Kokoomuksen sinänsä hauska vaalikampanja on alkanut maistua puulta. Lupauksia on kaikilla ja samantyyppisiä, mutta esimerkiksi Helsingissä kokoomus on ollut suurin puolue. Pajunen on kokoomuslainen, samoin sosiaalitoimesta vastaava Kokkonen. Kokoomus esti sosiaalitoimen lisärahoituksen valtuustossa jokin aika sitten. Kokoomuksen ehdokkaat ovat kovasti kuitenkin taas pelastamassa Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluja. Kokoomuksen olisi ollut suhteellisen helppo saada läpi esim. sosiaalitoimen rahoituksen liittyviä parannuksia, mutta jostain syystä aikaisemmat ponnistelut eivät näytä tyydyttävän vanhojakaan kokoomuksen valtuuttuja. Sumutus siis alkaa ärsyttää.
Samaa hauskuutta harjoittaa Eero Lehden firman lehti Helsingin Uutiset, joka jopa leikkaa vaalipaneleista otetuista kuvista vasemmiston ja vihreiden ehdokkaita pois. Viimeisin hauska juttu oli 15.10. vaalipaneelista, jossa Juha Hakolan naama oli korostettu, vihreiden rouvat Hakolan vieressä aivan suttua. Juttu tietysti korosti samalla tavalla paneelin sisältöä.
Oletteko muuten huomanneet, että Lehden Taloustutkimuksen gallupeissa on Kokoomuksella isompi kannatus kuin toisilla gallupin tekijöillä? Tämäkin alkaa tuntua jo epäilyttävältä.
Hitunen lisää rehellisyyttä, kiitos.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.