En ole ikinä oikein perustanut näihin keskustelupalstoille osallistumisille. Nyt kuitenkin kun näitä juttuja luen, tuntuu siltä, että jos nuo tarinat olisivat omiani, huomaisin kirjoituksestani ehkä ratkaisuja johonkin, jos ymmärrätte mitä tarkoitan, niin ehkä löydän nyt tästä omastani.
Olen 18-vuotta juuri täyttänyt. Valmistun keväällä ja elämä ns. edessä. Olen asunut jo pitkään omassa kämpässä, mutta nyt pitäisi muuttaa pois näistä opiskelija kämpistä kun valmistun. Pitäisi mennä kesällä interreilaamaan (ensimmäistä kertaa ulkomaille!) ja poikaystäväni menee vuodeksi armeijaan (sotilaspoliisiksi haluaisi) ensi kesänä. Suunnittelimme muuttavamme yhteen, kunhan hän ensin muuttaa kaverinsa kanssa yhteen ja asuisivat yhdessä armeija ajan. Eli ehkä parin vuoden päästä?
Nyt olen kuitenkin raskaana ja vahingossa niin paljon kuin vahinko voi olla. Olen syönyt e-pillereitä jo viisi vuotta, käytämme kondomia aina väliviikoilla (vaikka ohjeen mukaan ei tarvitsis). En ole yhtään pilleriä unohtanut. Ja silti olen nyt toisella kuulla raskaana, sain 2 viikkoa sitten tietää. Lopetin pillereiden käytön heti.
Olemme puhuneet asiasta, toisaalta haluaisimme pitää lapsen, toisaalta tämä sotkisi kaiken. Ihan kaiken. Olisimme täysin vailla raha-tuloja ( tuet) vuoden, kun poikaystäväni olisi armeijassa. Lapsi olisi vasta n. 1,5 kk kun hän lähtisi armeijaan. Ammattini olisi vanhentunut kun pääsisin takaisin työelämään, vaikka ehtisinkin valmistua ennen synnytystä. Poikaystävälläni on pahin ´jee juomaan´ vaihe menossa, hän myöntää sen itsekkin. Olemme sinut asian kanssa - paitsi nyt.
Onhan tässä 7-8kk aikaa tehdä vaikka mitä, aika tuntuu vain kuluvan niin nopeasti ja tunnen itseni kovin avuttomaksi, sillä olen aina pitänyt ehkäisystä huolta - juuri tälläisten tilanteiden varalta. Haluaisin lapsia nuorena, ehkä vuoden-parain päästä valmistumisesta.
Olen sinänsä ´vanha´, te jotkut olette saaneet esikoisenne alle 15-vuotiaina. Koen olevani valmis pitämään lapsesta huolta ja koen myös poikaystäväni siihen hommaan oikeaksi, molemmat periaatteessa haluaisivat lapsen. Mutta pelkään niin kauheasti, että alan myöhemmin harmistua siitä, etten ehtinyt tehdä niitä kaikkia asioita, mitä piti. Aina ei asiat mene niinkuin haluaa- sen olen elämästä oppinut, mutta kun jostain asiasta niin piti huolta ja sitten..
Pelkäänm myös, että poikaystäväni ei kestä vauvan tuomaa painetta. Hän itsekkin myöntää, että on aika sekaisin vielä itsensä kanssa ja tämä pelottaa häntä yhtä paljon kuin minua. Nyt valvon myöhään illat ja mietin mitä teen..
Kertoilen lisää tapahtumista kun jotain selviää. Nyt pitäisi vain alkaa selvittelemään pian, ennenkuin on liian myöhäistä valita vapaasti..
Olen 18-vuotta juuri täyttänyt. Valmistun keväällä ja elämä ns. edessä. Olen asunut jo pitkään omassa kämpässä, mutta nyt pitäisi muuttaa pois näistä opiskelija kämpistä kun valmistun. Pitäisi mennä kesällä interreilaamaan (ensimmäistä kertaa ulkomaille!) ja poikaystäväni menee vuodeksi armeijaan (sotilaspoliisiksi haluaisi) ensi kesänä. Suunnittelimme muuttavamme yhteen, kunhan hän ensin muuttaa kaverinsa kanssa yhteen ja asuisivat yhdessä armeija ajan. Eli ehkä parin vuoden päästä?
Nyt olen kuitenkin raskaana ja vahingossa niin paljon kuin vahinko voi olla. Olen syönyt e-pillereitä jo viisi vuotta, käytämme kondomia aina väliviikoilla (vaikka ohjeen mukaan ei tarvitsis). En ole yhtään pilleriä unohtanut. Ja silti olen nyt toisella kuulla raskaana, sain 2 viikkoa sitten tietää. Lopetin pillereiden käytön heti.
Olemme puhuneet asiasta, toisaalta haluaisimme pitää lapsen, toisaalta tämä sotkisi kaiken. Ihan kaiken. Olisimme täysin vailla raha-tuloja ( tuet) vuoden, kun poikaystäväni olisi armeijassa. Lapsi olisi vasta n. 1,5 kk kun hän lähtisi armeijaan. Ammattini olisi vanhentunut kun pääsisin takaisin työelämään, vaikka ehtisinkin valmistua ennen synnytystä. Poikaystävälläni on pahin ´jee juomaan´ vaihe menossa, hän myöntää sen itsekkin. Olemme sinut asian kanssa - paitsi nyt.
Onhan tässä 7-8kk aikaa tehdä vaikka mitä, aika tuntuu vain kuluvan niin nopeasti ja tunnen itseni kovin avuttomaksi, sillä olen aina pitänyt ehkäisystä huolta - juuri tälläisten tilanteiden varalta. Haluaisin lapsia nuorena, ehkä vuoden-parain päästä valmistumisesta.
Olen sinänsä ´vanha´, te jotkut olette saaneet esikoisenne alle 15-vuotiaina. Koen olevani valmis pitämään lapsesta huolta ja koen myös poikaystäväni siihen hommaan oikeaksi, molemmat periaatteessa haluaisivat lapsen. Mutta pelkään niin kauheasti, että alan myöhemmin harmistua siitä, etten ehtinyt tehdä niitä kaikkia asioita, mitä piti. Aina ei asiat mene niinkuin haluaa- sen olen elämästä oppinut, mutta kun jostain asiasta niin piti huolta ja sitten..
Pelkäänm myös, että poikaystäväni ei kestä vauvan tuomaa painetta. Hän itsekkin myöntää, että on aika sekaisin vielä itsensä kanssa ja tämä pelottaa häntä yhtä paljon kuin minua. Nyt valvon myöhään illat ja mietin mitä teen..
Kertoilen lisää tapahtumista kun jotain selviää. Nyt pitäisi vain alkaa selvittelemään pian, ennenkuin on liian myöhäistä valita vapaasti..
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Poikaystävälläni on pahin ´jee juomaan´ vaihe menossa, hän myöntää sen itsekkin. Olemme sinut asian kanssa - paitsi nyt."
Ei sinun pidä olla sinut tuon asian kanssa! Kun juominen on tärkeämpää kuin ihmissuhde-anna olla!
... juominen on tärkeämpää kuin parisuhde. Ei ole kyse siitä, vaan siitä että hänkin täytti juuri 18-vuotta, eikä ole ikinä ennen käynyt baareissa. Nyt hän tykkää käydä usein kavereidensa ( joskus myös minun jos jaksan lähteä) kaupungissa. Ei hän kuitenkaan parisuhdettamme toiseksi jätä, eikä hän nyt missään mahdottomassa humalassa takaisin tule. Juuri nytkin olen sairaana ja hän jäi kotiin keitäämään minulle kuumaa mehua, vaikka ulos piti mennä.
Ja jos kotiin jäädään ja pidetään ns kotipippalot, niin kyllä alkoholi mukana on, mutta pelaamme kavereidemme kanssa korttia, pelaamme pleikkaa, juttelemme - pidämme hauskaa.
Ei se tarkoita sitä, että alkoholi menisi minun tai muutenkaan koulun tms. edelle. Jokaisella on vaudikkaampi vaihe elämässä josaain vaiheessa. Minä menin sen pahimman jo ohi, hänellä se on nyt.
Minä olin 19 kun sain pojan. Mies oli silloin 20 ja armeijan olisi pitänyt alkaa juuri ennen laskettua aikaa, me kuitenkin tultiin siihen tulokseen että haki vuoden lykkäystä. Mies aloitti armeijan kun poika oli melkeen vuoden ja tuillahan sitä sitten eleltiin. Puol vuotta meni tosi nopeasti, miestä kyllä tais aika paljon harmittaa kun jäi ekat askeleet yms kohokohdat näkemättä kun piti metsässä juoksennella.. :( Noh..nyt on poika 2 vuotias ja heillä on tosi hyvä isä-poika suhde :)
Meillä kävi ainakin niin että kun lapsi syntyi niin ei sitä viikonloppusin enää edes kiinnostanut lähteä ryyppäämään tms. paljon kivempaa oli yhdessä kotona rakkaan perheen kanssa.
Mun mielestä teidän kannattaa ehdottomasti pitää lapsi. Kyllä sinne bilettämään pääsee vaikka on lapsi! Mies nyt ainakin, jos nyt ei ihan joka viikonloppu niin vaikka kerran/pari kuussa.
Ihan alkuun äiti harvoin pääsee ja isänki ois hyvä olla siinä äitin tukena ekat pari viikkoa, mutta kai sen aikaa jaksaa odottaa?! Oma lapsi on kuitenkin niin rakas ja ihmeellinen että kyllä sitä mielellään kattelee :)
kyllä se kuulkaa on niin, että 18v pojan kuuluu kulkea kavereissa eikä istua himassa vaippaa vaihtamassa.
Ja se kyl lähtee siitä ennemmin tai myöhemmin bailaamaan, ja sitte ollaan taas tilanteessa!
Lukekaapa tuolla yksinhuoltajapalstalla...
18v poika on vielä lapsi!
(mulla on 19v poika ja se on kauhuissaan pelkästä seukkaamisen aloittamisesta! "koko elämä menee pilalle, saati jos ois lapsi, on niin paljon kivaa tekemistä, ei jouda...)
Nämäkin asiat ovat kaikille ihmisille erinlaisi.En nyt sanoisi,että 18 vuotias jätkä olisi mikään lapsi enään.Ehkä omille vanhemmilleen,mutta ei muulle maailmalle.Enkä nyt usko,että jokainen 18 vuotias jätkä haluaa vaan juoda ja bailata aina.Kyllähän poikkeuksia löytyy.
sillä on elämä edessään eikä siellä vaippavuoren takana! Vastuullinen nuorimies ei lapsia laita ennenkuin on ainakin 25!
Mies on nyt 22 ja mielestäni ihan loistava isä!
Leikkii ja hoitaa lastamme paljon ja ihan omasta aloitteesta. Välillä sanoo mulle että lähe viikonloppuna jonnekkin että hän on pojan kanssa kotona ja minä saan vähän irrottautua arjesta. Olen siis vielä 2v pojan kanssa kotona, koska mielestäni alle 3 vuotiaiden paikka on kotona jos siihen on vähänkin mahdollisuus.
Mies käy suurinpiirteen kahen-kolmen kuukauden välein jossai viihteellä, mutta ne reissut onkin usein vähän pitempiä esim. festarit, laivaristeily tms. Hän on itse sanonut että sellaset yhden illan baarireissut ei häntä enää kiinnosta, paitsi joskus kun on jonkun kaverin synttärit yms.
Me ollaan molemmat jo 15-16 vuotiaina biletetty baareissa joka viikonloppu (seurusteltukin siitä asti) että mielestäni ollaan jo ihan tarpeksi sitä elämää vietetty. Tämä perhe-elämä on kyllä paljon antoisampaa ^^ Suhde mieheen on tosi paljon myös muuttunut, mutta ei mielestäni yhtään huonon suuntaan.
