Mexas

Hei,

Nokialle on tulossa meksikolainen ravintola, Mexas. Sijaintihan on tuossa epäonnen osakkeessa, jossa on aiemmin ollut kotipizza, mamma pizza, hevad, rock corner ym. ym.... Kukaan ei kuitenkaan ole pahemmin menestynyt kyseisessä paikassa.

Kuitenkin, googlasin hieman tuota Mexasin historiaa ja kysehän on samasta raflasta, joka viime vuosisadalla sijaitsi Rautatienkadulla Tampereella. Jollain foorumilla ohimennen oli mainintaa, että paikka suljettiin joidenkin sekoilujen vuoksi.. Mutta muuten paikan ruokaa ja varsinkin hampurilaisia on reilusti kehuttu.

Jos jollain on tarkempaa tietoa paikasta, voisi kertoa meille kaikille!
2710830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tämäpä mukava yllätys. Mexas muistuttaa kyllä elävästi Tampereen Rautatienkadun ravintolasta. En lähde sen sulkemisen syitä spekuloimaan muuten kuin että juorut ja urbaanilegendat asiasta ovat järkyttävän paljon todellisuutta mehevämmät...

Siellä tuli asioitua usein. Nälkä ja jano lähti aina. Jos perustettavalla paikalla ja entisellä Mexasilla on ytheistä enemmän kuin pelkkä nimi niin uskon ravintolan menestyvän. Itse asiassa uskon sen menestyvän jopa niin hyvin, että Pepper siinä tien toisella puolella voi olla hätää kärsimässä.

Vanhan Mexas ravintolan tarjontaa muistuttaa nykyään jo useassa eri paikassa olevat Pancho Villa ravintolat joita Tampereellakin on ainakin 2kpl. En mollaa Panchon sapuskoja mutta Mexasissa syötävät oli vielä parempia.

Odottelen innolla... Jos hoitavat asian hyvin niin täältä tulee yksi vakiasiakas.

Äänestä
  • Ei tällä Nokian Mexasilla ole mitään tekemistä Rautatienkadulla aikanaan olleeseen Mexasiin. Paitsi sama nimi. Tampereen Mexasin aikanaan omistanut heppu on nimittäin ollut jo monta vuotta kuolleena. Taitavat vaan ratsastaa Mexasin vanhalla maineella.

    Kuulopuheiden mukaan tuon Nokian Mexasin taustalla on samat tyypit kuin Wallassa Nokialla.

    Äänestä

  • kuin vanha Mexas kirjoitti:

    Ei tällä Nokian Mexasilla ole mitään tekemistä Rautatienkadulla aikanaan olleeseen Mexasiin. Paitsi sama nimi. Tampereen Mexasin aikanaan omistanut heppu on nimittäin ollut jo monta vuotta kuolleena. Taitavat vaan ratsastaa Mexasin vanhalla maineella.

    Kuulopuheiden mukaan tuon Nokian Mexasin taustalla on samat tyypit kuin Wallassa Nokialla.

    sama nimi = sama logo ?

    Toivon kyllä toden teolla, että kyse ei ole Wallan omistajista, koska walta on pilatti paikka. Siellä mättää niin itse ruoka kuin paikan sijainti, ja varsinkin hinta suhteutettuna laatuun.

    Odotin kyllä tältä Mexasilta paljon, mutta nähtäväksi jää oliko se turhaa.

    Jos joku tietää, niin olisi mukava kuulla koska kyseinen paikka aukeaa ja hintapolitiikkaa ylipäänsä.

    Äänestä

  • lisäystänäin kirjoitti:

    Älä vielä tuomitse. Ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan. Pepper aloitti ravintolahinnoittelun Nokialla. Walta tuli kuvioihin myöhemmin ja lähti kilpailemaan. Laittoi varmuuden vuoksi pippuripihvin 10c Pepperiä halvemmalla :)

    Hyvä vaan jos keskustaan tulee lisää elämää. Tervetuloo Mexas tai mikä lienetkään. Hyvää vaihtelua todennäköisesti on tulossa tarjolle.

    Äänestä

oli lempparipaikkojani. Ihmettelin et minne se hävis kun tuntu olevan usein aika täynnä ettei ainakaan suosiosta ollut puutetta. Toivottavasti Nokian Mexas jatkaa hyviä perinteitä

Äänestä
  • viranomaiset sen veti kiinni. tais jäädä kaikki verot ja muut maksamatta, ja muutenkin meno oli varsin epämääräistä.

    Äänestä

Mukava uutinen. Hieno homma kertakaikkiaan. Mexas on tervetullut ja kuului omiin suosikkeihini Tampereella. Mexas oli legenda jo eläessään. Jos Mexas nimellä ja samanlaisella logolla ravintola pystytetään Nokialle niin se tuo mukanaan ennakko-odotuksia. Ravintola jää aika äkkiä tyhjäksi jos ylimielisellä asenteella aloittavat.

Onko mitään tietoa milloin Mexas on avaamassa oviaan?

Tervetullutta on ylipäätään kaikki uusi mikä voi jollakin tapaa Nokian keskustaa elävöittää.

Äänestä

Mexas oli aikoinaan suosikkipaikkani Tampereen hampurilaispaikoista. Jostain minulle on jäänyt sellainen kuva, että hampurilaisateria maksoi 30 markkaa eli 5 Euroa Mexasissa. Ja se oli ainakin puolet isompi ja parempi kuin esimerkiksi mikään Mäkin hamppi. Jossain vaiheessa Mexas sitten kuopattiin ja muistelen, että huhupuheiden mukaan Mexasin alakerrasta sai ostaa myös yrttipuolen nautintoaineita :)

Mexasin jälkeen siirryin Zarilloon, mutta sekin paikka on hinta/laatusuhteeltaan vain varjo esim. viiden vuoden takaisesta Zarillosta.

Toivottavasti uusi Mexas yllättää positiivisesti.

Äänestä
  • Lisätietoja kaipaa hyvän ruoan ystävä!

    Äänestä

  • random123445 kirjoitti:

    Lisätietoja kaipaa hyvän ruoan ystävä!

    Inoasta löytyy uuden Mexas-ravintolan tiedot, firma on nimeltään Ravintola Abe Ky ja vastuuhenkilönä mainitaan toimitusjohtaja Abdula Doramar, joten tällä ei liene mitään tekemistä entisen Mexas-ravintolan tai muiden tässä keskusteluketjussa mainittujen ravintoloiden kanssa.

    Äänestä

  • Tsip kirjoitti:

    Täytyy testata silti. Niin nostalgisen samanlainen on ravintolan logo. Katsotaan sitten. Illalla olen asian suhteen viisaampi.

    Äänestä

  • dkkdkdkd kirjoitti:

    Täytyy testata silti. Niin nostalgisen samanlainen on ravintolan logo. Katsotaan sitten. Illalla olen asian suhteen viisaampi.

    Hintatietoja muistiin sitten vaan!
    Ja mikä tärkeintä:
    - ensivaikutelma
    - laatu
    - palvelu

    Äänestä

  • Tsip kirjoitti:

    Inoasta löytyy uuden Mexas-ravintolan tiedot, firma on nimeltään Ravintola Abe Ky ja vastuuhenkilönä mainitaan toimitusjohtaja Abdula Doramar, joten tällä ei liene mitään tekemistä entisen Mexas-ravintolan tai muiden tässä keskusteluketjussa mainittujen ravintoloiden kanssa.

    YTJ:n mukaan Mexas kuuluu Claudicraft Oy:lle, jolla on mm. seuraavat ravintolat:
    Shakaali Bar
    Retro Bar
    Donington
    Turku Bar
    Ravintola Vienna
    Amadeus Music Bar
    Ravintola Cello

    Äänestä

  • random123445 kirjoitti:

    Hintatietoja muistiin sitten vaan!
    Ja mikä tärkeintä:
    - ensivaikutelma
    - laatu
    - palvelu

    No niin...

    Paikka on siisti. Muistuttaa Panho Villa ravintoloita, mutta on ehkä vähän suomalaisemman oloinen. Meksikolaista tunnelmaa olisi voinut tuoda sen tyylinen musiikki. Nyt soi rock sopivalla volumella, joka sopi mulle hyvin.
    A-oikeudet ja hanassa Karhua.

    Henkilökunta oli suomalaista.

    Hintataso noudatti Nokialaisravintoloiden hintatasoa. Pippuripihvi taisi olla 24€.
    Hampurilaisannoksien hinnat olivat siinä 10-12 euron tietämillä.

    Ruoka oli hyvää. En nyt hallelujaata huutanut ja parempaakin olen syönyt, mutta silti se oli hyvää. Sitä oli myös riittävästi.

    Monet pikkuasiat oli kohdallaan. Ravintolasta jäi hyvä mieli. Menen uudestaan. Ennemmin tähän Mexasiin kuin tien toiselle puolelle Pepperiin.

    Nimen lisäksi ei tällä ravintolalla ole mitään yhteistä Rautatienkadun Legendaarisen Mexasin kanssa.

    Toivottavasti porukka käy kokeilemassa ja viihtyy. Tämä on virkistävän erilainen kokemus Nokialla ja tämän soisi myös jatkuvan.

    Äänestä

  • Tsip kirjoitti:

    Inoasta löytyy uuden Mexas-ravintolan tiedot, firma on nimeltään Ravintola Abe Ky ja vastuuhenkilönä mainitaan toimitusjohtaja Abdula Doramar, joten tällä ei liene mitään tekemistä entisen Mexas-ravintolan tai muiden tässä keskusteluketjussa mainittujen ravintoloiden kanssa.

    Vaan mahtaako tuolla Abe Ky:llä olla jotain tekemistä samassa kiinteistössä toimivan Abe-pizzerian kanssa (ent. Kalimero)?

    Äänestä

  • grangrea kirjoitti:

    YTJ:n mukaan Mexas kuuluu Claudicraft Oy:lle, jolla on mm. seuraavat ravintolat:
    Shakaali Bar
    Retro Bar
    Donington
    Turku Bar
    Ravintola Vienna
    Amadeus Music Bar
    Ravintola Cello

    Entinen omistaja koitti kaupitella aikoinaan mm. Amadeus Music Bar:ia, mutta kun en saanut tilitietoja en jatkanut neuvotteluja. Toivottavasti eivät kiinalaiset tökänneet käsiään p....aan (Amadeus oli kuitenkin näppituntumalla se parhaiten tuottava osa tuossa ravintolaryppäässä). Muita ravintoloita ostelivat noihin samoihin aikoihin pääsääntöisesti työntekijät.

    Se entinen omistaja näyttää omistavan tätä nykyä kiinteistövuokrausfirman Tampereella.

    Äänestä

  • mikä abe kirjoitti:

    Vaan mahtaako tuolla Abe Ky:llä olla jotain tekemistä samassa kiinteistössä toimivan Abe-pizzerian kanssa (ent. Kalimero)?

    Katsokaapa www.mexas.fi
    Saman omistajan näkyy olevan kuin Pepper-ravintolaki. Että silleen.

    Äänestä

  • 0o0 kirjoitti:

    Katsokaapa www.mexas.fi
    Saman omistajan näkyy olevan kuin Pepper-ravintolaki. Että silleen.

    Mikä lienee Pepperin propagandajuttu. Nokian Uutisten Mexasin ilmoituksessa oli nettisivuosoitteeksi ilmoitettu:
    http://www.ravintolamexas.com/

    Tuo ohjaa ravintola shakaalin sivuille, jonka omistuspohja taitaa olla erilainen kuin Pepperillä.

    Äänestä

  • fgasdgfdas kirjoitti:

    Pepperin Mexasista ei ole edes tietoa mihin se on tulossa.. Täytyypi kysellä asiasta..

    Asiasta kolmanteen, jos kyseessä on mm. Wallan vanha omistaja, luulisi olevan tietoa miten ravintola aukaistaan. Ensisijaisena mittava avajaiskampanja (nyt on kaksi kertaa lukenut NU sekalaisten palstalla pieni ilmoitus)ja mikä tärkein: internetsivut

    Äänestä

  • sähellystä kirjoitti:

    Kävin taannoin Mexasissa syömässä. Hintapolitiikka on järkyttävä. Kysehän on Nokiasta, ei Tampereesta.

    Söin fajitakset kanatäytteellä. Siihen sisältyy kolme lettua, vähän salaattia, quacamole, smetanaa, salsaa ja tietenkin valurautapannullinen täytettä. Tämä maksoi Mexasissa yhdeltä hengeltä 16€.

    Sama annos, siis TÄYSIN sama annos, maksaa Tampereen keskustassa sijaitsevassa Zarillossa yhdeltä hengeltä 11,50€ ja kahdelta 16,50€.

    Salaatit Zarillossa maksaa 8,20€ Mexasissa taas 12€.

    Hampurilaiset Zarillossa 7,80 (tiistaisin 5€) ja Mexasissa 11€ ylöspäin.

    Mietin tässä että, miten hinnat voivat heijastua näin pahasti yläkanttiin, kun vertailukohteena on Tampereen keskustassa sijaitseva Zarillo ja Nokialla Mexas. Muutenhan ruokalistat ovat lähes identtiset, hinnat vain merkittävästi eroavat.

    http://www.z-ravintolat.fi/menu.htm

    www.mexas.fi

    itse olen kuullut,että pepperin mexas avattaisiin tesomalle..

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kävin taannoin Mexasissa syömässä. Hintapolitiikka on järkyttävä. Kysehän on Nokiasta, ei Tampereesta.

    Söin fajitakset kanatäytteellä. Siihen sisältyy kolme lettua, vähän salaattia, quacamole, smetanaa, salsaa ja tietenkin valurautapannullinen täytettä. Tämä maksoi Mexasissa yhdeltä hengeltä 16€.

    Sama annos, siis TÄYSIN sama annos, maksaa Tampereen keskustassa sijaitsevassa Zarillossa yhdeltä hengeltä 11,50€ ja kahdelta 16,50€.

    Salaatit Zarillossa maksaa 8,20€ Mexasissa taas 12€.

    Hampurilaiset Zarillossa 7,80 (tiistaisin 5€) ja Mexasissa 11€ ylöspäin.

    Mietin tässä että, miten hinnat voivat heijastua näin pahasti yläkanttiin, kun vertailukohteena on Tampereen keskustassa sijaitseva Zarillo ja Nokialla Mexas. Muutenhan ruokalistat ovat lähes identtiset, hinnat vain merkittävästi eroavat.

    http://www.z-ravintolat.fi/menu.htm

    Jos hintataso on tuota, niin ei kiitos. Rajansa se on ravintolahinnoillakin. Ei tuo mikään miseliin-rafla ole.

    Äänestä

  • kudpai kirjoitti:

    Jos hintataso on tuota, niin ei kiitos. Rajansa se on ravintolahinnoillakin. Ei tuo mikään miseliin-rafla ole.

    Me ollaan perheen kanssa käyty useaan otteeseen Mexasissa.

    Palvelu on nopeaa ja ystävällistä, ruoka on hyvää, paikka on suht siisti.

    Ja sitä paitsi; ihan hyvä vaan että hintataso ei ole halvin mahdollinen, säilyy joku taso asiakkaissakin :-)

    Äänestä

Tosiaan aiemmin oli Rautatienkadulla Mexas, mutta silloiset omistajat ovat eri porukkaa. Taitaa ko. omistaja olla jo R.I.P. osastolla??

sivut löytyy www.ravintolamexas.com

Äänestä

tän kyseisen ravintolan omistaa yks mun tutun tuttu,joten ei oo mitään tekemistä sen rautatienkadun mexasin kans eikä pepperin. oli kyl hyvät safkat ku käytiin viime vkloppuna syömäs. suosittelen kyllä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tietoa Janoava kirjoitti:

Hei,

Nokialle on tulossa meksikolainen ravintola, Mexas. Sijaintihan on tuossa epäonnen osakkeessa, jossa on aiemmin ollut kotipizza, mamma pizza, hevad, rock corner ym. ym.... Kukaan ei kuitenkaan ole pahemmin menestynyt kyseisessä paikassa.

Kuitenkin, googlasin hieman tuota Mexasin historiaa ja kysehän on samasta raflasta, joka viime vuosisadalla sijaitsi Rautatienkadulla Tampereella. Jollain foorumilla ohimennen oli mainintaa, että paikka suljettiin joidenkin sekoilujen vuoksi.. Mutta muuten paikan ruokaa ja varsinkin hampurilaisia on reilusti kehuttu.

Jos jollain on tarkempaa tietoa paikasta, voisi kertoa meille kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu