Heip. Olen 19-vuotias abi, juuri nyt syksyllä saanut viimeiset kirjoitukseni päätökseen. Ongelmanani on jonkinlainen stressi/ahdistus. Kun olin vielä lukiossa, stressiä ja ahdistusta aiheuttivat muun muassa opinnot, kirjoitukset, ihmissuhteet ja itse itselleni kasaamat suorituspaineet (osa kehnosta olostani johtunee siitä, että olen liian perfektionistinen ja yritän aina puristaa itsestäni irti erinomaisia suorituksia joka saralla). Nyt kun kouluni päättyi, ahdistusta ja huonommuuden tunnetta tuottavat esim. työn löytymättömyys (juu, tiedän, että ei työtä noin vain löydetä, en ole edes etsinyt vielä töitä hirvittävän pitkään ja että kyllä siinä kestää, mutta kun olen muutenkin ollut jo pidemmän aikaa kireä, niin otan herkästi esim. työnantajien hylkäyksetkin henkilökohtaisesti - vaikka tiedänkin sen olevan tyhmää), vanhempien hössötykset jatko-opiskeluista, vanhempien ja sukulaisten hiillostus ylioppilasjuhliin liittyvistä asioista, ihmissuhteet ja sen sellainen.
Kun nyt olen työnhaussa ja kaiken päivää yksin kotona, pohdiskeleva luonteeni ottaa vallan, ja päädyn usein pyörittelemään minua kiusaavia asioita ahdistukseen saakka: haudon mielessäni kaikenlaisia ongelmia ja kun yritän tehdä tunteistani tolkkua, kaikki ongelmat ja paha olo tuntuvat kiertyvän kaiken aikaa yhä pahempaan vyyhtiin ja lopulta tuntuu sekavalta, tuskastuneelta, epätodelliselta ja irralliselta. Minulla on myös taipumusta katastrofiajatteluun ja hölmöön itsetutkiskeluun. Pelkään ahdistuksen aiheuttamaan hirveää tunnetta, ja niinpä peloissani alan helposti ajatella, että "voi ei, kohta ahdistaa taas" - jolloin alkaa tietenkin ahdistaa, kun itse oikein lietson paniikkia. Tästä on tullut todella kurja oravanpyörä - kun pelkään ahdistuksen aiheuttamaa oloa, ahdistun vain pahemmin. Koska tiedän jollain tasolla voivani vaikuttaa itse olooni, yritän aina ahdistuksen iskiessä ajatella jotakin muuta tai kiinnittää huomioni muualle, mutta toisaalta syytän tällöin itseäni "ongelman siirtämisestä tuonnemmas"... lisäksi on pidemmän päälle hyvin väsyttävää yrittää kontrolloida ahdistustaan, toisinaan en vain jaksa enää pitää kontrollia ja ahdistus hyökyy päälle.
Suoranaista paniikkia ei ole, ja nukkumaankin pystyn yleensä ainakin pienen pyöriskelyn jälkeen, mutta olen usein ainakin jonkin verran ahdistunut ja kestojännittynyt. Sen seurauksena esim. vatsani reistailee ja voin huonosti aina siihen saakka, että pelkään oksentavani, tulee päänsärkyä, sydän hakkaa, happi tuntuu loppuvan ja niin päin pois. Olen usein turhautunut, koska en saa selkoa omista ajatuksistani ja ahdistukseni syistä, en saa kontrollia tunteistani. Tuntuu ristiriitaiselta, kun osa minusta tahtoisi puhua jollekulle ja osa taas pidättää minua puhumasta - ehkä haluan vaikuttaa vahvalta muiden silmissä ja en tahdo huolestuttaa lähimmäisiäni. Jos saan ahdistuksen purettua itkemällä, se auttaa väliaikaisesti, mutta pian kurja olo palaa jälleen. Ahdistunut ja eräänlainen turta, väsynyt olo vuorottelevat usein.
Paras ystäväni pyytää minua kertomaan aina kun voin pahoin, mutta en tahtoisi koko ajan itkeä ja valittaa hänellekään, koska pelkään, että hänellekin tulee paha mieli, jos vaikutan usein ahdistuneelta hänen seurassaan... ei usein alakuloisen ihmisen kanssa luulisi olevan kovin mukavaa. En tahdo hänen (tai juuri kenenkään muunkaan läheiseni) huolehtivan minusta, koska pelkään, että lopulta käyn hänelle taakaksi ja hän ei enää tahdo olla kanssani. Tuntuu syylliseltä, koska minusta tuntuu, että pitäisi jaksaa yksin ja ei aiheuttaa liikaa huolta toisille, mutta toisaalta tunnen oloni syylliseksi myös siitä, että pidättäydyn kertomasta asioistani ystävälleni, vaikka hän pyytää minua puhumaan. Pelkään erityisesti, että paras ystäväni ei enää tahdo olla kanssani, vaikka siihen ei ole mitään järkevää syytäkään. Aina, jos hän vaikkapa puhuu jostakusta toisesta ylistävään sävyyn, pelkään "jääväni kakkoseksi" ja saatan tuntea oloni masentuneeksi siinä pelossa, että paras ystäväni löytää jonkun minua tärkeämmän ihmisen itselleen. Se on oikeastaan aika hölmöä, mutta se johtuu varmaan siitä, että en muutenkin hieman haavoittuvaisessa mielentilassani osaa ajatella järkevästi ja ystäväni on minulle melkeinpä tärkein ihminen elämässäni.
Olen harkinnut jo lääkärin pakeille menoa, mutta toisaalta mietin, että liioittelenkohan vain. Toisaalta tätä on jatkunut jo pidemmän aikaa - välillä hieman lievempänä, välillä kovempana (nyt on taas meneillään huonompi kausi), ja aina välistä ajattelen, että olenhan toki stressaamiseen taipuvainen, mutta tämä alkaa jo tuntua ajoittain kestämättömältä. Mitenhän pitäisi menetellä?
Ahdistunut/jännittynyt olo
7
3880
Vastaukset
- erossa kaikesta
kofeiinista, siis ei pelkästään kahvista ja "energiajuomista" vaan myös teestä, kaakaosta, suklaasta, jne. Kofeiini on yleisin yksittäinen mielenterveysongelmien aiheuttaja.
- Eikö millään
tästä kofeiinihöperöstä pääse missään, ikinä, koskaan eroon näiltä palstoilta??
Ihan älyttömän kyllästyneitä on jo niin paljon tuohon samaan kofeiinijorinaan vastauksena jokaiseen ihan oikeasti ja tosissaan apua hakevan kysymykseen!!
- yksi vain_
Ahdistuksesi voi johtua siitä, että sinulla on paljon asioita mietittävänä ja sen vuoksi ahdistavat ajatukset tulevat sinulle väkisin mieleen. Sinun on kelattavana ne läpi, ennen kuin pääset niistä eroon. Et saa rauhaa vain työntämällä kaiken pelon ja elämän tuskan taka-alalle, se kummittelee alitajunnassasi koko ajan.
Etkö voisi uskoa, että elämä kulkee omalla painollaan. Koska siitä ei tule mistään mitään, että elät muita mielyyttääksesi.
Olet vielä nuori, etkä ole ihan löytänyt itseäsi, vaikka kuinka luulisit niin! Muutaman vuoden kuluttua oma elämäsi ja ahdistavat asiat ovat jo selkiytyneet tai ainakin osaat käsitellä ja hyväksyä ne osana elämää.
Voimia! :)- Pohjanakka
Hei,
epäilit, että vaivasi/ ajatuksesi ovat turhia. Se ei pidä paikkaansa. Kyllä ahdistukseen on aina jokin syy! Kannattaa mennä sinne lääkäriin, vaikka ihan psykiatrillekin. Ne on ammmatti-ihmisiä ja erikoistunut just kertomiisi ongelmiin.
Kärsin itse ahdistuksesta lukion jälkeen ja vielä jako-opintojen alussakin. Välivuosi lievitti tosin masennusoireita. Jotkut hakevat suoraan opiskelemaan lukion jälkeen, toisilla kestää alan valinta pidempään... Hain "väärälle" alalle ensin ja vasta 3 vuotta lukion jälkeen löysin oman alani. Silti en ole edes vanhin opiskelija alallani.
Ei kannata liikaa kuunnella muiden ohjeita. Mieti esim. alan valinnassa kiinnostuksiasi, älä soveltumista/ muiden mielipiteitä. Jostain syystä opinto-ohjaajilla, vanhemmilla, sukulaisilla ym. on tarve antaa joku valmis ratkaisu asioihin: esim. "ei sinusta lääkäriä tule, kun et osaa matematiikkaa" tai jotain vastaavaa. Itsehän sen alan jokainen valitsee/ tekee töitä valintansa eteen. On outoa, etteivät ihmiset kannusta silloin, kun kannustusta tarvitaan...
Hae r-kiskalle töihin, siellä on yleensä pulaa työn tekijöistä...
Tsemppiä! :)
terv. Pohjanakka - Ketjun aloittaja
Pohjanakka kirjoitti:
Hei,
epäilit, että vaivasi/ ajatuksesi ovat turhia. Se ei pidä paikkaansa. Kyllä ahdistukseen on aina jokin syy! Kannattaa mennä sinne lääkäriin, vaikka ihan psykiatrillekin. Ne on ammmatti-ihmisiä ja erikoistunut just kertomiisi ongelmiin.
Kärsin itse ahdistuksesta lukion jälkeen ja vielä jako-opintojen alussakin. Välivuosi lievitti tosin masennusoireita. Jotkut hakevat suoraan opiskelemaan lukion jälkeen, toisilla kestää alan valinta pidempään... Hain "väärälle" alalle ensin ja vasta 3 vuotta lukion jälkeen löysin oman alani. Silti en ole edes vanhin opiskelija alallani.
Ei kannata liikaa kuunnella muiden ohjeita. Mieti esim. alan valinnassa kiinnostuksiasi, älä soveltumista/ muiden mielipiteitä. Jostain syystä opinto-ohjaajilla, vanhemmilla, sukulaisilla ym. on tarve antaa joku valmis ratkaisu asioihin: esim. "ei sinusta lääkäriä tule, kun et osaa matematiikkaa" tai jotain vastaavaa. Itsehän sen alan jokainen valitsee/ tekee töitä valintansa eteen. On outoa, etteivät ihmiset kannusta silloin, kun kannustusta tarvitaan...
Hae r-kiskalle töihin, siellä on yleensä pulaa työn tekijöistä...
Tsemppiä! :)
terv. PohjanakkaKiitokset kaikille vastanneille avusta ja kannustuksesta! Juu, varmasti tämä pitkään jatkunut stressailu koulusta sun muusta on riistäytynyt käsistä, ja sen seurauksena sinänsä pienetkin jutut tuntuvat sitten ongelmallisemmilta kuin ne tosiasiassa ovatkaan. Pääsen lukion kautta vielä joulukuuhun saakka käymään psykologilla, koska olen sinne joulukuuhun asti vielä periaatteessa lukion opiskelija (vaikka olenkin jo viimeiset aineet kirjoittanut syyskuun lopulla)... sen jälkeenhän taas voi vaikka pyytää lääkäriltä lähetettä toiselle psykologille tai jotain jos siltä tuntuu, kuulema täällä paikkakunnalla nuo jutut järkkääntyvät yleensä melko nopeasti. Ja tuo vanhempien, opojen sun muiden into tyrkyttää valmiita ratkaisuja on täälläkin päässä koettu! Onhan se tietenkin mukavaa, että yritetään ehdottaa jotain kun en itse ole vielä ihan varma siitä että mihin tahdon hakea, mutta välillä esimerkiksi vanhempien omien mieltymysten mukaiset ideat tunnutaan sysäävän meikäläisen niskaan vähän turhan kovalla voimalla.
