Yksinäisyyteni vuoksi olen vihainen itselleni. Pettynyt omaan kyvyttömyyteeni. Vihainen, kun en ole kyennyt pitkän elämäni aikana muodostamaan tyydyttäviä ihmissuhteita. En täysin kyvytön ole ollut, sillä muutamia kavereita olen saanut. Mutta en todellakaan ole tyytyväinen tilanteeseen.
Yleisesti ottaen minua pidetään mukavana ja ystävällisenä tyyppinä, jota minun on vaikea ymmärtää. Olenhan käynyt sisällissotaa itseäni vastaan jo lapsuuden loppuajoista saakka. Olisi aika laskea kilvet ja miekat, ja uskaltaa elää.
Monilla ikäisilläni on jo oma perhe tai ainakin käsitystä siitä, millaista on elää yhdessä ja kokea parisuhteen onni ja mutkat. Suoraan sanottuna hatuttaa erittäin ankarasti kun on tällainen estynyt (F.60.6), jolla ei ole kykyjä eikä rohkeutta muodostaa läheistä ihmissuhdetta jonkun naisen kanssa. Tai en tietenkään voi tietää, kelpaisinko edes kenellekään seurustelukumppaniksi. Toisaalta jotkut ovat sanoneet, ettei minussa ole mitään vikaa/estettä. Ja joistakin naisten katseista päätellen voisin olla hyväksytty. Tästä nyt tulee taas esille se ongelma, että haen hyväksyntää liiaksi itseni ulkopuolelta. En siis ole lähelläkään sitä tilaa, että rakastaisin itseäni ja olisin sujut itseni kanssa.
Nettiin on ilmestynyt piispojen kirjoittama "Rakkauden lahja". En aio lukea sitä netistä, vaan jätin siitä varauksen kirjastoon. Kirjassa puhutaan siitä, mitä on rakkaus. En tiedä millainen tunne se on. Ehkä se auttaa minua ymmärtämään paremmin sitä, josta olen jäänyt paitsi. Kyllä minua lapsena on rakastettu, mutta ei enää aikuisena. Aikuisiän rakkaudettomuus johtuu omasta persoonallisuushäiriöstä, jonka vuoksi en ole voinut antaa, enkä ottaa vastaan rakkautta. Tai en tosin tiedä, onko sitä ollut tarjollakaan.
On taas mainio syksyinen ilta. Vielä aurinkokin paistaa. On aika lähteä taas parin tunnin kävelylenkille.
Yleisesti ottaen minua pidetään mukavana ja ystävällisenä tyyppinä, jota minun on vaikea ymmärtää. Olenhan käynyt sisällissotaa itseäni vastaan jo lapsuuden loppuajoista saakka. Olisi aika laskea kilvet ja miekat, ja uskaltaa elää.
Monilla ikäisilläni on jo oma perhe tai ainakin käsitystä siitä, millaista on elää yhdessä ja kokea parisuhteen onni ja mutkat. Suoraan sanottuna hatuttaa erittäin ankarasti kun on tällainen estynyt (F.60.6), jolla ei ole kykyjä eikä rohkeutta muodostaa läheistä ihmissuhdetta jonkun naisen kanssa. Tai en tietenkään voi tietää, kelpaisinko edes kenellekään seurustelukumppaniksi. Toisaalta jotkut ovat sanoneet, ettei minussa ole mitään vikaa/estettä. Ja joistakin naisten katseista päätellen voisin olla hyväksytty. Tästä nyt tulee taas esille se ongelma, että haen hyväksyntää liiaksi itseni ulkopuolelta. En siis ole lähelläkään sitä tilaa, että rakastaisin itseäni ja olisin sujut itseni kanssa.
Nettiin on ilmestynyt piispojen kirjoittama "Rakkauden lahja". En aio lukea sitä netistä, vaan jätin siitä varauksen kirjastoon. Kirjassa puhutaan siitä, mitä on rakkaus. En tiedä millainen tunne se on. Ehkä se auttaa minua ymmärtämään paremmin sitä, josta olen jäänyt paitsi. Kyllä minua lapsena on rakastettu, mutta ei enää aikuisena. Aikuisiän rakkaudettomuus johtuu omasta persoonallisuushäiriöstä, jonka vuoksi en ole voinut antaa, enkä ottaa vastaan rakkautta. Tai en tosin tiedä, onko sitä ollut tarjollakaan.
On taas mainio syksyinen ilta. Vielä aurinkokin paistaa. On aika lähteä taas parin tunnin kävelylenkille.
Vastaukset 19
Vanhimmat
vaan haet sitä muilta,on jotain ehkä hieman vinossa? On vain kehitettävä heikompia puoliaan senverran etää kelpaat itsellesi? Mielisairaalat vievät viimeisemmänkin itsettuntosi ja persoonasi.sekä muut hakevat niellä rippeitäsi,jotka nekin kelpaavat heille.Parempi koota itse itseään ja vahvistaa elämäänsä,silloin olet viellä liikut omassa minässäsietkä muiden varassa,mikä ei ole autuus eikä persoonallisuutesi kokoonpano.
Olet siis pohdiskeleva nuorimies. Sanot itseäsi estyneeksi, joku toinen voisi käyttää ilmaisua "ujo". Ja mikäs onkaan sen herttaisempaa kuin vähän ujo nuorimies, varsinkin jos hän sen itse kertoo. Ei kaikkiin naisiin tee vaikutusta kovaääniset ja itsevarmuutta uhkuvat miehet. Kas, kyllähän naisetkin ( varmaan nuoretkin) pohdiskelevat kaikenlaista, kärsivät ujoudesta,arkuudesta,estyneisyydestä, sosiaalisten tilanteiden pelosta, jännityksestä.Sinulla on siis kavereita, hienoa. Anteeksi, että oma tekstini ei nyt oikein luista.
Niin, kyllähän minulle sopisi sellainen rauhallinen ja hieman ujo nainen. Mutta mistäpä sitä sellaisen tavoittaa... Siinä se ongelma on.
Mutta suosittelen sulle kyllä jotain muuta kuin itseni kaltaista lähes nelikymppistä yh-äitiä joka aikoo irtisanoutua kakkaduunistaan. Noh, netissä nyt pääsee kirjoitteluyhteyksiin, sitten puh.yhteyteen ja tapaamaankin. Mahdatko opiskella tai olla duunissa? Mikäpä minä olen neuvomaan, kun en itsekään löydä miestä... Mutta sen nyt voisin sanoa, että älä tyrmää naisten lähestymisyrityksiä. Eli pyri jatkamaan aina keskustelua jne.
Joo, kyllä mulla on haaveissa tavoittaa hieman itseäni nuorempi nainen. Tässä vaan pelottaa, onko sitä jo "too old" semmoselle naiselle, joka olis syntynyt vaikka 80-luvun puolessa välissä? Joku sellainen fiksaatio mulle on iskostunut, että semmonen hieman nuorempi saattaisi käydä. Ja minuakin useimmiten veikkaillaan naaman perusteella noin -85 syntyneeksi. Nyt taas joku ajattelee, että se vaan niitä viattomia nuoria naisia pohtii... Eikös se kuitenkin ole ollut iät ajat niin, että yleensä mies on hieman vanhempi. Toki poikkeuksiakin tiedän ja mikäs siinä.
vapaa 90 kg mies=?
Itse tykkään myös nykyään itseäni nuoremmista miehistä. Nuorempana oli toisin päin. Joten onnea ja menestystä meille!
Hei saarapekka!
Huomasin kirjoituksistasi että sinulla on aivan samanlaisia ongelmia minun kanssani, kohtalontoveri siis.(Katselin nimimerkkisi kautta aikaisempia kirjoituksiasi, ne homehtuneet tiskit olisivat voineet olla täysin minun kirjoitusta)
Järkyttävä lääkäri kun et ole heti saanut sairaslomaa! Kai jo olet saanut? Vai onko tapahtunut jotain muuta muutosta tilanteessasi?
No itse olen 21v ja voisin aivan hyvin kiinnostua ikäisestäsi, itse pidän vähän vanhemmista miehistä. Itseäni ovat yleensä juuri tuon ikäiset miehet lähestyneetkin, mutta minullakin on tuo sama estyneisyys ongelmana. Olen niin ujo, etten uskalla ketään päästää tunkeutumaan reviirille liiaksi. Varmasti monet ihmiset eivät ole edes tienneet, että olen näin ujo, mutta juuri tuollaisissa tilanteissa tuntuu ettei vain pysty ja osaa. En ymmärrä miten jotkut ujotkin ihmiset seurustelevat. Minulle se on ihan vieras asia, ihan kuin vaikka joku äkkirikastuminen, tapahtuu aina jossain muualla jollekin muulle eikä kosketa omaa elämää.
Minullakin on tapana lääkitä yksinäisyyttä lenkkeilyllä, yleensä olen juossut mutta viime aikoina myös tehnyt pitkiä kävelylenkkejä ja juurikin luonnon helmassa, kiva nauttia luonnon rauhasta. :)
tuijotella jotain numeroita, koska laillasi monet naisetkin näyttävät nuoremmilta ja ovat nuoremman oloisia kuin mitä paperilla lukee.
En ole käynyt toisella lääkärillä -en ole saanut aikaiseksi. Töissä aion sinnitellä vielä pari kuukautta, sitten jättäydyn työttömäksi. Pakko saada jonkinlaista helpotusta tähän tilanteeseen.
Mukava kuulla, että joillekin ikä on vain lukuja paperilla. Ja näkyy julkkistenkin välillä olevan joskus ikäeroa. Ehkä olen taas takertunut liikaa tuijottamaan muka 'esteisiin'.
En ymmärrä myöskään, kuinka monet ujot ovat löytäneet seurustelukumppanin. Ikäisekseni olen tosi noviisi ihmissuhdetaidoissa. Tai siis tavoittamaan seurustelusuhdetta. Ei kuulemma kuuluisi enää tähän ikään olla ujo... Ei ujous minua muuten ole oikeastaan häirinnyt, mutta yksin jääminen syö voimavaroja. Ujoudesta huolimatta nykyään nautin pitää yksin esitelmää koko luokalle. Ehkä sitä on tullut rohkeammaksi, ja antaa jopa itselleen luvan mokata. Tuota samaa ajattelutapaa minun pitäisi käyttää, jotta pystyisin tekemään tuttavuutta kiinnostaviin nuoriin naisiin. Mutta ei siitä mitään tule, koska pelkään viehättäviä naisia... :(. Harmittaa kun en uskalla vastata katseisiin, vaikka ne usein ihan selvästi ovatkin merkki kiinnostuksesta. Se on niin uutta minulle, ettei se vaimenna vanhaa negatiivista sisäistä ääntä.
Ei herran jestas, siis ihan oikeasti, onko sulla vakituinen työpaikka? Jos on, niin kyllähän sitä sairaslomalle voi jäädä, kun on uupunut.
Ja voi sitä jäädä palkalliselle sairaslomalle vaikka olisi pätkätöissäkin, käsittääkseni.
Varsinkin kun et näköjään edes pelkää työpaikan menetystä.
Vakituisestahan ei voi edes potkia pellolle sairastamisen vuoksi. Minulla on palanut pari kertaa proput loppuun, siinä ei ole paljoa lekurilta lupia kyselty kun on sängyn pohjalle jäänyt niin on jäänyt kirjaimellisesti. Jollain ihme konstilla sitten kuitenkin hilautunut kuitenkin kolmen päivän jälkeen lääkäriin hakemaan sairastodistusta ensiksi pariksi viikoksi ja sitten taas viikoiksi ja kuukausiksi eteenpäin niin kauan kuin on tarvinnut. Veriarvot otettu (kilpparit, hemoglobiini ja B12 imeytyminen tärkeät). Tiedän että se on kamalaa kun pitäisi itse jaksaa vaatia mutta kun ei meistä kukaan muukaan huolta pidä...
Minusta analysoit aivan liikaa.. On hyvä osoittaa älykkyyttä jne.., mutta liika on liikaa ja tekee sinusta vaan epävarman. Hyväksy itsesi ! Ja se tapahtuu niin, että heti kun alat miettimään näitä juttuja pääsi sisällä tai mitään, niin sanot vaan jämpyisti itsellesi ääneen: ei tässä mitään, hyväksyn itseni ja annan anteeksi itselleni sen mitä en ole saanut aikaan ja olen onnellinen kaikesta muusta. Ihan totta, myös psykologien mielestä, kun tuota mantraa tarpeeksi kauan toistelet, alat väsymättä siihen lopulta uskomaan.. Kaikkein tärkeintä olisi sinun kuitenkin anteeksiantaa itsesi. Tuntuu että harmittelet eniten sitä kuinka olet itsesi pettänyt puolin tai toisin. Sen olen tässä maailmassa jo oppinut, että ei ole ketään jota ei joku haluaisi.
Minustakin analysoin liikaa, muidenkin mielestä analysoin liikaa...
Täytyy vaan pakottaa itsensä ajattelemaan positiivisia asioita ja vahvuuksia. Sillon kun alan synkistellä, ihan unohdan kaikki ne hyvät ominaisuuteni. Minusta tulee hetkessä kaikessa epäonnistunut. Mitähän mantraa sitä pitäisi ajatella? Tuos yhdes kirjas jota luen taitaa olla mm. "Olen hyvä", "Olen rakastettava", "Pidän itsestäni". Negatiivinen ääneni on yleensä "Olen nolla", "Olen erilainen", "Olen epäviehättävä". Täytyy muuttaa ne muotoon: "Olen hyvä ja pidetty nuori mies" ja pitää naama aurinkoisena.
ikä ei näytä olevan vain lukuja paperilla.
Voi kuinka se helpottaisikin, kun saisin etäisyyttä omaan ikääni. Näkisin eletyt vuodet vahvuutena, enkä murehtisi nykyistä ikää.
tuota, että haluat -85 syntyneen naisen.
Jollain lailla se v:tuttaa, että minua vanhemmat miehet haluavat kuitenkin minua nuoremman naisen, koska naisten parasta ennen-ikä on 24. Argh.
Ei iällä varmaan ole loppupeleissä väliä. Minulla on henkilökohtaisesti usein ulkönäön perusteella vaikea arvioida etenkin naisten ikää. Ja ei kai sinunkaan iässäsi ole mitään vikaa.
Eikös se "parasta ennen" tule vasta vihkisormukseen ;-). Tuota vaimoa tai sen puuttumista mietin usein iltaisin. Toisaalta on kyllä onni, ettei ole perhettä. Näinkin rikkinäisenä ja ailahtelevana persoonana perheen onnen ylläpitäminen voisi olla haastavaa. Toisaalta kyllä onnellinen parisuhde kyllä olisi varmasti eheyttävää... :(.
Mutta minua surettaa monien naisten puolesta. Sellaisten, jotka ovat huonossa suhteessa, emotionaalisesti rajoittuneiden miesten kanssa.