Hei demarit. Miltä se oikein tuntuu, kun teillä aina kaikki menee ihan, ihan läskiks :)
Kysymys
Helinä-keiju3
5173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kokoomus oli 25 vuotta oppositiossa. SDP:stä alettiin puhua valtionhoitaja puolueena. Eli se siitä läskistä. Mikään kannatus ei näytä Suomessa nouse 24,5 %:iin joten mmesetystä seuraa aina alamäki. Se on aaltoliikettä. Tommottinen karismaattinen johtaja olisi nyt tilauksessa. Sillä kun ei pitkälle pötki, että haukutaan niitä jotka homat osasi.
Kunnallisvalleissa tuli turpiin, koska 2004 oli veret seisauttava vaalivoitto. Et taida muistaa kun olet niin nuori kössi. Kasvaako jo karvat?
sdpn arvot on menettäneet merkityksensä CCCP kaatui jo. sdp pienenee sitä mukaan kun demareita kuolee pois, puolueen keski-ikä on yli 60-vuotta.
Muuten hyvä, mutta demokratia ei toimi noin. Kaikki nykyiset kokoomuslaiset ja muut voittajat tietävät, että menestys ei jatku ikuisesti. Tarkoitan siis johtotehtävissä olleita, luketaitoisia ja joilla on nyt tuota kokemusta ainakin 4 vuotta kunnaliseslämäst sekä myös valtionpolittiikasta. Tv-lähetykset tais alkaa 1964. !960 vaaleista en muista mitään. Silloin tuli turpiin yhtä pahasti.
Ikäjakaumaltaan SDP lienee nuorimmasta päästä. Hiekkalaatikollasi puhutaan hieman virheelistä tietoa.
Koko vasemmistokenttä ihmettelee ääneen, että mikä on vikana kun ei heidän viesti mene perille.
Asia on niin, että vasemmistolle ei tunnu menevän kansan viesti perille. Se on TEITÄ EI TARVITA. Lukekaa uudestaan kansan viesti teille: TEITÄ EI HALUTA.
Demokratiassa nimittäin viestit kulkee kansalta päättäjille päin eikä päinvastoin, päättäjiltä kansalle päin vaikka vasemmistopolitrukit kuinka hyppisivät tasajalkaa ja vinkuisivat viestiään.
sdp kannatus laskee juttan ansiosta ja kannattaajat vähenee sitä mukaa kun porukkaa kuole pois.
CCCP ja DDR kaatuivat jo, suomenäsdeepee elää 70-lukulaisessa menneisyydessään sieltä ei voi mitään rakentavaa saada aikaan.
juttan toverit oli vaihtuneet ystäviin, punaliike on häviävä tauti suomessa.
äänstä Persuja tai vihreitä, ne voidaan jopa huolia hallitukseensikin, toisinkuin räksyttävät demairit ja työttmien kykyttäjät.
työmies on palkkansa ansainnut, sitä palkkaa ei maksa SAK.