Ahtisaari kaventaisi presidentin

valtaoikeuksia

http://www.yle.fi/uutiset/24h/id105564.html

Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan edustuksellinen presidentti olisi riittävä Suomessa, kertoo sanomalehti Kaleva.

Ahtisaari toteaa, että ulkopolitiikan johtajuus voitaisiin ottaa presidentiltä kokonaan pois. Kuka tahansa presidenttinä toimiikin, hänelle jää riittävästi tehtäviä ja Suomen asian edistämiseen liittyvää toimintaa, perustelee Ahtisaari lehden haastattelussa.

Vaikka presidentti menettäisi ulkopoliittisen vallan, presidentin voisi yhä Ahtisaaren mielestä valita suoralla kansanvaalilla. Hän ehdottaa, voisi harkita presidenttikausien ajoittamista niin, että eduskunta- ja europarlamentti- sekä presidentinvaalit olisi mahdollista järjestää kerralla.

YLE Uutiset

16

292

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olisi tätä

      hyväksynyt. Nytkin päätti pitää itsellään nobel palkinto fyrkat ja seuraavaksi vaatii niitä jaettavaksi köyhille, siis seuraavan voittajan. Vittu että ihminen osaa olla kiero sika.

      • Martin CMI:lle

        ensi vuonna vielä enemmän ..onko Martin kioskin elättäminen yhteiskunnan velvollisuus ?
        Pressaeläkekin virtaa ...


      • miksi pitää
        Martin CMI:lle kirjoitti:

        ensi vuonna vielä enemmän ..onko Martin kioskin elättäminen yhteiskunnan velvollisuus ?
        Pressaeläkekin virtaa ...

        sattumapressan kuluja valtion maksaa, voisi sanoa kun entinen likka lapsen isää kysyttäessä,
        en tiedä muuta mutta pimeessä tuli kalalle haisi ja pimeessä lähti. Siinä sitä.


    • olisi syytä

      kavetaa vyötärönsä ympärystä. Voi helvetti, että on ruma läskiporsas!

      • vähä-älyiset

        arvostelevat toisten ihmisten ulkonäköä.


      • osoitti ahneutensa
        vähä-älyiset kirjoitti:

        arvostelevat toisten ihmisten ulkonäköä.

        että milli kuuluu hänelle ja Eevalle, eikä hyväntekeväisyyteen ja ihmisten olojen helpottamiseen. Niin paitsi oman ihran hyvin vointiin ja kait sivari Markokin saa siitä osansa.


      • Ahtisaarelle
        osoitti ahneutensa kirjoitti:

        että milli kuuluu hänelle ja Eevalle, eikä hyväntekeväisyyteen ja ihmisten olojen helpottamiseen. Niin paitsi oman ihran hyvin vointiin ja kait sivari Markokin saa siitä osansa.

        ja on hänen asiansa, miten hän sen käyttää.
        Kenellekään muulle se ei kuulu.


      • vähä-älyisten
        vähä-älyiset kirjoitti:

        arvostelevat toisten ihmisten ulkonäköä.

        hommeleita? Niinpä saattaa olla, mutta Ahtisaari on emakon näköinen olento.


      • jos katumus iskee
        Ahtisaarelle kirjoitti:

        ja on hänen asiansa, miten hän sen käyttää.
        Kenellekään muulle se ei kuulu.

        Mutta miksi hän sen ensin lupasi jollekkin epämääräiselle järjestölle mutta seuraavana päivänä moitti rahasummaa (1miljoona euroa) niin pieneksi, että päätti laittaa sen turpoamaan?

        Kuinka rikas on ihminen jolle miljoona on pikkusumma? Ja mistä tämä henkilö on valtavan omaisuutensa tahkonnut?


    • joka asiaan

      oli pitkä paussi. Äijä oli hiljaa, nyt palkinnon
      saatuaan. Änkee joka paikkaan, niin kun se olis
      tehnyt Mahtisaaren kaikki tietäväksi.

      • Huhut kertovat,

        että veronmaksajat maksavat hänen asuntonsa, eikö ole itsellään rahaa?


    • Presidenttinä

      Ahtisaari ruikutti, että kansa ei halua kaventaa presidentin valtaa kun hän itse oli virassa. Lisäksi hän esiintyy demokratian lähettiläänä, mutta vastustaa kansanäänestyksiä, koska joku voi manipuloida kansaa "väärään" tulokseen.

      • sivusta seurannut

        Onko joku presidentti toiminut vastoin Suomen ja sen kansan etua virassaan. Kysyn vaan.


      • neljä viimeistä on
        sivusta seurannut kirjoitti:

        Onko joku presidentti toiminut vastoin Suomen ja sen kansan etua virassaan. Kysyn vaan.

        ja viimeisin pahiten.


    • vielä kavennetaan nin viran voisi samantien turhana lakkauttaa.

    • sivusta seurannut

      Tämä valtaoikeuksien kaventaminen taitaa olla vain sumutusta, että sen suojassa voi tehdä todella tärkeitä päätöksiä ja muutoksia lakeihin.Presidentin valtaoikeuksien puolustajat jäävät tämän asian kanssa taistelemaan eivätkä huomaa mitä muualla tapahtuu samaan aikaan. Että silleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      7
      1539
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1068
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      916
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      799
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      768
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      741
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      676
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      137
      646
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      641
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      599
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      578
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      54
      553
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      517
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      514
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      509
    17. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      499
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      493
    19. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      483
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      478
    Aihe