Mun elämässäni kaikki pitäisi olla hyvin. Käyn koulua, joka kiinnostaa, on lapsia ja mies. Lapset ovat pieniä ja mies hoitaa heitä kotona kun olen koulussa.
Mutta. Viime aikoina on ollut olo, etten jaksa mitään, ja pelottaa, miten jaksan. Olen ajatellut koulun lopettamista, koska pelkään pärjäämiseni puolesta. En jaksa mennä lasten kanssa ulos, tuntuu, etten selviä mistään.
Kaikki jää puolitiehen.
Pelottaa, että jos tämä pahenee. Olo on, niinkuin olisin koko päivän horroksessa.
Monesti kun muut nukkuvat, ahdistaa, silloin ajattelen satuttaa itseäni. Kerran olen viillellyt itseäni, mutta olen luvannut itselleni, etten tee sitä enää. Nyt se on taas tullut mieleen. Väsyttää tämä elämä.
Mutta. Viime aikoina on ollut olo, etten jaksa mitään, ja pelottaa, miten jaksan. Olen ajatellut koulun lopettamista, koska pelkään pärjäämiseni puolesta. En jaksa mennä lasten kanssa ulos, tuntuu, etten selviä mistään.
Kaikki jää puolitiehen.
Pelottaa, että jos tämä pahenee. Olo on, niinkuin olisin koko päivän horroksessa.
Monesti kun muut nukkuvat, ahdistaa, silloin ajattelen satuttaa itseäni. Kerran olen viillellyt itseäni, mutta olen luvannut itselleni, etten tee sitä enää. Nyt se on taas tullut mieleen. Väsyttää tämä elämä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ymmärrän tuon että kaikki pitäisi olla ihan hyvin, mutta sitten onkin paha olla. Ehkä se juju onkin juuri siinä, että kun on kaikkea ja kaikki hyvin, niin miettii mitä sitten, mistä jotain uutta haastetta..
Onko sulla kavereita? Voisitko ajatella aloittavasi jonkun yhden harrastuksen? Siellä pääsisit toteuttamaan itseäsi ja näkisit vähän muita ihmisiä, ehkä uusia kavereita.
Oletko ajatellut, että kun satutat itseäsi (fyysisesti tai henkisesti) niin satutat samalla sun lapsiasi, sun koko perhettä! Parasta mitä voit lastesi eteen tehdä on hoitaa omat asiasi ja tunteesi jonkinlaiseen hallintaan. En halua syyllistää, vaan tarkoitan, että mene rohkeasti puhumaan jollekin tunteistasi, älä jätä niitä omaan päähän, siellä pienistäkin asioista kasvaa liian suuria ja tosiaan ne tärkeimmät "isot" asiat sitten pienenee.
Voitko puhua miehellesi jostain asioista? Halusithan säkin jos miehelläsi (tai lapsillasi) olisi paha olla että he kertoisivat sinulle niistä asioista.
Et sä oo yksin. Älä jää yksin.
On mulla kavereita ja yksi hyvä ystäväkin. Miehelle voin kyllä puhua, mutta se tuntuu vaikeelta. Pelkään kai kuormittaa häntä, kun hän kuitenkin hoitaa lapset mun poissaollessa. Miehellä on myös rasitteena 2-suunt. mielialahäiriö. Olen jo vuosia ollut meistä se vahvempi, peräseinä, joka kestää kriisitilanteessa. Takana siis rankkoja juttuja.
Tiedän, että mun pitäis mennä psykologille, mutta tuntuu hankalalta päästä vastaanotolle.
Odotin 2 kk yhtä aikaa, ja itte muuton takia piti perua vastaanottoaika. Toisen kerran varasin ajan, mutta sitten psykologi peruutti sen. Uutta ei oo tullu tilattua.
Otan aiakseni ensi viikolla hommata sen ajan, vaikka joutus odottaa pari kuukautta. Lasten etua oon aina halunnu ajatella. Oma hyvin vointini on tainnu kaikessa hötäkässä jäädä jalkoihin :(
Kiitos kun jaksoit vaivautua vieran ihmisen huolien takia! Onneksi maailmassa on vielä inhimilliyyttäkin!
Älä jää odottamaan mitään aikoja.. Astelet suoraan terveyskeskukseen ja sanot että heti on päästävä lääkärin puheille! Sitä kautta sitten akuuttiaika psykiatrille, (ei psykologille)!
Et voi jaksaa auttaa miestäsi ja lapsiasi ellet ensin auta itseäsi!
Voimia ja jaksamista toivon elämääsi ja perhe-elämän pyörittämiseen! Ei aina tarviikaan jaksaa yksin, viisas "nöyrtyy" ja pyytää apua. Muista sanoa ja opettaa lapsillesikin, että kaikkia tunteita saa olla ja näyttää, niin lasten kuin aikuistenkin, mutta niitä pitää opetella hallitsemaan ja käyttämään oikein.