Suomelle uusi suunta

Äänestyspäätöksen tekeminen on paljon suurempi asia kuin useimmat tulevat ajatelleeksi. Kansalainen on äänestäessään vallankäytön ytimessä. Ainakin hetken aikaa. Kun samaa johdonmukaista linjaa pitää yllä vaalista toiseen, kaikissa erilaisissa vaaleissa, se vaikuttaa yhteiskunnallisen kehityksen suuntaan.

Mutta mutta.....suuntia on kaksi. Hyvä ja huono. Johdonmukaisuus väärään suuntaan on giljotiini kansalaiselle itselleen. Opittuja tapoja on vaikea muuttaa, mutta sitä suurempaa tyydytystä ja iloa tehdystä vaikeasta päätöksestä saa.

Jos äänestäjä kokee, että hänen äänestämisen kohteensa ei ole luonteeltaan enää se mikä se oli 20-30 vuotta sitten, on johtopäätösten tekeminen ja äänen kohdistaminen muualle vallankäyttöä puhtaimmillaan. Se on lisäksi oikein. Ei kenelläkään ole velvollisuutta tukea puoluetta tai henkilöä, joka on jotain aivan muuta kuin mitä se alunperin oli ja mitä se yhä väittää olevansa. Joka on hylännyt aatteensa ja arvonsa.

Itsenäisyyspuolue pitää kiinni aatteestaan ja arvoistaan. Niistä keskeisimpiä ovat oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja ihmisläheisyys. Niiden varaan on hyvä ryhtyä rakentamaan kansakunnan tulevaisuutta. Uutta, onnellisempaa suomalaista yhteiskuntaa. Kasvaen puolueena vaali vaalilta suuremmaksi, kunnes painoarvo riittää saamaan aikaan muutoksen valtakunnallisella tasolla. Muutoksen, joka johtaa uuteen alkuun EU:n ulkopuolella. Kuitenkin hyvässä yhteistyössä sen ja kaikkien kansakuntien kanssa.

Ryhdytäänkö yhdessä rakentamaan Suomesta parempaa maata? Olet sydämellisesti tervetullut joukkoomme.
5242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onnittelen ja kiitän hyvästä kirjoituksesta.

Äänestä

Eli ajetaan maa konkurssiin Itsenäisyyspuolueen viitoittamalla tiellä?

Äänestä

ei ole ketään IPUn ehdokasta kunnassa ja muutama koko vaalipiirissä.
PerusS ehdokkaita sen sijaan on useampia.

Miksette ole asettaneet ehdokkaita kaikkiin kuntiin?

Äänestä
  • IPU:n paikallistoiminta on vasta alussa.
    Seuraavissa kunnallisvaaleissa tilanne on ihan toinen.
    Tule sinäkin mukaan pystyttämään paikallista IPU-verkostoa.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    IPU:n paikallistoiminta on vasta alussa.
    Seuraavissa kunnallisvaaleissa tilanne on ihan toinen.
    Tule sinäkin mukaan pystyttämään paikallista IPU-verkostoa.

    voi joutua kommunistin kanssa samalle listalle...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sinä ratkaiset kirjoitti:

Äänestyspäätöksen tekeminen on paljon suurempi asia kuin useimmat tulevat ajatelleeksi. Kansalainen on äänestäessään vallankäytön ytimessä. Ainakin hetken aikaa. Kun samaa johdonmukaista linjaa pitää yllä vaalista toiseen, kaikissa erilaisissa vaaleissa, se vaikuttaa yhteiskunnallisen kehityksen suuntaan.

Mutta mutta.....suuntia on kaksi. Hyvä ja huono. Johdonmukaisuus väärään suuntaan on giljotiini kansalaiselle itselleen. Opittuja tapoja on vaikea muuttaa, mutta sitä suurempaa tyydytystä ja iloa tehdystä vaikeasta päätöksestä saa.

Jos äänestäjä kokee, että hänen äänestämisen kohteensa ei ole luonteeltaan enää se mikä se oli 20-30 vuotta sitten, on johtopäätösten tekeminen ja äänen kohdistaminen muualle vallankäyttöä puhtaimmillaan. Se on lisäksi oikein. Ei kenelläkään ole velvollisuutta tukea puoluetta tai henkilöä, joka on jotain aivan muuta kuin mitä se alunperin oli ja mitä se yhä väittää olevansa. Joka on hylännyt aatteensa ja arvonsa.

Itsenäisyyspuolue pitää kiinni aatteestaan ja arvoistaan. Niistä keskeisimpiä ovat oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja ihmisläheisyys. Niiden varaan on hyvä ryhtyä rakentamaan kansakunnan tulevaisuutta. Uutta, onnellisempaa suomalaista yhteiskuntaa. Kasvaen puolueena vaali vaalilta suuremmaksi, kunnes painoarvo riittää saamaan aikaan muutoksen valtakunnallisella tasolla. Muutoksen, joka johtaa uuteen alkuun EU:n ulkopuolella. Kuitenkin hyvässä yhteistyössä sen ja kaikkien kansakuntien kanssa.

Ryhdytäänkö yhdessä rakentamaan Suomesta parempaa maata? Olet sydämellisesti tervetullut joukkoomme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu