En tiedä voiko tätä tänne kirjoittaa, mutta en keksi muutakaan.
Minulla on ollut "itsetuhoisia" ajatuksia niin kuin sanotaan.. (en ole mtn. viillellyt tms.)
Vaan olen miettinyt itsemurhaa, yrittänyt kerran. Mietin, että voiko sen kertoa psykologille? Olen 17 v. ja pelkään jälkiseuraamuksia. Ei kai siitä kerrota? Tai ei kai joudu mihinkään laitokseen ? Onko tietoa uskaltaako kertoa..
Minulla on ollut "itsetuhoisia" ajatuksia niin kuin sanotaan.. (en ole mtn. viillellyt tms.)
Vaan olen miettinyt itsemurhaa, yrittänyt kerran. Mietin, että voiko sen kertoa psykologille? Olen 17 v. ja pelkään jälkiseuraamuksia. Ei kai siitä kerrota? Tai ei kai joudu mihinkään laitokseen ? Onko tietoa uskaltaako kertoa..
Vastaukset 14
Vanhimmat
ei ehkä kannata
Moi olen 20 v ukkeli kouvolasta ja luin viestisi
tota tota olen sen verta pienen elämäni aikana oppinut että jos on vaikeaa aina kannattaa puhua jollekulle
esim vanhemmille tai psykologille tai vaikka kaverille
Ei ketään laitokseen pistetä ellei ihminen itse halua mutta en oo mikään asian tuntija en suosittele itsemurhaa
eräs viisas ystäväni kerran Sanoi näin
"jos et itsesi vuoksi tahdo elää elä muiden vuoksi" kantsii mennä www.tohtori.fi sieltä saat varmaan lisä inffoo
Itse olen mennyt vapaaehtoisesti sairaalaan.
Tottakai sinun kannattaa puhua jollekin asiantuntijalle. Psykologi ei voi antaa lähetettä sairaalaan. Sen tekee lääkäri
Kannattaa pyytää lähete sairaalaan suicidaalisuuden takia. Itse pyysin sairaalaan kahdesti: eka kerralla olin viikon ns. Yleispsykiatrisessa, tokalla kerralla Akuutissa. Hyvät on hoidot ja ihmiset ajattelee sun parastasi siellä. Heillekin on voitto, jos yksikin itsemurha saadaan estetyksi ja asiakasta autetuksi!
En sitten kerro mitään!! Olen muutenkin ahdistunut esim. luokkahuoneesta tai muusta kahlitsevasta.. en pysty. Mutta yritän sitten muuten hoitaa masennusta pois tai jotain.
Kun mä kerroin itsariajatuksistani psykologille, ei se paljoa hätkähtänyt. Ja kun vähän ajan kuluttua kerroin, etten haluakaan enää käydä sen juttusilla (ei siitä mitään apua ollut), ei se siitäkään paljoa hätkähtänyt. Ehkä se on psykologikohtaista, mutta sanoisin, että kannattaa puhua asioistaan ihan rehellisesti. Ei psykologi yleensä pysty lähettämään ketään pakkohoitoon.
Mutta en kyllä yhtään ihmettele, ettet halua mihinkään laitokseen!
Onko sulla miten hyvät keinot hoitaa masennustasi pois? Oletko keksinyt jotain sopivia, ehkä toimivia keinoja?
"Ei psykologi yleensä pysty lähettämään ketään pakkohoitoon."
Yleensä? Milloin on ei-yleensä, jolloin pystyy lähettämään pakkohoitoon?
Lisäsin sanan "yleensä", koska en tosiaankaan tiedä mitään ehdottoman varmaa niitten käytännöistä ja toimintatavoista. Ehkä se voisi olla niinkin, ettei koskaan.
Suosittelen, että puhuisit asiasta jollekkin terveysalan ihmiselle tai paikkakunnan kriisi-/tukihenkilöille. He varmasti osaavat neuvoa. Itse keskustelin pienen tovin sairaalan psykiatrin kanssa herättyäni "yritykseni" jälkeen. Sain valita haluanko osastolle vai kotiin ja hakeudun itse lääkärille. Ei ne ota pakolla osastolle, ellet ole todella vaarallinen itselle tai toisille. Lääkäreillä kuten muillakin terveydenhuollon ihmisillä on vaitiolo velvollisuus, voit kysyä sen varmistukseksi vaikka terveydenhoitajalta. Minusta tuntuu, että omallakohdalla on parempi mennä juttelee vieraalle osaavalle ihmiselle, joka opastaa minut tämän asian yli, ilman että alan itsekseen keräämään liikaa asioita päähäni. Opin että itsetuho aiheuttaa läheisille ja ystäville tosi pahaa oloa, siinä et ole vain sinä kyseessä.
ei mulla ole sellasta mitään erikoista keinoa..
ehkä yritän vihjailla hienovaraisesti ja vähättlen jotenki, en todellakaan halua laitokseen koska en ole kyllä mielestäni aivan niin masentunut. tai jotenkin ei tunnu mikään missään. mutta hävettäis jos joutuis johonkin ja siellä se pää vasta sekoaisikin...
Minunkin ongelmat tuntui vähäisiltä, turhanpäiväisiltä, mutta niistä tulikin yhdessä isompi ongelma. Joillekin voi riittää pienikin murhe, stressi tai muu huolenaihe laukaisemaan masennuksen. En minäkään halua osastohoitoa, veikkaan että minäkin masentuisin siitä vielä enemmän. Oloni on turta, ei edes itku tule, siksi olen päättänyt helpottaa oloani hakeutumalla juttelemaan asiasta vieraalle. Jotenkin tuntuu että jos puhelisin lähimmäisille asioista niin voi olla että ne saattaisivat huolestua pahemmin. Eikä sitä pidä hävetä jos käy psykiatrilla tai terapiassa, tässä maassa varmaan melkein joka toinen käy, on käynyt tai tulee käymään kertomassa ongelmiaan terveysihmisten kanssa. Lähipiirini tietää että olen menossa keskustelemaan ja kannustavat siihen, enkä varmaan huutele siitä usealle ihmiselle ja luotan että muutakaan ei sitä tee. Aion selättää tän masennuksen ja odotan että pääsen jatkamaan elämää nauttien joka päivästä. Tee sinäkin niin! ;)
...elämä edessä. Kandee hakea keskusteluapua! Itse olen insestin "uhri" tuon ikäisenä. Minulta meni kaikki: fyys ja henkinen terv tapahtuneen johdosta, joten tiedän hiukan, mitä on olla nuori ja ahdistunut/masentunut. Tarkennan vielä, etten hakeutunut hoitoon nuorena. Nyt olen 40:nä eläkkeellä ko asioiden vuoksi, en pysty opiskelemaan en työelämään. Työssä olen kahdesti kokenut burn-outin. Kaikki johtuu siis hoitamattomasta masennuksesta! Kerron tämän rohkaisuksi.
Kannattaa siis hoitaa itseään keskusteluterapialla ja lääkehoidolla AJOISSA!
Ei ole hääviä tulla toimeen minimieläkkeellä:-(
Eikä psykologi pysty kirjoittamaan hoitoon, pakkohoitoa tuskin tarviit ja ps hoitoon on erittäin vaikea päästä! On hienoa, että kaikesta huolimatta olet olemassa ja elossa. Aurinkoisempaa tulevaisuutta Sinulle toivon ja rukoilen!
Kyllä nämäkin jo selvitti paljon ajatuksia, ja helpotti toisaalta kuulla muittenkin asioista. Kerroin nyt siitä psykologille eikä passittanut mihinkään :) kyllä tästä kai selvitään!
Minäkin kävin tänään lääkärin juttusilla ja sain opastusta eteenpäin. Hyvä juttu jos menee jo paremmin, edes vähäsen, ja kuten huomaat meitä masentuneita on enemmän kuin voisi luulla tai yleensä päälle päin näyttää. Tästä pääsee vain ylöspäin ;)