Kansanedustaja, ex Bodyquarter, ex ammattitaistelija jne,
Teidän Korkeutenne Tony Halme.
Kun olemme useaan kertaan kuulleet jalosydämeisyydestänne ja kunnioituksestanne Suomen maan heikompia kohtaan, anomme kunnioittaen Teiltä avustusta Huumeklinikoiden työn turvaamiseksi, lääke- ja lääkäritoiminnan mahdollistamiseksi.
Maassamme on nyt tilanne, jossa nuori huumediilerin uhri joutuu odottamaan keskim 1,5 vuotta päästäkseen vierotushoitoon. Tiedätte omasta, itse alaa seuranneena, kokemastanne, että se saattaa olla liian pitkä aika nuoren kohdalla.
Voisitte lahdoittaa esim HYKSille vaikka puolet sen kipeimmin tarvitsemistä lääkärin viroista. Eipä se Teidän eduskuntatalon kokoisten palkkojenne määrissä paljoa vaikuta!
Helsingissä, lokakuun 23. päivänä armon vuonna 2003
Huumediilereiden uhrilasten vanhemmat
Teidän Korkeutenne Tony Halme.
Kun olemme useaan kertaan kuulleet jalosydämeisyydestänne ja kunnioituksestanne Suomen maan heikompia kohtaan, anomme kunnioittaen Teiltä avustusta Huumeklinikoiden työn turvaamiseksi, lääke- ja lääkäritoiminnan mahdollistamiseksi.
Maassamme on nyt tilanne, jossa nuori huumediilerin uhri joutuu odottamaan keskim 1,5 vuotta päästäkseen vierotushoitoon. Tiedätte omasta, itse alaa seuranneena, kokemastanne, että se saattaa olla liian pitkä aika nuoren kohdalla.
Voisitte lahdoittaa esim HYKSille vaikka puolet sen kipeimmin tarvitsemistä lääkärin viroista. Eipä se Teidän eduskuntatalon kokoisten palkkojenne määrissä paljoa vaikuta!
Helsingissä, lokakuun 23. päivänä armon vuonna 2003
Huumediilereiden uhrilasten vanhemmat
Vastaukset 5
Vanhimmat
Koska näillä palstoilla verrataan T.Halmetta (pers) Mannerheimiin, niin vinkkinä, että T. Halme (pers) voisi perustaa samansuuntaisen järjestön kuin Mannerheimin lastensuojelujärjestö jo on.
Voisi olla sopivaa vaikka ed viestissä mainittu:
Huumediilerien lapsiuhrien auttamisjärjestö ry.
Halme voisi lahjoittaa sille vuosittain mahtavia summia niistä Amerikanrahoistaan ja muista reippaista tuloistaan!
Itse lupaan lahjoittaa 12 €!
Nämä lapset tarvitsevat apua. Ehdottomasti ja pian!
Kannatan myös!Tony tienasi varmasti miljoonia ja on pistänyt sukanvarteen.Näille rahoille olisi varmasti käyttöä huumeriippuvaisten hoidossa.Tony voisi myös itse mennä omaan laitokseensa parantamaan itsensä.
olen samaa mieltä...me kaikki elämme vain yhden kerran maailmassa...kaikki ihmiset kuolevat...ei maailma jää kenellekkään...mitä sä teet rahojen säästämisellä...auta avuntarpeessa olevia ihmisiä!!!!
karttavan tätä palstaa kuin ruttoa. Harva itseään arvostava ihminen jaksaa tätä soopaa lukea, vaikka se ei omaa persoonaa koskettaisikaan.
Ajatuksesi on loistava, vaikka se onkin sävyttynyt melkoisella ironialla. En epäilisi hetkeäkään Tonyn halua toimia tälläisen asian keulahahmona.
En ymmärrä ajatusmaailmaanne, jonka mukaan huumevalistustyötä voi tehdä vain ihminen, joka on elänyt (ainakin huumeiden suhteen) pumpulilla vuoratussa tynnyrissä. Nimenomaan ihmiset, jotka ovat tämän helvetin kanssa tekemisiin joutuneet ymmärtävät sen, miten miten tärkeää lasten ja nuorten suojeleminen huumeilta on.
Mikäli te vaivautuisitte ajattlelmaan tarkemmin, huomaisitte, ettei syy hoitopaikkojen vähyyteen ole se, että Tony piilottelee pihinä miljooniaan sukanvarressa vaan se, etteivät kansanedustajamme kykene norsunluutornistaan katsomaan alas kansalaisten vaikeuksiin puhumattakaan siitä, että he kokisivat tärkeäksi tehdä aktiivista työtä tämän ongelman voittamiseksi.
Tonylle voi kirjoittaa osoitteeseen Tony Halme, Alibi, Esterinportti 1, 00015 Kuvalehdet.
Kokeilkaapa vaihteeksi suunpieksennän sijaan tehdä jotakin, joka voisi laittaa asioita eteenpäin.
Vakavin mielin asian esiin otimme!
Ja uutisointi kertonut asiaa.
Ihmetyttää vaan halmelaisten into kosia sotaveteraaneja, jotka itse ovat jopa kiusaantuneita Halmeen tapaisten öykkäröinneistä heidän kustannuksillaan.
Olisi käyttänyt senkin rahan nuorten pelastamiseen! Kunnioitetuilla sotaveteraaneillamme ei nyt niiin hirveän huonosti mene, vaikka voisi tietysti paremminkin.
Miksi Te vähättelette toisia: "Mikäli te vaivautuisitte ajattlelmaan tarkemmin" ?
Muiden vähättely kuuluu halmelaisten tunnusmerkkeihin. Annatte kuvan, että on kahdenlaisia kansanedustajia: Herra Halme, numero Uno, kova jätkä, rautaa jne
Ja sitten ovat kaikki muut, joille ette anna mitään, siis yhtään mitään arvoa.
"se, etteivät kansanedustajamme kykene"
Ja jo on melkoisen heikot avustajajoukot Halmeella, jos ei näin tärkeä kansalaisvaikuttamisen kanava mene käsittelyyn?
Missä muuten työväenveteraanien arvostus?
He taistelivat meille hyvinvointivaltion ja inhimilliset työolosuhteet työsuojelulakeineen!
Kyllä kysymyksiä riittää!
Ja vielä yksi kysymys: Missä ja miten Halme KUUNTELEE äänestäjiään ja miten kuulemiset kirjataan käsiteltäviksi?
(työväenyhdistykset kertovat järjestöpalstoillaan milloin omat kansanedustajat ovat missäkin tavattavissa)