Moikka! kirjotan tänne vaikkei ketään kiinnostaisi, koska en voi kenellekkään puhua. olen siis terveysalan opiskelija, kouluja käynyt ekalta luokalta asti tähän päivään (nyt amk 3 vuosi menossa) ja kesätöissä olen ollut viimeiset 5 tai 6 kesää. keikkatöitä on pakko tehdä aina kun ehtii, jotta olis rahaa elää. avomies vähättelee jatkuvasti, "kyllähän sä töissä jaksat käydä kun sun koulupäivät on niin lyhyitä." Vanhemmat kannustaa käymään koulun loppuun, jotta oisivat ylpeitä, mutta en vaan jaksa! Kaikki asiat jotka ovat ennen tuottaneet mielihyvää ovat nykyään samantekeviä, seksistä en ole nauttinut ainakaan vuoteen ja siitäkös mies vasta ilahtuukin. Ainaista valittamista mun haluttomuudesta, kiukkuisuudesta, valitan kuulemma joka asiasta (varmasti ihan totta koska olen kyllästynyt hoitamaan kaikki asiat itse). Aina pitäisi olla tekemässä asioista muiden hyväksi "vie töihin, hae töistä, tiskaa, pese pyykit, käytä koira, käy kaupassa.." jne. Viime viikolla oli pakko pitää päivä vapaata työharjottelusta, se teki hyvää, mutta nyt saan stressata tuntimäärästä, joka ei täyty. sairaslomaa en kehtaa hakea, mitään lääkitystä en halua aloittaa. yksin kotona ollessani on kaikkein paras olla, saa nukkua tai itkeä, ihan miten huvittaa. paino tippuu vaikken tahallani laihduta. odotan aina viikonloppua että saa rentoutua, sitten sunnuntaina iskee morkkis vkl tapahtumista, vaikken mitään kamalaa olis tehnytkään.
vuoden olen jo pyytänyt, että mies vois ottaa vapaata töistä ja lähdettäis viikon lomalle jonnekin, mutta ei. kaverit katos ku aloin seurustelemaan, joten sosiaalinen elämäni on aikalailla nolla.
onko muutkin opiskelijat yhtä väsyneitä?
vuoden olen jo pyytänyt, että mies vois ottaa vapaata töistä ja lähdettäis viikon lomalle jonnekin, mutta ei. kaverit katos ku aloin seurustelemaan, joten sosiaalinen elämäni on aikalailla nolla.
onko muutkin opiskelijat yhtä väsyneitä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen myös tehny työtä ja käyny kouluja samaan aikaan. Hieman on koulua jäljellä vielä. Pää jumissa, niskat jumissa, silmät kierossa, haukotuttaa ja väsyttää vaikka väsy ei pitäisi olla. Kaiken tämän päälle vielä ahdistus ja avot! soppa valmis. En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. En halua itsekkään jäädä sairaslomalle jos sellaiselle edes laitettaisiin. Vielä vähemmän jotain pillereitä kiinostaa syödä. Ilman minua yöpaikallani ei hommat pääse pyörimään. ollakko vai eikö olla, kas siinä puluma....elämä on, koita jaksaa...urheilu auttaa ainakin minua.
Uupuvalta kuulostat. Yritä katkaista tekemisen kierre, ettet uuvu ihan vakavasti, koska sieltä on pitkä matka terveen kirjoihin.
Loman pitäminen auttaa hengähtämään - järjestyisikö se taloudellisesti? Yritä houkutella puoliso mukaan. Jos se eionnistu, yritä pitää lomaa vaikka itse.
Liikunta vapauttaa elimistön omia endorfiineja, liikunnan jälkeen tulee parempi olo. Liikunta on todettu yhdeksi oljenkorreksi vakavassa masennuksessakin (kunhan masentunut vaan jaksaa raahautua lenkkipolulle). Liikuntaa voi lisäksi harrastaa ilmaiseksi.
Uupumiseen ja masennukseen liittyvä tietokirjaallisuus ja omaelämänkerrat avaavat hyvin uusia näkökulmia omaan tilanteeseen ja auttavat ennaltaehkäisemään tilanteen painumisen vakavaksi.
Hyvä että olet havahtunut. Olet selvästikin riittävän ajoissa liikkeellä, koska vielä jaksat olla mukana opiskelu- ja työelämässä. Nyt vain jarrut päälle ja etusijalle oman hyvinvoinnin vaaliminen.
Hei,
kuulostat ihan meikäläiseltä muutama vuosi takaperin.Elin itse aivan samaa, opiskelin ja kävin töissä ja etsin oman alan töitä samaan aikaan. Kaikki yksityiselämän ongelmat myös kuulostavat niin tutulta...
Nyt olen jo valmistunut, muutaman vuoden vanhempi (ja viisaampi?!) ja sain vakituisen oman alan duunin jo ennen valmistumista. Ajattelin silloin opiskeluaikana, että kyllä kaikki varmasti korjaantuu itsestään. Mutta ei... edelleen elän samojen ajatusten, huolien, velvollisuuksien ja ikuisen väsymyksen kanssa. Lisäksi on tunnollisuuden takia tullut kuvioihin älytön työstressi ja kiire työssä. En ole ehtinyt koskaan oikeasti lepäämään.. Tuntuu, että yritän vain täyttää muiden tarpeita ja heidän asettamiaan velvotteita; töissä pomojen vaatimukset luonnollisesti, kotona pitäisi jaksaa hoitaa koti, piha, avokin tarpeet jne...Mutta ei kiinnosta kun ei jaksa enää! Kun saisi vaan olla ihan yksin ja elää hetken VAIN itselleen. Se ei tosin ole helppo paikka parisuhteessa, mutta minkäs teet.. Jotenkin tää elämä vaan vie mukanaan eikä ikinä pääse tästä oravanpyörästä.
Mulla on myös se ongelma, että en KEHTAA mennä puhumaan lääkärille.. Sehän laittais heti useammaksi viikoksi kotilomalle...se olis suuri häpeä, ainakin omalle egolle. Joskus olen hankkiutunut tahallani sairaaksi, jotta olisi "oikea" sairaus ja syy olla hetken pois.. Kun haluaisi olla vahva ja pärjätä, menestyä tässä elämässä kun vielä on nuori...Mutta kuinka pitkään tätä jaksaa..Olen vasta 26 vee ja elämää edessä.. tällaista en tosin kauaa jaksaisi.. Kun joku vetäisi ylös tästä tilanteesta, mutta kun kaikki vain kehottaa tekemään sitä ja tätä ja hakemaan apua, mutta kun keltään läheiseltä ei saa oikeasti tukea..Itsellä ei ole voimia eikä kanttia katkaista tätä kierrettä joko sairaslomalla tai terapialla.. Kuvittelen olevani todella itsekäs, kun ajattelen näin..
Oletkohan itse jo saanut tehtyä omalle tilanteellesi jotain? Toivottavasti. Toivon, että saisin myös omalla kohdallani myös vihdoin tehtyä jotakin. Tee sinäkin ajoissa, ettet pian joudu kestämään tuota kaikkea yhdistettynä vielä työstressiin. Voimia itsellesi!