Vanhasen karisma ei pure

Vanhanen on hyvä pääministeri, siitä ei pääse mihinkään.
Jostain syystä hänen karismansa ei kuitenkan pure kansaan. Hän ei saa ääntään kuuluville.
Hän tarvitsee nyt rinnalle nopeasti (eduskuntavaaleja ajatellen jo) puheenjohtajan Jäätteenmäen kaltaisen joka kokoaa pereinteisen keskustan kannnatuksen jälleen taakseen.
Vanhanen pysyköön ehdottomasti pääministerinä, hän on kaikkien aikojen paras pääministeri, mutta... on syytä katsoa asioita suoraan silmiin ja todeta, että näin ei voi keskustan kannalta enää jatkua.

Mitä pikemmin asiaan puututaan, sitä varmimmin keskusta niittää plussaa seuraavissa vaaleissa.
10208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kansalaisen oikeustajua loukattii syvästi Sippoon ryöstössä. Naiset remmiin! Jäätteenmäki takaisin Lehtomäki sopii parhaiten lastentekoon

Äänestä
  • mikä karisma???
    (Vanhasen karisma ei pure)
    Eihän Vanhasella mitään karismaa olekaan.

    Harmaa, kylmä sovinisti.

    Äänestä

  • Haluan myös Jäätteenmäen takaisin. Pidin siitä naisesta, hänessä oli särmää ja karismaa.
    Vnahselle kuitenkin ruusuja, olet ollut mies paikallaa näinä vaikeina vuosina. Ehkä nämä vaikeat ajat nyt kostautuu. Ja vääristävät myös Vanhasen henkilöimagoa. Kaikki lööpit mitä vanhaseta on tehty on varmasti syönyt Matin jaksamista ja sekin voi heijastua jollain tavalla kaikkeen. Tsemppiä Matti kuitenkin sinulle. Itse pidän vanhasta edelleen hyvänä pääministerinä, mutta totuuden nimissä kukaan ei vaan ole korvaamaton. Tekee kipeää kirjoittaa näin, mutta totushan on tämä.

    Äänestä

  • zenia kirjoitti:

    mikä karisma???
    (Vanhasen karisma ei pure)
    Eihän Vanhasella mitään karismaa olekaan.

    Harmaa, kylmä sovinisti.

    mikä uppoaisi suomalaiseen. Suomalaisen pitää saada Duudsoni meininkii ja BB sikailuu, sellainen uppoo suomalaiseen. Matti on suomalaiselle liian fiksu.

    Äänestä

  • tehdä yksin ja kun näin miten se akka on lihonnut niin en kyllä usko että siihen kukaan vapaaehtoisesti mulkkuaan työntää.

    Äänestä

mitä ei ole olemassakaan.

Urpilainen ehti 4 kuukaudessa estämään sdp:n täydellisen katasterofin - siinä tarvittiin myös karsimaa.

Äänestä

Vanhasen mielettömän fiksu käytös ei valitettavasti pure rahvaaseen suomalaiseen.
Pitää olla BB.tä ja Duudsonimeininkiä ja huumorii jotta pärjää. Sitä Vanhasella ei valiettavsati ole. Toisaalta on kurja ajatella että päättäjässä pitäisi olla saippuaoopperaa, mutta niillä aineksilla vaan kansa kuitenkin äänestää. Fakta mikä fakta.

Se ei siis riitä, että osaat asian, olet mielettömän tunnollinen, asiallinen, tunnontarkka ja fiksu. Pitää sen lisäksi heittää persoonansa kehiin ja se on se joka kasvattaa tai syö kannatusta.
Kataisella on heittäytyvä persoona (kyyneleet) ja Soinilla (lapsekas uhoaminen).
Näillä eväillä ratsastettiin nyt voittoon, surkuhupaisaa mutta totta.

Äänestä
  • ...Katainen sanoi:"Rehellisen puhe puri kansaan"
    Puolueen kärjessä pahoinpitelijä,rattijuoppo myymälävaras ja asiakirjan väärentäjä heh heh heee...

    Äänestä

  • huvitti,kun.... kirjoitti:

    ...Katainen sanoi:"Rehellisen puhe puri kansaan"
    Puolueen kärjessä pahoinpitelijä,rattijuoppo myymälävaras ja asiakirjan väärentäjä heh heh heee...

    niin uppoo.

    Eli se, että oot Katainen joka aukoo suutaan, ja oot Vanhanen joka oikeesti tekee asioita, mutta aukoo vähemmän suutaan niin sillä suun aukomisella on enemmän äänestyskopissa merkitystä. Näin se vaan menee vennámolaisittain aina vaan...

    Äänestä

Tai sitten luultiin Nurmijärvellä, että kyllä Vanhanen pääsee jokatapauksessa ei sitä tartte äänestää, äänestetään Persuja...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hyvä mies kuitenkin kirjoitti:

Vanhanen on hyvä pääministeri, siitä ei pääse mihinkään.
Jostain syystä hänen karismansa ei kuitenkan pure kansaan. Hän ei saa ääntään kuuluville.
Hän tarvitsee nyt rinnalle nopeasti (eduskuntavaaleja ajatellen jo) puheenjohtajan Jäätteenmäen kaltaisen joka kokoaa pereinteisen keskustan kannnatuksen jälleen taakseen.
Vanhanen pysyköön ehdottomasti pääministerinä, hän on kaikkien aikojen paras pääministeri, mutta... on syytä katsoa asioita suoraan silmiin ja todeta, että näin ei voi keskustan kannalta enää jatkua.

Mitä pikemmin asiaan puututaan, sitä varmimmin keskusta niittää plussaa seuraavissa vaaleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu