Ylinopeus tappaa?

Kun kuljettaja tekee ajovirheen (johon myötävaikuttaa se, että hän rassaa radiota, näppäilee kännykkää, katselee sivulle, penkoo kassiaan, ottaa tavaroita takapenkiltä, tulkitsee näkymän pimeällä väärin, nukahtaa, on humalassa tms.) ja auto syöksyy ojaan, ja ihmisiä kuolee, lehdet kertovat, että auto syöksyi tuntemattomasta syystä tieltä. Uutisen jatkona voi olla, että alkoholin tai liukkaan kelin osuutta tapahtumaan tutkitaan.

Jos auto on ajanut ylinopeutta, lehtien otsikot kirkuvat, että "ylinopeus tappoi". Mitään muita syitä ei enää edes mietitä, koska syy on selvä: Ylinopeus!

Kuitenkin monissa ylinopeudella tapahtuneissa tieltä suistumisissa, onnettomuus ei ole aiheutunut ylinopeudesta vaan jostakin muusta syystä. Ylinopeudella ajava voi tehdä edellä mainitun ajovirheen edellä mainituista syistä, ja ajovirhe aiheuttaa tällöin onnettomuuden - ei ylinopeus. Ylinopeuden - tai oikeammin sanottuna liian suuren nopeuden - voidaan katsoa aiheuttavan onnettomuuden silloin, jos ajetaan niin kovaa mutkaan, että että auto ei käänny vaan syöksyy ojaan, tai kuljettaja menettää auton hallinnan ajettuaan liian suurella nopeudella tiessä olevaan mäennyppylään tai muuhun sen tyyppiseen kohteeseen. Lievemmissä tapauksissa liian suuri nopeus ei yksistään aiheuta onnettomuutta mutta voi olla myötävaikuttava syy siihen.

Viime keväänä Utajärvellä tapahtuneessa onnettomuudessa, jossa juuri ajokortin saanut tyttö törmäsi puuhun, yksimielisesti esitetty syy onnettomuuteen oli ylinopeus. Sitä julistettiin lehdissä ja keskustelupalstoilla. Nopeusrajoitus oli ollut 40 kilometriä tunnissa, ja auto oli ajanut 60-70 kilometriä tunnissa. Useimmat kirjoittajista eivät todennäköisesti koskaan olleet edes nähneet onnettomuuspaikkaa, eikä se edes kiinnostanut heitä, koska heillä on tiedossa valmis syy - ylinopeus.

Kartan ja ilmakuvien perusteella onnettomuuspaikka on taajaman läpi kulkeva leveä tie, jossa on 40 kilometrin tuntinopeusrajoitus siksi, että nykyisin taajamiin on asutuksen takia säädetty niin alhainen rajoitus. Rajoituksella ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, kuinka kovaa tietä pitkin pystyy teknisessä mielessä ajamaan. Koska tiessä ei ole jyrkkiä mutkia eikä muitakaan erityisiä vaaranpaikkoja, sen pystyisi todennäköisesti ajamaan läpi 120 kilometrin tuntinopeudella tai kovempaakin ilman että auto syöksyisi liian suuren nopeuden takia ulos tieltä. Tytön ajama 60-70 kilometriä tunnissa on siis tien ominaisuuksiin nähden ollut mateluvauhti, eikä auto ainakaan liian kovan nopeuden takia ole voinut syöksyä ulos tieltä. Samanlaisella tiellä huristellaan jossakin muualla yleisesti 90-100 kilometrin tuntinopeutta, eikä kenellekään tule mieleen, että vauhti on niin kova, ettei auto enää pysy tiellä. Syy onnettomuuteen on ollut joku muu kuin liian kova vauhti. Syy ei ehkä koskaan selviä, koska kukaan hengissä selvinnyt ei päävammojen takia muista tapauksesta mitään.

Viime päivinä on taas ollut joitakin tapauksia, joihin tiedotusvälineet ovat tienneet varman syyn tietämättä kuitenkaan onnettomuuden yksityiskohdista mitään. Ylinopeus on tappanut. Se on helppo selitys, ja sillä saadaan lisää kameroita maanteiden varsille.
6373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tyhmyys se vie sinne mananmajoille.Paras oli juuri tänäpäivänä kännykkä korvalla ,paperi ohjauspyörän päällä ja vielä yritettiin kirjoittaa,kyinespäällä ohjailtiin seurailin tilannetta taustapeilistä, auto kulki viivojen välissä kun koira että sillälailla

Äänestä

tiedossa iät ajat, ettei nopeus tapa ketään, vaan
ihmiselle törmäyksessä liian suuri hidastuvuus.
Éihän liukastumisonnettomuuksissakaan kaatuminen
ketään tapa vaan törmäys kovaan alustaan, eli liian suuri hidastuvuus. Jos jakakäytävät olisivat
pehmeää materiaalia ei niillä kaatuessaan kukaan kuolisi. Amen.

Äänestä
  • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
    ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

    Eiköhän tuossa ole sulle pilkkua nussittavaksi loppuvuoden tarpeisiin. Hauskoja panohetkiä.

    Äänestä

  • Hienoa järkeilyä.
    Ei viinakaan tapa.
    Se on hapen puute kun tukehtuu omaan oksennukseen ynnä muita ynnä muita kuolinsyitä.

    Eiköhän terve järki sano että syyt ketjuuntuvat ja summaantuvat.