Voihan olla että meille tai jommallekummalle tulee joku kolmenkympin kriisi ja toinen lähtee lätkimään ja elämään rappio elämää, toivottavasti ei! Eikös elämässä ole pakko ottaa riskejä välillä?
Muuten, mies on viime aikoina puhunut että eikös ois kiva saada pojalle leikkikaveri.. :D
Tuota oli kyllä kiva kuunnella. Ja se, että mies ei ole vastuullinen jos tekee lapset alle 25-vuotiaana on kyllä hassusti sanottu, sillä mitä pitäisikö sitä 18 vuotiaasta ryypätä ja riehua ja kierrellä maailmaa? Eikö siihen riitä se pari kolme vuotta? Ja kuka sanoo, että ei voi kiertää maailmaa jos on lapsi?
En minä ainakaan ala tuomita vanhempaa, jolle on lapset tullut nuorena ja hoitaa hänen/heidät hyvin ja jättää lapsen äidin/isän huomaan (tietysti vasta kun ikä sallii) hänen lomansa aikaan ja lähtee kahdeksi viikoksikin pois. Kaksi viikkoa on pitkä aika sinulle, lapsi tuskin ikinä muistaa koko reissuasi poissa. Tämäkin tietty yhteisymmärryksessä puolison kanssa. Tai lapsi voi olla hoidossa vaikka viikon jo vanhemmat haluavat viettää loman ihan kahdestaan ja lapsen kanssahan voi tehdä vaikka mitä.
Tähän on tietysti joillakin ´vastuuton äiti sinusta tulee´ mielipiteet, mutta en koe asiaa noin. Jos lapsen uskaltaa antaa pois viikoksi, se on luultavasti oma äitisi tai isäsi - jo lapselle valmiiksi tuttu henkilö. Ja luultavasti viikko on lapselle itselleenkin loma (hemmottelu ;) ) viikko.
En vieläkään ole varma mitä teemme, mutta kaikki alkaa ensi järkytyksen jälkeen selvitä ja vauvan pitämiseen olemme kovasti suuntautumassa. :)
Jos sinun lapsesi ei pärjää vielä 20-vuotiaanaakaan itse omillaan, onkos kasvatuksessa jotain vikaa?
Minä ja iso veljeni olemme itse pesseet pyykkimme ja laittaneet ruokaa perheelle 16-vuotiaasta saakka ja myös veljeni koki riehumisvaiheensa, vastuuttoman sellaisen, mutta nyt 20-vuotiaana hän on kelpo mies ja vaikka kelpo isä. :)
Joskus ne lapset pitää päästää vapaiksi ja jos ei ole itse tehnyt mitään ikinä, opettelu saattaa tosiaan kestää sinne 25-ikä vuoteen saakka.
Tämä ei tietenkää sinua välttämättä koske, mutta kysyppäs pojaltasi asiasta. Saattaisi valaista myös sinun mielipidettäsi.
Itse muutin jo nuorena (16v) pois kotoa poikakaverini kanssa, siitä asti kaikki pitäny tehä itse, niin siinä kyllä nopeasti kasvaa! Pahin vaihe oli mulla tuossa 14-16v ja siitä oon jo hurjasti rauhottunut. Olen aika vasta tullut täysi-ikäiseksi, vaan eipä tuo baarisa hilluminen kiinnosta. Mielummin olen kotona ja odotan ensimmäistä lastani.
Vaan joillakin on kyllä niin et vaikka ikää olis 40 niin ei ne vieläkään ole aikuiseksi kasvanu. :O (kokemusta)
Minulla on 17 vuotias poikaystävä ja hänen ei ole ikinä tarvinnut lähteä kaveriporukan kanssa ryyppäämään vaan on aina jaksanut olla minun kanssani, jos yksin olisin joutunut olemaan.Yksinn kertaisesti häntä ei kiinnosta lähteä mihinkään vaikka luvan kanssa oisin antanut lähteä.