Kyllä Timo Soini on tehnyt kovan työn puoleen kannatuksen eteen. Kyllä me ainakin täällä etelä-pohjanmaalla olemme hänen tukenaan. Turha tähän on äärioikeistoa vetää. Soinin politiikka on kansaan menevää, sopivan kärjistävää, ammattimaista ja korkean tiedon omaavaa. Tulemme ainoastaan voittamaan nämä vaalit yhteistyöllä sekä puolueen sisällä että valtiollisestikin. Antakaa Timolle se suuri kunnia, mikä on tänään tulevi.
Timo Soini
Anssi Yli-Paavola
2129
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onneksi olkoon Timo Soini ja me muut perussuomalasta politiikkaa kannattavat ja tukevat ihmiset!
Jos joku väittää perussuomalaisia rasistisiksi sillä perusteella että me haluamme malttia Suomen pakolaispolitiikkaan koska Suomessa on jo nyt yli 150 000 työtöntä, asunnottomia, ulkomaanvelkaa jne. niin väittäkööt!
Sitä puuta kuuleminen jonka alla asuminen. Eli auttakaamme ensin itseämme, että voisimme mahdollisesti joskus tulevaisuudessa auttaa muitakin.
Hyvä me! Jatketaan samaan malliin!
Suomi suomalaisille!
Laita sille fortumin liliukselle keju jalkaan ja pihalle! Miksi nostetaan taas sähkön hintaa???
Ny on nosto kuullema 18%! Vettä on kaikkialla niinpaljon kun jokiin sopii!
Timo ÄLÄ anna asian jäädä tähän! Saat varmaan meitä kannattajia lisää ja lisää!
Sinä osaat sen!
Onnea vielä kerran!