- samalta tuntuu
Ketjun aloittaja kirjoitti:
Kiitokset kaikille vastanneille avusta ja kannustuksesta! Juu, varmasti tämä pitkään jatkunut stressailu koulusta sun muusta on riistäytynyt käsistä, ja sen seurauksena sinänsä pienetkin jutut tuntuvat sitten ongelmallisemmilta kuin ne tosiasiassa ovatkaan. Pääsen lukion kautta vielä joulukuuhun saakka käymään psykologilla, koska olen sinne joulukuuhun asti vielä periaatteessa lukion opiskelija (vaikka olenkin jo viimeiset aineet kirjoittanut syyskuun lopulla)... sen jälkeenhän taas voi vaikka pyytää lääkäriltä lähetettä toiselle psykologille tai jotain jos siltä tuntuu, kuulema täällä paikkakunnalla nuo jutut järkkääntyvät yleensä melko nopeasti. Ja tuo vanhempien, opojen sun muiden into tyrkyttää valmiita ratkaisuja on täälläkin päässä koettu! Onhan se tietenkin mukavaa, että yritetään ehdottaa jotain kun en itse ole vielä ihan varma siitä että mihin tahdon hakea, mutta välillä esimerkiksi vanhempien omien mieltymysten mukaiset ideat tunnutaan sysäävän meikäläisen niskaan vähän turhan kovalla voimalla.
Sinun luettelemasi tapaukset ovat aika identtisiä kuin minulla. Minulla on vain tuo jännitys vaikuttaa jotenkin niskaan ei mahaan, tuntuu, että niskat eivät jaksa kannatella päätä ja ovat koko ajan jumissa ja päässä on sellainen ympäristöstä irtautunut epätodellinen olo. Ei kivaa. Itse tiedän syyn siihen, toivottavasti, ja olen myös toivottavasti pian pääsemässä eroon siitä...noin 3 vuotta jo tästä olotiltasta kärsinyt.
- KaipaanApuaa!
hei tuota olen 16vuotias ja minulla on sama ongelma kuin sulla, on ollut jo kaksi vuotta.Voisitteko kertoa että onko tuo ahdistuneisuushäiriö tai mikä tuo on ja miten sitä tulisi hoitaa ettei joudu uudelleen huonoon kauteen? itse pelkään hyvän kauden aikana että se tulee jne. ei pysty oikeen nauttii mistään täysin. Ja sitten alaan saada semmosii ajatuksii ettää oon tulossa hulluksi ja se ahdistaa enemmän oireiden vuoksi:(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen päivä päivältä vain varmempi siitä että rakastan sinua
Onhan se tällä tuntemisen asteella jokseenkin outoa, mutta olen outo ja tunne on tunne. 😊921423Verovähennysten poisto syö veronkevennykset pieni- ja keskituloisilta
Kokoomuslaiset ja perussuomalaiset kansanedustajat jakavat kilvan postauksia, jossa kerrotaan miten kaikkien työssäkäyvi1841400Hei rakas mies. Olisi yksi kysymys, mielellään rehellinen vastaus edes täällä..
Mitä sinä minusta haluat?761175- 901125
- 81985
- 82971
- 39952
Kelloniemeltä harvinaisen lapsellista käytöstä valtuustossa
Olipa harvinaisen ala-arvoinen esitys kelloniemeltä valtuustossa. Alkoi Nivalaa oikein matkimalla matkimaan siteeratessa66895Satonen Kelaan, on paras mies ?
Kukaan ei ole tehnyt enemmän Kelalle asiakkaita kuin Satonen kokoomuksineen, näin ollen täyttänee paikan edellytykset v74879Korjaamo Kiesifix
Hei. Kävin viime viikolla tuolla korjaamolla, siistiä oli mutta yksi asia jäi mieleen!Joitakin jätkiä istui ja katseli/5841