LAMA TULEE

Jos valtionvaranministeri uskaltaa jo puhua taantumasta, ollaan käytännössä katsoen jo lama-ajassa.
Pakkohan hänen on pokkanaamalla paskaa puhua ettei lopullinen paniikki iske markkinoille.

Niillä joilla isoja rahoja oli menetettävänä ovat jo pääomansa pelastaneet.
Mutta eihän se minua kosketa, sillä:

Olen 100% varma, etten menetä työpaikkaani, tai vaikka menettäisinkin niin aina löytää uuden jos vain haluaa.
Eihän siihen mitään hyviä suhteita tai varakasta perhetaustaa tarvita. Aina on kaikki itse tehty ja hyvin.

Enkä tietenkään itsenäisenä vahvana henkilönä koskaan sairastu vakavasti tai joudu onnettomuuteen joka veisi työkyvyn.

Sosiaaliturvan tuleva heikentäminen taloudellisten realiteettien edessä on hyvä juttu.
Ei enää mene isoa siivuja verorahoistani sinne mistä minä en niitä koskaan takaisin kumminkaan saisi.

Sosiaalitoimi tulisi kyllä ehkä jotenkin säilyttää, mutta ulkoistaa ja asettaa tulosvastuuseen.

Minähän en sinne koskaan joudu, koska minä olen kaunis ja rohkea, vaan sielä käy ne jotka eivät halua tehdä töitä. Heikkoa luuseri pohjasakkaa. Lapsiansakin sinne kehtaavat raahata jotta lisää ilmaista rahaa minun verorahistani saavat.

Vanhustenhuolto on ollut silkkaa rahanhaaskausta: Olisivat muumot ja papat aikoinaan nuorena tajunneet, että rahaa pitää säästää jos eläke ei tule riittämään.
Sitäpaitsi meidän mummo on ihan hyvissä käsissä yksityisesä hoitolassa johon hän joutui.
Onneksi hän älysi tehdä eläkevakuutuksen, niinkin minäkin. Se on rehellisesti pois omista eikä katoa laiskojen hoitajien ylisuuriin palkkoihin.

Jotenkin pitäisi kieltää lailla ne leipäjonot meidän kaupungissa joissa ihmiset vaan hakee ilmaista ruokaa samalla kun minä paiskin töitä. Tosi karmeeta mainosta muutenkin Suomelle.

Asunnottomille, joita ei oikeasti ole, ei tarvitse tehdä mitään. Ainoat "talkoohenkeä" olevat kaverit oikeastaan, kun toistensa nurkissa jaksavat olla.
Onneksi minun ei tarvitse katsoa niitä omalla tontillani. Joka muuten taatusti säilyttää edes jotenkin arvonsa kun mukamas keinotekoinen asuntopula on minun puolellani.

Minä en voi ymmärtää kun puhutaan psykiatrian hoitovajeesta.
Sain heti kriisiajan lemmikkimarsuni kuoltua aliravitsemukseen, kun soitin yksityiselle.
Vaivavaiset 100 euroa ja paranin.

Samalla tavallahan muutkin sairaudet on selvitetty: Tuttu yksityislääkäri ja lähete kiireellisenä tapauksena jonojen ohui yliopistolliseen sairaalaan, niinkuin silloin kun varpaasta lohkesi kynsi.
Kauhea kokemus muuten päivystys nimisessä paikassa makasi potilaita. Mitä ihmettä sielä minun tielä olivat.

Heikot sortuvat, vahvat selviävät. Niin se vaan on. Viidakon laki, sori vaan.
Niillä joilla isoja rahoja oli menetettävänä ovat ne jo pääomansa pelastaneet.
Mutta eihän se minua kosketa.

Olenkin MINÄMINÄMINÄ-tyyppi ja äänestän seksikkäiden mainostoimistojen mukaan.

Ja onneksi on oikeat luuserit jotka eivät tajua omaa etuaan uskovat vielä samaan paskaan tai tietävät, ettei asiolle muutenkaan voi mitään ja älyävät olla äänestämättä Minun edukseni.

SIKSI MINUN ON HYVÄ OLLA TULEVAISUUDESSAKIN, Kiitos teille tomppeleille.
1181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Paska ilma ja seiska lukematta.
Big Brother eikä poliitikot ohjaa mun elämää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

OLETKO VALMIS? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu