Talvisota

On surullista huomata, miten meidän pienen ja nuoren maan identiteetti perustuu talvisotaan.

Talvisota ja venäläisviha vaikuttavat ihmisten kaikkiin päätöksiin ja varsinkin kansalaisten vaalikeskusteluissa se tulee voimakkaasti esille.

Ketään ei halua olla kommunisti ja varsinkaan ketään ei tunnusta / tiedä, että joku oma sukulainen olisi joskus ollut punikki.

Sisällissodassa 90 vuotta sitten kuoli ainakin 50 000 punaista (määrä varmasti isompi) ja nämä henkilöt olivat varmasti jonkun sukulaisia.

Punaiset hävisivät sodan ja niinpä sodan jälkeen ihmiset eivät uskaltaneet puhua sen aikaisista hirmuteoista. Monesti teloitetut olivat nuoria miehiä. Jotkut olivat tehtaalaisten lapsia ja jotkut isojen maatilojen omistajien. Maanviljelijöiden jälkeläiset tiesivät, että jos perinnöksi tuleva tila jaetaan monen lapsen kesken, niin se ei elätä enää ketään. Tehtaalaisten olot varmasti jokainen tietää.

Talvisota on tarkastelemisen ja miettimisen arvoinen, kun ajattelee, että siinä taistelivat kaikki yhdessä. Punikit ja lahtarit.

Mutta tosiasia on kuitenkin myös se, että me hävisimme ja jos Neuvostoliitto olisi halunnut Suomen kokonaan itselleen niin se olis Suomen ottanut. Mikään maa ei olisi silloin tullut auttamaan.
8354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kirjoitit: On surullista huomata, miten meidän pienen ja nuoren maan identiteetti perustuu talvisotaan.
- miten niin perustuu? Kuka näin on todistanut? Mikä tutkimus? Miten tehty? Ei minun identiteettini ainakaan perustu. Taidat puhua ihan vain itsestäsi

Kirjoitit: Talvisota ja venäläisviha vaikuttavat ihmisten kaikkiin päätöksiin ja varsinkin kansalaisten vaalikeskusteluissa se tulee voimakkaasti esille.
- miten niin vaikuttaa? Kuka näin on todistanut? Mikä tutkimus? Miten tehty? Anna yksikin oikea esimerkki (lähde mukaan. Ymmärrätkö, mikä on lähde?) vaalikeskustelusta, jossa on mainittu Talvisota. Ei minun päätöksiini vaikuta. Taidat puhua ihan vain itsestäsi


Kirjoitit: Ketään ei halua olla kommunisti ja varsinkaan ketään ei tunnusta / tiedä, että joku oma sukulainen olisi joskus ollut punikki.
- se on kukaan
- miten niin ei halua? Onhan sellainen puoluekin. Tampereella on ainakin yksi SKP:n ehdokaskin
- minun suvussani oli sekä punaisia että valkoisia. Ei minua hävetä kertoa kummastakaan osapuolesta

Kirjoitit: Sisällissodassa 90 vuotta sitten kuoli ainakin 50 000 punaista (määrä varmasti isompi) ja nämä henkilöt olivat varmasti jonkun sukulaisia.
- tämä nyt on täyttä paskaa: punaisia kuoli noin 27000, valkoisia 5200. Tästä on ihan oikeaa tutkimustakin. Perehdy siihen, niin ei tarvitse ihan tyhmää paskaa täälä jauhaa.http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/stat2

Kirjoitit: Punaiset hävisivät sodan
- ainoa tosi ja järkevä lause kirjoituksessasi.

Kirjoitit: ja niinpä sodan jälkeen ihmiset eivät uskaltaneet puhua sen aikaisista hirmuteoista.
- ei pidä paikkaansa, tästä on kirjoitettu vaikka kuinka paljon. Nimenomaan valkoisten toimesta. Ota asioista selvää, pässi. http://www.vapaussota.fi/sotatapah.html

Kirjoitit: Monesti teloitetut olivat nuoria miehiä.
- olipa järkevä kirjoitus. Eikös yleensä sodissa taistele nuoret miehet?

Kirjoitit: Jotkut olivat tehtaalaisten lapsia
- punakaartilaiset nimenomaan olivat duunareita. Olivat siis tehtaalla töissä. Muun muassa.

Kirjoitit: ja jotkut isojen maatilojen omistajien.
- Nyt meni sinulla lapsi vellit ja puurot pahasti sekaisin. Punakaartin murhapartiot nimenomaan surmasivat näitä isojen maatilojen omistajia. Siis nämä sinulle ah niin rakkaat punaiset / kommunistit.

Kirjoitit: Maanviljelijöiden jälkeläiset tiesivät, että jos perinnöksi tuleva tila jaetaan monen lapsen kesken, niin se ei elätä enää ketään.
- mitähän paskaa tämä nyt sitten oli?

Tehtaalaisten olot varmasti jokainen tietää.
- minusta tuntuu, että sinä et ainakaan tiedä. Luulet vain tietäväsi. Ainakin tämä kirjoituksesi perusteella tunnut olevan aivan pihalla historiasta. Varmaan monesta muustakin asiasta...

Kirjoitit: Talvisota on tarkastelemisen ja miettimisen arvoinen, kun ajattelee, että siinä taistelivat kaikki yhdessä. Punikit ja lahtarit.
- Niinpä, ymmärsivät Suomenkin sosialistit siinä vaiheessa, kun heidän rakkaat aatetoverinsa pommittivat Helsingissä Kallion työläiskortteleita, että kuinka vittumainen ja paska ideologia se onkaan

Kirjoitit: Mutta tosiasia on kuitenkin myös se, että me hävisimme ja jos Neuvostoliitto olisi halunnut Suomen kokonaan itselleen niin se olis Suomen ottanut.
- Ei pidä paikkaansa. NL oli hyvin väsynyt sotaan Suomen rintamalla ja halusivat (Saksan nitistämiseksi) irrottautua siitä yhtä paljon kuin Suomikin. Varmasti Stalinilla oli ajatuksia Suomen miehittämiseksi, mutta viimeistään asekätkennän laajuudeen paljastuttua, Stalin ymmärsi olla jatkamatta rähjäämistä (asekätkennästä tuskin olet mitään kuullutkaan...). Tästä on kirjoitettu kilometreittäin. Menehän maanantaina koulun jälkeen kirjastoon ja kysy kirjastonhoitajantädiltä, se auttaa

Kirjoitit: Mikään maa ei olisi silloin tullut auttamaan.
- No ei varmasti, kun eivät auttaneet aiemminkaan. Paitsi Saksa. Saksan kansalle olen isänmaallisena ihmisenä ikuisesti kiitollinen. Muuten olisi täälläkin vedetty Kalinkaa 50v ja maa olisi ihan paskana

Äänestä

  • Olen näitä keskustelusivuja kahlannu jo vuosia ja tosiaankin esillä on koko ajan sota yms. Pienen maan identiteetistä on ollut joskus jotain kirjoituksia. En nyt muista missä..:)

    Itse olen maalta kotoisin ja kirjoitus perustuu faktatietoon. Torppareiden lapset olivat punaisia. Samoin olivat isojen maanviljelöiden, mikäli jälkeläisiä oli niin paljon, että tila olis menny liian moneen pieneen osaan. Joskus oli jopa niin, että isä oli valkoinen ja pojat punaisia. Perheiden nimiä ja asuinpaikkoja en voi mainita, ku en ole pyytänyt lupaa.

    Punaisten kuolleiden virallinen määrä meni tosiaankin väärin. Olin yöllä jo sen verran väsynyt, että sotkin sen siihen lukumäärään, mikä se olisi prosentuaalisesti tämän hetkisestä väestömäärästä. Pahoittelen :)

    Suomi osallistui yhdessä Saksan kanssa esim. operaatio Barbarossaan. Lisäksi vielä piiritimme Saksan avulla Leningradia, jossa kuoli kolme milj. siviiliä.

    Miksiköhän NL ehdotti ennen talvisotaa Suomelle alueiden vuokraamista? Varmaan ihan syystä, että pelkäsi Saksan hyökkäävän Suomen kautta. Vai luuletko, että Suur-Suomi idea tuli vasta vuonna -41?

    Kyllä siinä Saksalaiset hyväksi käyttivät Suomalaisia! Saksalaisilla oli omat nordmen-joukot, mutta siihen ei suomalaiset kelvanneet. Miksiköhän? Ei kai oltu tarpeeks hienoja, mutta hyötyä meistä oli.. Pitkä raja NL:n kanssa..:)

    Äänestä

niin häpeissään talvisodassa saamastaan perusteellisesta selkäsaunasta, että se ei heidän mielestään ollut sota ollenkaan. Venäläisten toinen maailmansota alkaa heidän historiansa mukaan vasta vuonna 1941, jolloin alkoi "suuri isänmaallinen sota".

Lisäksi venäläiset ovat kokonaan unohtaneet, että itse asiassa he olivat toisen maailmansodan aloittajia sopimalla saksalaisten kanssa Euroopan etupiirijaosta ja osallistumalla Saksan kanssa Puolan miehitykseen syksyllä 1939.

Äänestä
  • Totta on, että NL:lla ja Saksalla oli sopimus.

    Saksa vaan rikkoi sen sopimuksen. Miksei Saksa olis rikkonut Suomen kanssa tehtyjä sopimuksia??
    (Vai luuletko oikeesti, että Suomesta kauan hyötyä olis ollut...)

    Totta on, että Neuvostoliitto miehitti Puolan Saksan kanssa. Tosin mitään vastarintaa ei puolalaisten taholta ollut. Tämä siksi, ettei Saksa saa liian "vapaita käsiä". Neuvostoliitolla oli yhteistä rajaa Puolan kanssa, eivätkä halunneet Saksaa liian liki. Miksköhän eivät luottaneet Saksaan???

    Äänestä

  • Venäläisten mielestä talvisota oli pelkkä rajasota, ja samoin myös muiden maiden. Talvisotaa ei ole missään liitetty toiseen maailmansotaan.

    Suomi on joka puolella maailmaa saanut tunnustusta talvisodan takia, mutta kuitenkin hävisimme.

    Isolle maalle talvisodassa saadut vahingot eivät ole niin suuria, mitä me "toivoisimme". Samaan aikaan NL soti myös Japanin kanssa.

    Äänestä

Mitä, jos rajan yli olisi vyörynyt Saksan tasoinen sotakone. Mitä henkeä nyt kirjoittelisit?

Äänestä
  • Mietis vähän, jos Saksa olis voittanut.. Me oltiin rotuna sen verran korkealla heidän asteikossaan, että oltais varmaan hengissä selvitty. Koskaan ei oltais rotuna saksalaisten tasolle ylletty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jotain realismia kirjoitti:

On surullista huomata, miten meidän pienen ja nuoren maan identiteetti perustuu talvisotaan.

Talvisota ja venäläisviha vaikuttavat ihmisten kaikkiin päätöksiin ja varsinkin kansalaisten vaalikeskusteluissa se tulee voimakkaasti esille.

Ketään ei halua olla kommunisti ja varsinkaan ketään ei tunnusta / tiedä, että joku oma sukulainen olisi joskus ollut punikki.

Sisällissodassa 90 vuotta sitten kuoli ainakin 50 000 punaista (määrä varmasti isompi) ja nämä henkilöt olivat varmasti jonkun sukulaisia.

Punaiset hävisivät sodan ja niinpä sodan jälkeen ihmiset eivät uskaltaneet puhua sen aikaisista hirmuteoista. Monesti teloitetut olivat nuoria miehiä. Jotkut olivat tehtaalaisten lapsia ja jotkut isojen maatilojen omistajien. Maanviljelijöiden jälkeläiset tiesivät, että jos perinnöksi tuleva tila jaetaan monen lapsen kesken, niin se ei elätä enää ketään. Tehtaalaisten olot varmasti jokainen tietää.

Talvisota on tarkastelemisen ja miettimisen arvoinen, kun ajattelee, että siinä taistelivat kaikki yhdessä. Punikit ja lahtarit.

Mutta tosiasia on kuitenkin myös se, että me hävisimme ja jos Neuvostoliitto olisi halunnut Suomen kokonaan itselleen niin se olis Suomen ottanut. Mikään maa ei olisi silloin tullut auttamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu