Minulla on ollut jo pitkään iltasaunan jälkeen oleilla alsti kotosalla. Vähitellen vaatteet aamullakin tulevat ainakin kesäaikaan päälle vasta kauppareissulle. Lähin naapuri on noin sadan metrin päässä mutta otan kyllä meidän pihanurmikolla aurinkoa alasti. Kun joskus joku tulee yllättäen phalle niin heitän pyyhkeen päälle ettei tulija joudu hämilleen. Ainoa hankaluus on että vaimoni ei ole alsti muuten kuin vähän sdaunan jälkeen suojaisella terassilla ja sanoo minun näyttelevän muniani liikaa päiväsaikaan. Olemme Uimme ja saunomme kyllä mökillä aina alasti, jopa grillaamme. On vain niin luonnollista olla alasti ja toivoisin vaimonikin paremmin sen ymmärtävän. Omko muilla ollut samoja ongelmia alastomuuden alkutaipaleella?
Alasti maalla
Nakunisse
42007
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
oikeasta paikasta, meidän pyyhkeitä rakastavien ns. "alkutaival" naturismiin on kestänyt vuosikausia.
mikään ei voita tunnetta, jonka frotee pyyhe iholla antaa.
tämän palstan nimi pitäisi muuttaa pyyhkeet&pyyhkeet.
alaston ihminen on iljettävävän näköinen ja ihminen joka katsoo ja jopa nauttii alastoman ihmisen katselisimesta on sairas perverssi joka tarvitsisi heti viedä hoitoon.
Voi kuule kun et ymmärrä yhtään mitään naturismista.
Meillä yhdistyksissä on lukuisa joukko sellaisia naturisteja, jotka ovat meihin tutustumaan tullessaan olleet pyyhkeeseen kietoutuneena.
Osa on riisunut pyyhkeensä pois jo naturistien seurassa ensimmäistä kertaa ollessaan, kun on huomannut, ettei naturistien keskuudessa kytätä toistemme alastomuutta.
Moni on luullut, että naturismi olisi toisten alastomuuden kyttäämistä, mutta ovat asiaan tutustuttuaan tajunneet, että naturismi ei olekaan mitään pillunkyttäämistä.
Monen naturistin puoliso on ollut aluksi pyyhkeessä, mutta on myöhemmin hylännyt pyyhkeen käytön kokonaan.
Ilman pyyhkeen käyttämisen sallimista heistä ei olisi ikinä tullut naturistia, vaan he olisivat jääneet ulkopuolisiksi. Kiitos pyyhkeen sallimisesta, naturismi on saanut lukemattoman määrän uusia harrastajia.
Tuo toisten nimimerkkien lainaaminen ja niillä kirjoittaminen.
Me emme mahda sille asialle mitään, että sinä olet järjenjuoksultasi niin köyhä, etteet pysty saamaan yhtään asiallista viestiä aikaiseksi tälle palstalle. Sinä tarkoituksella haet pelkkää riitaa, koska et itse pysty aikaansaamaan yhtään järjellistä viestiä aikaiseksi.
Saatko orgasmin siitä, että kirjoitat lainatulla nimimerkillä pelkkää paskaa?
Ps. Vai oletko kirejoituskiellossa oleva vapaus, joka ei voi enään kirjoittaa omalla nimimerkillään?
Ei nyt taida niin luonnollista olla jos kerran pihtari muijasi pitää kokovartalo simmarit päällä!
Mekin asumme maalla ja ollaan alasti molemmat aina kun on tarpeksi lämmintä.
Äskein käytiin saunassa ja uimassa ulkoaltaalla ja tietysti alasti.
Nukumme aina alasti ja lomamme vietämme aina naturisti leirintäalueilla ympäri Eurooppaa!