Kuosmasen Tane kuollut 79 vee ikäisenä.
Tane esiintyi Karpon ohjelmassa ja oli lööppi kunkku , aikaan kun nyky julkkikset pasko vaippoihin.Tanella oli vaatimaton haave tulla Suomen suurimmaksi öljyn jalostajaksi. Navetassaan separoi jäteöljystä öljyä, joka oli helvetin kallista ja joka sitä koneeseen laittoi, pääsi koneremontin tekoon. Iskulauseena oli, että Man oilin öljyllä ajat 200.000 km ilmaan öljynvaihtoa.
Yhteistyö Nesteen kanssa ei edennyt puhelinvaidetta pidemmälle, mutta Tanea se ei haitannut. Alkoi rakentamaan raidetta kotipihaan, kun tuotanto alkaisi niin junarata olisi tehtaalle suoraan. Kun öljyn tuotanto ei oikein luonnistanut, niin Tane keksi, että hänen öljy onkin maailman parasta lääkettä. Sillä lähtisi Aidsit ja muut pöpöt, jos vaan suoneen tuikkaisi. Ei oikein sekään mainetta tuonnut, kun silloinen lääkintöhallitus ei, jostain ihmeen syystä, myötänyt Tanelle oikeuksia yksityisen sairaalahoidon pitämiseen. Samoihin aikoihin Tane halusi ulkomailta itselleen vaimon, kun entinen oli jo vanha ja Tanen piti saada öljy yhtiölle jatkaja, joten nuorempi emäntä pitäisi suvunjatkamiseen saada. Vaimon haku oli niin pitkällä, että Tane odotti Tukholmassa rahojen ja entisen eukon kanssa. Välittäjä tulikin hakemaan rahat ja pyysi Tanea odottamaan hetken. Kun eukkoa ei kuulunut, niin Tane tajusi, että taisi joku tulla huijatuksi.
Viimeiset vuodet Tane vietti hiljaista elämää. Kuulopuheitten mukaan pyöräili joka päivä vierailemaan eukkonsa luona hoitokodissa, toista kymmentä kilometriä sivuunsa.
Tanen "jalostamon" banderollit nilsiän tien päältä ovat aikoja sitten kadonneet, kun tielaitos pentele ei ymmärtänyt millainen bisnes sinun öljy olisikaan ollut, jos rahoitusta olisi tullut. Kuulemma Nesteen kateutta oli sekin, ettei Nilsiästä tulisi kilpailijaa.
Öljysheikki kuollut
17
8151
Vastaukset
- .KarpoVideo.
Karpolla On Asiaa - Nilsiän Öljysheikki:
http://www.youtube.com/watch?v=wzbqQyOCtDU- veikee ukko..
Tane lähestyi 1994 faxilla erään kaverini lasikuitu firmaa. Tiedusteli mahdollisuutta valmistaa "ropelin siipiä 3 metriä pitkiä" tuuligeneraattoriin. Varmaan olisi jotain energialähdettä vielä vanhoilla päivillään ollut kehittämässä.
- Savolaisukkeli
Onko jotain linkkiä missä tuo kuolema-juttu on ? Nimittäin aika monta kertaa vuosien varrella olen huhun kuullut tuosta.....
- lukasin..
Savolaisukkeli kirjoitti:
Onko jotain linkkiä missä tuo kuolema-juttu on ? Nimittäin aika monta kertaa vuosien varrella olen huhun kuullut tuosta.....
Sunnuntain Savon Sanomista tieto löytyi. Huhujahan siitä oli, mutta näköjään nyt vasta noutaja on tullut.
- Sunnuntaina
Savolaisukkeli kirjoitti:
Onko jotain linkkiä missä tuo kuolema-juttu on ? Nimittäin aika monta kertaa vuosien varrella olen huhun kuullut tuosta.....
Sunnuntain Savon Sanomissa oli tieto Tanen kuolemasta. Olivat ihan oman pienen jutun tehneet. Oli se sentään aito kylähullu, jollaisia soisi olevan enemmänkin.
- Savolaisukkeli
Sunnuntaina kirjoitti:
Sunnuntain Savon Sanomissa oli tieto Tanen kuolemasta. Olivat ihan oman pienen jutun tehneet. Oli se sentään aito kylähullu, jollaisia soisi olevan enemmänkin.
Niinpä oli Tane lähtenyt...olihan tuolla jo ikääkin.
- .ukkeli.
Sunnuntaina kirjoitti:
Sunnuntain Savon Sanomissa oli tieto Tanen kuolemasta. Olivat ihan oman pienen jutun tehneet. Oli se sentään aito kylähullu, jollaisia soisi olevan enemmänkin.
Minne ovat kylähullut kadonneet. Pari vuosikymmentä sitten heitä oli joka kylässä. Nykyisin tuntuu olevan mielenterveysongelmaisia kylillä mutta se on eri asia kuin kylähullu. Onko yhteiskunta jotenkin muuttunut siten, ettei heille ole sijaa ja jos on niin missä he ovat ja mitä tekevät?
Meilläpäin oli luuta Jussia ja Romureimaa, Pajuainstain, rokkijaana (joka oli mies) jne. Useinhan kylähulluilla oli kuvaava lempinimi joka oli heille itselleenkin lähes kunnia-asia. Usein heillä oli jokin erityistaito tai tekivät hanttihommia, olivat enemmän hyödyksi kuin haitaksi ja varsinkin suureksi huviksi tempauksillaan. - nykyaikaatämäkin
.ukkeli. kirjoitti:
Minne ovat kylähullut kadonneet. Pari vuosikymmentä sitten heitä oli joka kylässä. Nykyisin tuntuu olevan mielenterveysongelmaisia kylillä mutta se on eri asia kuin kylähullu. Onko yhteiskunta jotenkin muuttunut siten, ettei heille ole sijaa ja jos on niin missä he ovat ja mitä tekevät?
Meilläpäin oli luuta Jussia ja Romureimaa, Pajuainstain, rokkijaana (joka oli mies) jne. Useinhan kylähulluilla oli kuvaava lempinimi joka oli heille itselleenkin lähes kunnia-asia. Usein heillä oli jokin erityistaito tai tekivät hanttihommia, olivat enemmän hyödyksi kuin haitaksi ja varsinkin suureksi huviksi tempauksillaan.Kylähullujen touhut ovat saaneet nykyään uuden muodon; esittelevät vähäpukeisia kuviaan sosiaalisessa mediassa ja esiintyvät erinäisissä tosi-tv -ohjelmissa sekä kilpailevat Haluatko miljonääriksi -visassa jossa harvemmin pääsevät kahta kysymystä pidemmälle. Maaseudun ja pienten paikkakuntien kylähulluus on muuttunut kaupunkilaisten touhuiksi.
- Sääli menetys!
Se Sheikki oli tosi kiva! Me naurettiin sen keksinnöille viime lamakautena tosi paljon. Siinä oli värikäs persoona.
- oilman
Mulla taitaa olla pikkupullossa vielä sitä kuuluisaa öljysheikin öljyä, tais olla ilmaisnäyte silloin 80 luvulla. Taitaa olla keräilykohde! Kyllä se ihan öljylle haisee. On se polkupyörän ketjuun ollut ihan ok....Harmiksi se pullon etiketti on lionnut ja ei taida olla olemassakaan enää. Olihan uskomaton tyyppi, vähän kuin Arabian Lawrence...
- nilsiän korpi
Ei ole enää vuosiin ollut tienviittaakaan Man Oil Nilsiän tien varressa. Sen sijaan yksi huoltoasema käyttää nykyään nimeä Man Oil.
- toi on ihan hullua
Ei tainnut Kuosmanen itsekään käydä ihan joka sylinterillä ja aivojen rattaat olisivat vaatineet vähän voitelua.
- Kalle Talonpää
Kun tullee ikkää nii rommaa terveyen. Ja ajatuskonneisto rappautuu.
- Paronihh
Rip. upea henkilö, hänet oisin halunnut tavata. Hyvä että Karpo teki ohjelman hänestä!
- gfdhgdhgfdh
Tapasin hänet eräällä lomamatkalla. Ajelimme Nilsiään päin ja muistelimme että kuka ihmeen kuuluisuus sieltä olikaan kotoisin. Samassa tuli se Man-Oilin kyltti näkyviin ja laitoin hetken mielijohteesta vilkun vasempaan.
Sheikki ei ollut kotioloissaan uniformu päällä ja vaimokin vaikutti aika säikyltä ja katosi pihasta nopeasti. Valokuva sheikin kanssa maksoi vitosen ja vierailu tuotantotiloissa taisi olla kympin luokkaa. Kyllähän se viimeistään tuossa vaiheessa oli selvää, että mistä tässä oli kyse...
- ÖilMan
Kukahan peri tuotantolaitoksen?
- Anonyymi
80-luvun lopussa se sheikki haki jotain sihteeriä itselleen lehdessä...minkähänlaiseen kähmintään sekin olis joutunut. Olin itse joku 18v ja sanoin äidille, että haen...äiti kauhistui, että sen käivärän klähmittäväksi et kyllä mene!!! No sehän oli vitsi!!!!😂
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045251Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325996SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32515677Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011203Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17110805Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369691Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858488Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426824Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236491