    Äänestä

"Nopeusrajoitus oli ollut 40 kilometriä tunnissa, ja auto oli ajanut 60-70 kilometriä tunnissa."

Miten arvelisit käyneen, jos auto olisi kulkenut rajoituksen mukaista nopeutta?

Usein kuolonkolarin syynä on myös kypärän tai turvavyön käyttämättömyys. Miten se voi olla mahdollista?

Äänestä

herkuttelee muutaman kilometrin ylinopeudella artikkelilla:TAAS KAAHARI AJOI 20km/h YLINOPEUTTA eiks oo KAUHEETA kun moottoritiellä ajetaan sunnuntai aamuna tollai kuuden aikaan.Suomessa hitaimmat liikkeelle lähtijät ja edessä nynnivät naiset ovat ottaneet mediassa liikennevalistajan roolin ja kun vielä ovat sekaantuneet liikennetutkimustyöhön ,niin tietäähän sen mikä sukupuoli on syyllinen liikenteessä ja mitkä ominaisuudet muutetaan positiivisiksi ,kuten onneton liikennevaloista liikkeelle lähteminen, keskelle risteystä pysähtyminen,ja perässä tulevien huomioon ottaminen ,huono liikenteen koordinoiminen alinopeudella mateleminen ,parkkipaikalla toisten autojen kolhiminen ja niin edelleen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jack777 kirjoitti:

Kun kuljettaja tekee ajovirheen (johon myötävaikuttaa se, että hän rassaa radiota, näppäilee kännykkää, katselee sivulle, penkoo kassiaan, ottaa tavaroita takapenkiltä, tulkitsee näkymän pimeällä väärin, nukahtaa, on humalassa tms.) ja auto syöksyy ojaan, ja ihmisiä kuolee, lehdet kertovat, että auto syöksyi tuntemattomasta syystä tieltä. Uutisen jatkona voi olla, että alkoholin tai liukkaan kelin osuutta tapahtumaan tutkitaan.

Jos auto on ajanut ylinopeutta, lehtien otsikot kirkuvat, että "ylinopeus tappoi". Mitään muita syitä ei enää edes mietitä, koska syy on selvä: Ylinopeus!

Kuitenkin monissa ylinopeudella tapahtuneissa tieltä suistumisissa, onnettomuus ei ole aiheutunut ylinopeudesta vaan jostakin muusta syystä. Ylinopeudella ajava voi tehdä edellä mainitun ajovirheen edellä mainituista syistä, ja ajovirhe aiheuttaa tällöin onnettomuuden - ei ylinopeus. Ylinopeuden - tai oikeammin sanottuna liian suuren nopeuden - voidaan katsoa aiheuttavan onnettomuuden silloin, jos ajetaan niin kovaa mutkaan, että että auto ei käänny vaan syöksyy ojaan, tai kuljettaja menettää auton hallinnan ajettuaan liian suurella nopeudella tiessä olevaan mäennyppylään tai muuhun sen tyyppiseen kohteeseen. Lievemmissä tapauksissa liian suuri nopeus ei yksistään aiheuta onnettomuutta mutta voi olla myötävaikuttava syy siihen.

Viime keväänä Utajärvellä tapahtuneessa onnettomuudessa, jossa juuri ajokortin saanut tyttö törmäsi puuhun, yksimielisesti esitetty syy onnettomuuteen oli ylinopeus. Sitä julistettiin lehdissä ja keskustelupalstoilla. Nopeusrajoitus oli ollut 40 kilometriä tunnissa, ja auto oli ajanut 60-70 kilometriä tunnissa. Useimmat kirjoittajista eivät todennäköisesti koskaan olleet edes nähneet onnettomuuspaikkaa, eikä se edes kiinnostanut heitä, koska heillä on tiedossa valmis syy - ylinopeus.

Kartan ja ilmakuvien perusteella onnettomuuspaikka on taajaman läpi kulkeva leveä tie, jossa on 40 kilometrin tuntinopeusrajoitus siksi, että nykyisin taajamiin on asutuksen takia säädetty niin alhainen rajoitus. Rajoituksella ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, kuinka kovaa tietä pitkin pystyy teknisessä mielessä ajamaan. Koska tiessä ei ole jyrkkiä mutkia eikä muitakaan erityisiä vaaranpaikkoja, sen pystyisi todennäköisesti ajamaan läpi 120 kilometrin tuntinopeudella tai kovempaakin ilman että auto syöksyisi liian suuren nopeuden takia ulos tieltä. Tytön ajama 60-70 kilometriä tunnissa on siis tien ominaisuuksiin nähden ollut mateluvauhti, eikä auto ainakaan liian kovan nopeuden takia ole voinut syöksyä ulos tieltä. Samanlaisella tiellä huristellaan jossakin muualla yleisesti 90-100 kilometrin tuntinopeutta, eikä kenellekään tule mieleen, että vauhti on niin kova, ettei auto enää pysy tiellä. Syy onnettomuuteen on ollut joku muu kuin liian kova vauhti. Syy ei ehkä koskaan selviä, koska kukaan hengissä selvinnyt ei päävammojen takia muista tapauksesta mitään.

Viime päivinä on taas ollut joitakin tapauksia, joihin tiedotusvälineet ovat tienneet varman syyn tietämättä kuitenkaan onnettomuuden yksityiskohdista mitään. Ylinopeus on tappanut. Se on helppo selitys, ja sillä saadaan lisää kameroita maanteiden varsille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu