löysi ja saattoi vapain sydämin yhtyä lauluun: "On kallein lahja päällä maitten/ omana olla Jeesuksen."
Vastaukset 37
Vanhimmat
Jumala on ollut asialla. Oli ihana lukea tämä juttusi. Tulen lukemaan tätä vielä monta kertaa uudestaan. Kiitos.
edellisen luettuani minulle tuli huono omatunto että mitä minä olen tehnytkään arvostellessani töykeästi sinua vähän jäljempänä olevassa keskustelunavauksessa.
Nyt minä tunnen jo jonkun verran sisintäsi, ja minulle tuli halu pyytää sinulta anteeksi huonon käyttäytymiseni.Syy on yksin minun.
Ja ainakin yrittää etten koskaan vastaavanlaiseen sorru.
Rauhaan päästäkseni haluttaa kysyä sinulta hyvä Acimlainen, että jaksatko sinä antaa minulle vielä kaikki anteeksi?
kuuluu Sinulle!
Muuten sinulla on oikeus sanoa mielipiteesi kirjoituksistani niinkuin kaikilla muillakin. Ei siitä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa että sanoo mitä tykkää kun se tapahtuu siihen tarkoitetussa paikassa. Periaatteessa ainakin lähden siitä että kun kerran laitan kirjoitukseni tänne kaikkien nähtäväksi niin niistä voidaan olla mitä mieltä tahansa. Olen itsekin toisten kirjoituksista ja näkemyksistä omaa mieltäni. Jos joku kirjoittaa niin että loukkaannun tms. niin katson että ongelma on minun ei kirjoittajan.
loppusiinsa täytyy todeta että yllät todella korkeaan prosenttiin ihmisenä!
Ymmärrän että et tykkää huonoa jos sanon sinulle:
Erityisesti sinunlaisesi ihmisen,(myös muutkin), siunaisi sisälle Jumalan valtakuntaan,Jumalan lasten rakkauteen ja Pyhän Hengen osallisuuteen, nauttimaan yhdessä toisten Jumalan lasten kanssa "vanhurkautta rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
Jumalan valtakuntaa ei voi nähdä eikä kokea kuin sisältäpäin.
Raamattu sanoo: Sinä päivänä kun kuulet Jumalan kutsuvan äänen, niin ole ahkera ja tee parannus".
Tämä Jumalan kutsuva ääni tarkoittaa ihmisen kohdalla sitä että hän viettää silloin etsikkoaikaansa.
Ja etsikkoajasta me tiedämme, että se ei tule automaattisesti esim silloin kun me olemme jo kuolinvuoteella, se on saattanut olla jo nuorella iällä, kuten tuossa avauksessa oli tilanne.
Ja jos sitä ei käytä ihminen hyväksi juuri silloin, saattaa käydä niin että Jumala ei anna toista kertaa sitä mahdollisuutta edes kuolinvuoteella vaikka kuinka sitä itse haluaisi.
Mutta kun etsikkoaika on eletty ohi, Jumala ei anna synnintuntoa ihmiselle enään, eikä parannuksen teko ole enää silloin mahdollista.
Ja seurauksena on se iakaikkinen vahinko.
Jota me emme kenellekään ihmiselle soisi:
Toivotan hyvää jatkoa sinulle ja elämällesi!
..vanhoillislestadiolainen herätysliike eikä tule olemaankaan koska nämä kaksi eivät täysin voi kattaa toisiaan. Eivät koskaan. Uskovia on sekä vanhoillislestadiolaisuudessa että muualla. Kuulun itse niihin muualla oleviin uskovaisiin. Ilmeisesti olen sinun mielikuvituksessasi Jumalan Valtakunnan ulkopuolella juuri tästä syystä.
...valtakunta on kaikille presiis sama. Ei ole niin, että toinen sanoo Jumalan valtakunnan minulle olevan sitä ja toinen sanoo sen olevan tätä.
Jos minä sanon, että olen Jumalan valtakunnassa niin on lähes varmaa, että joku toinen sanoo olevansa erilaisessa Jumalan valtakunnassa kuin minä olen, joten aina jää tämä asia auki: Missä on Jumalan valtakunta jos se ei ole siellä minun mielestä, missä sinä uskot sen olevan ja se ei ole siellä sinun mielestä, missä minä uskon sen olevan.
Tästä ei kannata kiistellä, vaan uskoa omalle kohdalle ja jättää muiden uskokin heidän omallekohdalleen. Minä uskon olevani Jumalan valtakunnassa ja en sitä peittele. Se on uskon asia. En tarkoita tällä sitä, että Jumalan valtakunta olisi sama kuin vanhoillislestadiolaisuus, mutta me vanhoilliset uskomme kuitenkin olevamme Jumalan valtakunnassa.
Tärkeintä kaikessa on kuitenkin se, että itsellään on rauha sydämmellään ja omakohtainen usko. Me jokainen taatusti vastaamme omista teoistamme viimeisellä tuomiolla Jumalan edeessä, joten ihmisten keskinäinen väittely tai keskustelu Jumalan valtakunnasta on turha. Jumalan valtakunnan evankeliumia kuulutetaan kuitenkin ja kerrotaan se, missä on elävää uskoa ja siinä me vanhoilliset emme toimi uskoamme vastaan, vaan kerromme kaikille kysyville, että täällä pääsee osalliseksi Jumalan valtakunnasta.
Niin. Minustakin Jumalan valtakunta on kaikille sama. Tämän vuoksi se ei voi olla joku tietty rajattu seurakunta vaan jotain muuta, salattua ja syvempää kuin kerho fyysisessä maailmassa.
Minulle ei ole ongelma myöntää että lestadiolaiset ovat osa tätä Jumalan valtakuntaa, pikemmikin se on itsestään selvyys. Mutta päinvastoin monelle lestadiolaisille (joskaan ei sinulle) tuntuu olevan äärimmäisen vaikea myöntää että Jumalan valtakuntaan kuuluu muitakin kuin he itse. Melkeinpä tuntuu herättävän pahennusta lestadiolaisissa se että muut kertovat kokemastaan Jumalan Rakkaudesta. Juuri silloin erityisesti kehotetaan parannuksen tekoon ja esitetään seurakutsuja ym. Toisaalta eihän siinä mitään, tottakai niitä saa esittää enkä kehota lopettamaan.
Täällä palstalla saa siis esittää näkemyksen vanhoillislestadolaisten erityisyydestä (= se vanha tuttu "vain me") koska palsta on näkemysten ilmaisemista varten. Näkemyksistä voidaan keskustella vain kun ne tulevat esille. Mutta todellisessa elämässä on paras olla karsinoimatta ihmisiä.
Juu- Emme puhu enää Jumalan valtakunnasta, ketä siihen kuuluu, on jo puhuttu varmaan ihan riittävästi palstalla.
Minulle ei tule minkäänlaista "melkeimpä pahennusta", jonkun muun kokemastaan Jumalan Rakkaudesta.
Jos joku muissakin uskoissa on kokemassa sydämessään ihania tuntemisia "uskomisen saralla".
Niin en kadehdi missään nimessä, ja annan hänen nauttia tuntemisistaan, jos kerran niin todella kokee.
Tälläkään palstalla en halua olla "tyrmäämässä" toisten mahdolisesti kokemia ilonasioita, ei ollenkaan.
Jokainen saakoon tuoda esille tälläkin palstalla uskossaan kokemia ilonasioita, aivan vapaasti.
Sitä kuka on oikeassa tai väärässä ratkeaa viimeisellä tuomiolla. Siellä on sellainen tuomari joka ei tee virheitä tuomiossaan.
Van jokainen saa sen mukaan mitä sydämessään tehnyt on.
Siksi kannattaa tehdä viisas valinta täällä ajassa, kun sitä valintaa ei voi enää muutella vaikka haluaisikin, viimeisenä päivänä kun tuomin julistus on käsillä.
...kaikkien on myönnettävä se, että emme tiedä Jumalan valtakunnan rajoja, koska Jumalan valtakunta on siellä ja täällä Siihen tullaan sisälle Jumalan armosta ja sieltä lähdetään lihan langettamana.
Jos me rajaamme Jumalan valtakunan niin me tuomitsemme. Kuitenkin on muistettava se, että me emme uskon tähden hyväksy kaikkea ja uskon näkökannalta me emme voi hyväksyä Jumalan sanan mukaiseksi elämäksi Jumalan sanan ymmärryksemme vastaisia ihmistekoja.
tulit vielä käymään tässä.
Aikaisempaa viestiä kirjoittaessani, tuli mieleen että olisi se hyvä jos sinä vielä kävisit tässä asiassa mukana.
Noin se järjertyi hyvin mitä ajattelinkin.
Mutta minä voin ainakin vetäytyä jo pois keskustelusta.
Jatka sä jos näet tarpeelliseksi.
Jumala se on mikä määrää ajan ja paikan...
siitä, että tämä juuri osoittaa, ettei täällä oleminen ole sittenkään turhuuksien turhuus.. :)
Toivon, että vastaavia tapauksia tulee lisää, mutta se on Jumalan käsissä.
Luin ja itkin, luin ja itkin ja ajattelin: voiko tämä olla totta että tämän palstan kautta....
Muuten, voinpa tietääkin kenestä on kyse... hän ajaa jo nykyisin autolla, ja olen nähnyt hänet seuroissa, jos se on se joka mulla on mielessä.
vain sinä ehkä vähän olet. Kyllä tuonkaltainen tapaus voi saada kyyneleet irti useammaltakin kuin sinulta vain.
Toiset elä vain voimakkaammassa myötätunnossa kuin toiset. Me ihmiset olemme kovin erilaisia.
Taivaan Isän johdatukseen me luotamme. Se sama johdatus tuli myös ystäväsi kohdalle. Taivaan Isällä on omat keinonsa ohjata heränneellä tunnolla olevan apua hakemaan.
Me olemme vain Jumalan juoksupoikia ja äänitorvia. Me emme tee sitä omasta puolestamme, vaan Pyhän Hengen lahjan omistajina. "Sen, minkä olemme itsekin lahjaksi saaneet, sen myös toisille lahjaksi antakaa." Se on Taivaan Isän lähetyskäsky.
Ei yksi käynti Vl:n seurahuoneella vielä tee kenestään uskovaa. Siihen tarvitaan totinen kääntyminen uskossa Herraan ja syntyä uudesti Pyhän Hengen kautta. Ei ihme että vanhoilliset laskee heitä olevan suurilukuinen joukko kun tuolla tavalla ollaan jo vanhoillis uskovainen, vaikka maailmallisuus on vielä pois pesemättä tunnolta. Jos vanhurskauden valkeat vaatteet puetaan likaisten vaatteiden päälle niin mitä siitä seuraa, voiko päällimmäiset vaatteet pysyä kovin pitkään valkoisina.
"Joille te synnit anteeksi annatte, ne ovat taivaassa anteeksi annetut. Mutta joilta te ne pidätätte, ne ovat taivaassakin pidätetyt."
Uskoon tullaan kuulemisen kautta, jota Jumala sanassaan kirkastaa omien palvelijoidensa kautta. Uskoon tullaan kerralla, kun koko syntielämä saarnataan anteeksi. Ei siis pikkuhiljaa tai vähitellen, niin kuin Jumalan valtakunnan ulkopuolella olevat omavanhurskaat sitä tuovat esille.
Muistanet ristinryövärinkin, joka katui koko elämänsä syntiä. Mitä Jeesus sanoi hänelle, kun ristinryöväri rukoili armoa viime hetkellään? Sanoiko Jeesus, että kuule, kun sulla ei oo enää aikaa tulla uskoon, varsinkaan pikkuhiljaa? Ei sanonut. Vaan hän sanoi, että tänäpäivänä pitää sinun olla kanssani paratiisissa.
Siinä tuli meillekin elävään kristillisyyteemme yksi niistä monista esimerkeistä jo Jeesuksen aikana, että kerralla kaikki annetaan anteeksi. Me emme lihan puolelta pysty uskomaan itseämme syntisinä vanhurskaaksi. Jos näin olisi, niin meillä olisi silloin melkoinen urakka selvitä taivaskelpoisiksi, koska synti, joka aina tarttuu, tekee matkan hitaaksi. Siinäkin näkyy Jumalan suuri rakkaus, että saamme koko leiviskävelan kerralla anteeksi. Emme tarvitse tehdä työtä autuutemme eteen. Lapsenkaltainen usko riittä.
...tarvitsisimme lisää, mutta onneksi Raamattu sanoo uskomisen olevan niin yksinkertaista helppo kuin tässä saimme lukea. Jumala on nöyrille armollinen ja antaa uskon avautua kohdalle, jos haluaa sen ottaa armosta vastaan.
Itse en ole uskovainen mutta kannatan uskontoja ja nimenomaan kristinuskoa ihan sen tuomien hyötyjen takia. Oli kyllä hieno tarina tuossa. Siinä ihminen pääsi tilanteeseen johon on aina halunnut päästä, ja on hienoa että otatte vastaan ihmisiä jotka haluavat liittyä. Kristinusko on hieno asia, joka pelastaa monia ihmisiä psyykkisiltä romahduksilta, vähentää väkivaltaa, vähentää huumeita, auttaa ihmisiä, rohkaisee tasa-arvoon ja epäitsekkyyteen. Voisi melkein sanoa itse agnostikkona haluaisin uskoa tai ehkä uskonkin mutta en paria selvästi virheellistä kohtaa raamatusta jotka sotii tiedettä vastaan.
Ja vielä aforismi
Tiede on mitätön ilman uskoa, ja usko on sokea ilman tiedettä -Albert Einstein-
Arvostan vastaustasi.
ei kai tää ihan turha palsta ole sitten ollu, vaikka se on välillä siltä tuntunutkin... ei mulla oikein oo sanoja, mutta .... en mä tiedä, mua itkettää...
Taivaassa iloitaan yhdestäkin sielusta, joka saa parannuksen armon ja pääseer sisälle rakkaan Ju-
malan Pojan valtakuntaan. Hienoa, että palsta toimi välikappaleena. Ja saat nyt yhdessä ystäväsi kanssa tehdä taivasmatkaa!
Todella hieni juttu,loitavasti kirjoitettu.
Luin viestisi aamulla ja koko päivän olen aina silloin tällöin miettinyt kirjoittamaasi. Jumala on ihmeellinen.
Jumalan teot ovat ihmeelliset !
Tämä on ilmeisesti viime syksyn aikainen tapaus, koska olen lukenut tämän täältä jo kuukausia sitten.
Ehkä olisi ollut syytä mainita, että tapaus ei ole aivan tuore. Onko tyttö vielä uskossa?
...että tapaus ei ole ihan tuore, mutta kuitenkin minä luin sen ensimmäistä kertaa.
Lestadiolaisuuspalstalla se ei ainakaan ole ollut ennen...herätysliikkeet palstalla on voinut olla.
Kyllä kait tänne saa kirjoittaa samansta asiasta useammankin kerran jos haluaa. Ainakin samat kysymykset täällä tulee uudestaan ja uudestaan joka viikko melkein esille.
Sekö ei ollutkaan sinun oma kirjoituksesi? Et siis tiedä, mitä tytölle nyt kuuluu?
En kyllä tiedä minäkään. Toivottavasti hän on säilynyt uskossa Jeesukseen, vaikkei olisikaan enää vanhoillislestadiolainen. :-)
...söpö kun jaksat aina veistää kevennystä tänne palstalle.
Kumpi tässä tarinassa on sinulle tärkeämpi: se että hän tuli uskoon vai että hän tuli nimenomaan vl-uskoon?
Tyttö ressu! Hänellä on oikeat kokemukset heräyksen tilassaan, mutta tuli johdetuksi harhaan loppumetreillä. Olisinpa ehtinyt hätiin. Toivottavasti hän huomaa erheensä ja etsii edelleen ja löytää perille oikeaan Jumalan seurakuntaan. Armonaikaa on kaikilla, jotka elävät.
Kerrotko minulle, MISSÄ on se OIKEA JUMALAN seurakunta?
Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Kierrä, kuuntele, katsele, vertaa Sanaan.
Tiedän, että vl:ia opetetaan, ettei saa mennä muualle kuuntelemaan. Raamatussa ei niin opeteta; siellä kehoitetaan etsimään. Vielä on armon aikaa.
tultais koko perheellä?
vaikka lehtiä.Yleensä viikonlopun lehdissä saattaa olla myös seurailmotuksia..ainakin isompien paikkakuntien lehdissä.
jos siis nimen omaan haluatte päästä vanhoillislestaadiolaisten seuroihin, ei teidän tarvitse kuin etsiä joku vl,ja kysyä häneltä seurapaikka ja -aika..ja muistakaa!ketään ei ajeta pois, vaan kaikki ovat tervetulleita!!
Onko ehtoolliskirkonmenoissa sopiva tilaisuus tulla uskoon?. Niinkuin avauskijoituksen tapauksessa tapahtui?. Onko tilanne otollisempi siellä kuin esim. Rauhanyhdistyksessä, seuramenon aikana?
...ajasta:
Silloin kun Jumala saa herättää ihmisen omantunnon, ja hän haluaa uskoa syntinsä anteeksi.
Hänelle uskossa jo oleva ihminen saarnaa synteinpäästön Jeesuksen nimessä ja veressä.Paikalla ei ole väliä, onko se junassa, lentokoneessa, seuroissa,kotona, tai missä tahansa kunhan vain vastaanottajan sydän saa kuulla Pyhän hengen vaikutuksesta saarnatun päästön sanan.